Suunnitelmien muutos

Meillä oli lauantaille huikeat etukäteissuunnitelmat, ensin syödään pieni aamupala kotona, sitten valutaan kaupungille suomalaisen designin popuppiin, käydään Popilla laittamassa lasten välikausihommat kondikseen, lounastetaan Minean toiveesta Rossossa ja lopuksi vielä kurvataan optikon kautta tilaamassa mulle silmälasit, joihin viikonloppuna oli puolen hinnan ale. Perheen yhteisen kaupunkipäivän jälkeen suunnattaisi takaisin kotiin, onnellisina siitä että siivooja olisi sillä välin käynyt siivoamassa koko kodin puhtaaksi – oltiinhan me säästelty siivoojaa varten ja hyvillä mielin skipattu isommat siivoamiset viimeisen kahden viikon aikana.

Se, miten viikonloppu sitten lopulta menikään, onkin ihan toinen juttu. En saanut silmälaseja, koska en kuumehouruisena yksinkertaisesti jaksanut edes istua kunnolla, Rossossa kävi vain Niko ja Minea ja nyt koti on siinä kunnossa että tekisi mieli muuttaa hotelliin. Minea sairasti alkuviikosta, Nooalle nousi kuume tiistaina ja itse sain taudin torstaina. Vielä tänään sunnuntainakin me ollaan Nooan kanssa kipeinä, joten huomenna ei taida olla töihin asiaa. On kyllä kumma juttu miten nämä taudit tuntuu nykyään kaikilla kestävän ikuisuuden, vai onko omassa kaveripiirissäni vain ollut niin huono tuuri? Itselleni sairastamisessa hankalinta on tietenkin ollut se, että samaan aikaan Nooa on kipeänä, Minea turhautuu kotona tekemisen puutteeseen kun kavereitakaan ei voi kutsua ja Niko on ollut vähän normaalia enemmän töissä.

Asiat kuitenkin onneksi aina järjestyvät ja itselläni on kova luotto siihen että huomenna ollaan jo paljon parempina. Ja jos jotain positiivista omasta näkökulmastani, niin tämä neljän päivän minimaalinen ruokavalio voisi olla hyvä alku keventämiselle. Pääsiäisenä saa herkutella mutta jospa siihen saakka yrittäisi pitää tiukempaa linjaa, koska urheilemaankaan tästä tuskin ihan heti pääsee. Nyt kun kuume on kestänyt särkylääkkeistä huolimatta normaalia kauemmin, aion ottaa rauhallisesti vähän pidempään jotta tauti varmasti on kunnolla ohi. Maailman parhaat naapurit kävivät tänään poimimassa meillekin pajunoksat ensi viikkoa varten, joten onpahan onneksi lapsillekin jotain tekemistä.

2 Comments

  1. Nimetön 23 maaliskuun, 2018

    Hei mistä noi värit joilla lapset koristelee munia? 🙂

    Vastaa
    • Melina 23 maaliskuun, 2018

      Tigerista! 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.