Suomalaisen designin popup

Jokainen jyväskyläläinen suomalaista designia rakastava on varmasti iloinen kuullessaan seuraavan uutisen: tulevana lauantaina ja sunnuntaina Jyväskylän Torikeskuksessa on pystytettynä Middle and up there pop up myymälä. Myymälän valikoimista löytyy kaikkea sellaista ihanaa, mitä näillä leveysasteilla ei kauppatarjonnassa olla juurikaan totuttu näkemään, kuten Siluettiverstaan suloisia lastenhuoneen pienesineitä ja Ominin täysin Suomessa valmistettuja lastenvaatteita.

Meille kotiutui joitakin tuotteita pop upista löytyviltä merkeiltä jo etukäteen soviteltaviksi, ja voin kyllä sanoa olevani aika innoissani siitä, että Jyväskyläkin saa mahdollisuuden tutustua näihin upeisiin suomalaisiin uutuuksiin ja pidemmän linjan tekijöihin. Itselleni yksi uusista tuttavuuksista on viime aikoina kovaan nousuun lähtenyt tamperelainen Omin, jonka paidat meidänkin lapsilla ylemmässä kuvassa on. Minealla on trikoinen Rento-paita ja Nooalla harmaa puuvillainen collegepaita*. Olin yllättynyt kuinka hyvän tuntuista materiaalia paidat ovatkaan, samaan aikaan pehmoista sekä jämäkän kestävää. Ominin perustaja Riina kävi itse meillä kyläilemässä ja samalla kertoi, että tälle vuodelle on tulossa vaikka kuinka paljon upeita uutuuksia niin yksivärisenä kuin printteinäkin, joten kannattaa ehdottomasti muistaa merkki myös tulevaisuudessa.

Toinen erityisen ihana, melko uusi merkki on Siluettiverstas. Siluettiverstaan lastensisustuksen tuotteet ovat jo varmaan ennestään monille trendejä seuraaville tuttuja, sillä söpöt valaisimet, kellot, naulakot ja muut tuotteet ovat vilahdelleet useammankin instagrammaajan feedissä. Meille valitsin valkoisen pupu-valaisimen* Minean yövaloksi vaneriseinälle. Sopii tuonne pastelliseen huoneeseen mielestäni aika täydellisesti, vai mitä sanotte!

Vielä yhtenä kiinnostavana uutuutena halusin nostaa esille Laa laa livingin. Laa laa living taitaa olla kaikista pop upin merkeistä se kaikkein nuorin yritys, mutta silti jo nyt loistavasti startannut. Yritys valmistaa erimuotoisia seinäristikoita, saatavilla olevista malleista löytyy muun muassa pupua, batmania ja tätä meidänkin valitsemaa taloa*. Seinäristikon voi jättää nojailemaan pöydälle tai nostaa seinälle, ja ristikkoon kiinnitettäviä tavaroita jokainen keksii varmasti omasta kodistaan pilvin pimein. Minean ristikossa roikkuu tällä hetkellä valokuvia, koruja ja kuulokkeet.

Laa laa livingin, Siluettiverstaan ja Ominin lisäksi pop uppiin on tulossa mm supersuosittu Kaiko, Aarrekid ja Valkama. Itse laitoin lauantain jo kalenteriin ylös jotta muistan hakea ensimmäisten joukossa meillekin Kaikon paidan ja Valkaman rusettipannan, ja luulen että ihan kahdella tuotteella en ulos selviä. Laittakaahan tekin itsenne tapahtuman seuraajiksi vaikka täällä facebookissa, sieltä myös näette koko listan pop uppiin osallistuvista yrityksistä sekä myymälän aukioloajat. Jyväskylästä Middle and up there pop up siirtyy vielä seuraavaksi viikonlopuksi Oulun seudulle kauppakeskus Zeppeliiniin, joten sieltäkin löytää näitä samoja tuotteita parin viikon päästä, jos ensi viikonloppu ja Jyväskylä ei sovi suunnitelmiin.

*tuotteet saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.