Tänä jouluna onnistuttiin siinä, mitä monena jouluna on yritetty. Joulu tuli ilman että ehdin stressata aaton valmisteluista, aatto, joulupäivä ja tapaninpäivä on vietetty rennon rauhallisesti ja lahjojenkin määrä oli aika lailla juuri sopiva. Vanhempani viettivät aaton meillä, ja veljeni tuli perheineen joulupäivänä yhdeksi yöksi kylään. Juuri tällaista joulua kaipasinkin tänä vuonna – kiireetöntä, stressitöntä rauhoittumista, hyvää syömistä, myöhäisiä aamuja, lautapelejä porukalla ja pulkkamäkeä.
Olin valmistautunut etukäteen paitsi leipomalla valmiiksi pakkaseen, niin myös riittävän räikeän punaisella joulupaidalla ja hapsukorviksilla. Heti kun loma alkoi ja pääsin kotiin, vedin villasukat ja joulupaidan päälle, laitoin jouluradion soimaan ja päätin, että tästä se joulu viimeistään alkaa. Lauantaina haettiin vielä mitä täydellisin kukkakimppu Viherlandiasta ja paketoitiin kerralla kaikki lahjat yömyöhällä. Olin suorastaan hämmästynyt kuinka hyvin floristi sai selityksistäni idean kiinni, taisin nimittäin lähinnä höpöttää jotain barokkimaisesta sekakimpusta, jossa oksia saa sojottaa vähän joka suuntaan. Kimppua odotellessani talo tarjosi vielä kahvit ja pullan, joten yksi hyvin tyytyväinen asiakas lähti joulukimppu matkassaan kotiin.
Sunnuntaina aaton koittaessa kaikki palaset tuntui loksahtaneen paikoilleen, ja vaikka päivä olikin itselleni lähes samanlainen kuin mikä tahansa sunnuntai, niin lapset sai sen tuntumaan erityislaatuiselta. Kumpaakaan tuskin jännitti lahjat, joulupukki tai muukaan juuri ollenkaan, sillä kun pukki tuli, molemmat seisoivat siinä edessä niin rohkeina laulaen harjoittelemaansa laulua. Lahjoja avattiin muutamat samantien ja syömisen jälkeen vasta loput, jotta edes vähän ehdittiin ihmetellä paketeista tulleita tavaroita ennen kuin seuraavia papereita jo revittiin auki.
Minealla oli joululahjatoiveita vain viisi, ja olisin melkein halunnut ostaa niistä jokaisen, mutta päädyimme kuitenkin hankkimaan vain pari. Littlest pet shop -talo ja Hatchimals-muna olivat molemmat jo niin isoja hankintoja, että muutama toive saikin jäädä odottamaan helmikuun synttäreitä. Toisaalta olen kyllä aina ollut sitä mieltä, ettei lahjojen yltäkylläisyys tai puuttuminen jouluna opeta lapselle mitään, paljon ratkaisevampaa on se, millaisessa tavarapaljoudessa lapset elävät ympäri vuoden.
Nyt kun aatto on takanapäin, alan vähitellen kääntää ajatuksia kohti uutta vuotta. Kuusi saa olla sisällä vielä vähän aikaa, ja muut koristeet on enemmänkin talvisia kuin jouluisia, joten nekin jääköön paikoilleen ainakin toistaiseksi. Nikolla on huomenna jo edessä paluu töihin, mutta me lomaillaan lasten kanssa tämä ja ensi viikko. Ihmeempiä suunnitelmia ei olla tehty, vaan aamulla katsotaan ilmojen ja fiiliksen mukaan mikä milloinkin huvittaa. Lomailevat ystävät, viestiä saa siis laitella tähän suuntaan, jos kaipaatte päivälle seuraa!
Miten teillä meni joulu? Säästyittekö stressiltä ja löysittekö joulufiiliksen?
Moikka! Pakko kysyä, osaisitko kertoa tarkempia tietoja tuosta teidän olohuoneen matista, bongasin että k-raudasta olet sen löytänyt, mutta onko maton mallilla nimeä tms?
En kyllä tiedä sille sen enempää nimiä tai muuta, valitettavasti. Ehkäpä myyjät osaavat k-raudassa auttaa, jos näytät kuvaa? Matto on noin 2x3m kooltaan ja maksoi pari euroa alle 300€. Se on ikäänkuin kokolattiamattoa, mutta löytyi siis ihan tällaisena valmiina. Toivottavasti löydät!