Enpä olisi vielä vuosi sitten osannut arvata, että tänä kesänä meidän pihalla kasvaa jotain näin kaunista!

Ei sillä etteikö meidän piha olisi voinut jo tässä vaiheessa olla valmis, vaan siksi että olen varmasti vähiten viherpeukalo kaikista tuntemistani ihmisistä. Olen kuitenkin alkanut huomata, kuinka kotimme on täyttynyt erilaisista viherkasveista ja perjantaipuskista, ja mikä ihmeellisintä, ne myös säilyvät hengissä – ainakin suurin osa.

Viime kesän vietimme melkein kokonaan väliaikaiskodissamme, mutta ennen sitä olen testannut ties mitä kukkaistutuksia rivarimme pihalle. En muista selvisikö yksikään niistä hengissä paria viikkoa pidempään, saattoi ehkä selvitäkin jos vanhempani olivat käyneet kylässä ja muistaneet kastella kukat. Muuten jokakesäinen taktiikkani oli keväällä ostaa mahdollisimman edullisia pihakukkia etupihalle ja ostaa joka kuukausi uudet tilalle, kun entiset kuihtuivat. Aina lupasin itselleni panostaa kukkien hoitamiseen, mutta silti se unohtui tai jäi muiden asioiden jalkoihin. Olin kavereideni keskuudessa tunnettu kukkien tappaja. Eikä ihme, muistan kerran ostaneeni oliivipuun, joka taisi kestää makuuhuoneessamme tasan viikon ennen kuin 80% lehdistä oli tipahdellut lattialle.

En tiedä, ehkä se on uuden kotimme ilma tai tähtien suotuisa asento (jotain tekemistä saattaa olla silläkin, että nykyään muistan antaa kasveilleni vettä jopa kerran viikossa..), mutta nykyään kasvit melkein jopa viihtyvät meillä. Kävin tänään leikkaamassa terassin ruukkuneilikasta kaksi vaaleanpunaisena kukkivaa oksaa, ja luulen että ensi viikolla niitä on kokonainen kimppu. Myös yläkerrassa huomasin yhden viherkasvin kukkivan, eikä Minean huoneen Ikeasta saakka raahattu orkideakaan näytä vielä kuihtumisen merkkejä. Eikös viherkasvit vaikuta suotuisasti huoneilmaankin, joten ehkä ne isompana joukkona luovat toinen toisilleen hyvän kasvuympäristön?

Nykyisenä kasvikuiskaajana aion ottaa seuraavan askeleen ja ajattelin huomenna hankkia kukilleni lannoitteita. Voisin jopa selvittää nykyisten kasviemme nimiä, ehkä käydä ostamassa yhden jättimäisen lyyraviikunan tai oliivipuun (!) yläkerran aulaan. Jos ennen suhteeni kasveihin oli vähintäänkin tragikoominen, niin luulen että tältä osin olen kääntänyt uuden sivun elämässäni.