Tässä kun on viime aikoina tullut nuristua ihan riittävästi oman ajan puutteesta, niin kerrotaanpa samaan hengenvetoon, että tällä viikolla tilanne on ollut täysin toinen! Viikonloppuna juhlittiin kaverin 30-vuotissynttäreitä, ja torstaina aloittelin juhlahumua fiilistelemällä sisustusjuttuja Iskun asiakasillassa. Itseltäni tällaiset kivat tilaisuudet olisi menneet muuten ihan ohi, mutta onneksi Kerttu tuli pyytäneeksi mut mukaansa – varmaan ihan jo senkin takia, että sisustuspuheet on viime aikoina käyneet melko kuumina meidän whattsapp-keskusteluissa. Kertusta on tullut näiden kuluneiden parin vuoden aikana hyvin läheinen ja tärkeä ystävä, mutta nyt raksaprojektin kautta myös todellinen apu tyylipohdintojen kanssa.
Keittiömaailman Annika siinä esittelee, millaista uutta on tarjolla keittiörintamalla. Yksi ei ehkä niitä tarpeellisimpia ominaisuuksia mutta hifimmälle persoonalle kelpaava uutuus oli kaapin takaosasta löytyvä piilokaappi, jota ohjataan sähköisesti. Lisäksi meille esiteltiin muun muassa sokkelilaatikot, keittiölaatikkoon kätevästi sujahtava lehtikassi ja tyylikkäät itse modifoitavat avohyllyt.
Lundian osastolla kävin huokailemassa näiden ihastuttavan simppeleiden ja skandinaavisen ilmeen omaavien huonekalujen perään, etenkin Fuuga-sarjan lipastot ja Lofty-kerrossänky voisivat päätyä omallenikin ostoslistalle. Tiesittekö muuten, että Isku on nykyään näinkin monipuolinen sisustuksen ammattilainen, ja täältä Jyväskylästä löytää yhden katon alta niin Keittiömaailman keittiöt kuin kaiken kodin sisustamiseen tarvittavan? Huonekaluvalikoima on niin laaja, että tyylejä löytyy lähes joka makuun, ja itseni ainakin positiivisesti yllätti Lundian edustus Iskun myymälöissä. Ei yhtään hullumpi ajatus yhdistää kaksi vahvaa suomalaista sisustuksen brändiä yhteen, kun molemmat kuitenkin kuvastavat monelle meistä ajatusta suomalaisesta osaamisesta ja ajattomasta tyylistä. Siitähän Iskussakin on pitkälti kyse, suomalaisista juurista ja siitä, että on jo pitkään oltu osa suomalaisten kotien historiaa.
Suomen tulevan juhlavuoden mukaisesti tapahtumassa oli esillä Suomi 100 vuotta suunnittelukilpailun voittajien teoksia, joista omaksi suosikikseni nousi upea harmaa nojatuoli ja tämä tyylikäs syöttötuoli. Käykäähän kurkkaamassa kuva nojatuolista täältä, ihana vai mitä!
Parasta illan aikana oli se, että meillä oli Kertun kanssa riittävästi aikaa istua alas juttelemaan muutakin kuin arkisia kuulumisia, joita yleensä vaihdetaan viestien välityksellä. Nyt kävimme läpi molempien sisustushaaveita, pohdiskelimme toimivan kodin ratkaisuja ja koeistuimme joukon sohvia, joista muutaman olisin voinut napata mukaani vaikka samantien. Luulen, että molemmat ihastuimme HT collectionin valikoimaan siinä määrin, että tulemme lähiaikoina istumaan vielä uudemman kerran Iskussa hieromassa sohvakauppoja. Josko tämä yksi ilta olisi ratkaissut kaksi ongelmaa samalla kertaa: sen, mikä sohva meille tulee sekä sen, mistä kotiäiti löytää kiireisen arjen keskellä aikaa pysähtyä ja nauttia itseä inspiroivista asioista.