Olen edellisten parin päivän aikana pohtinut kodin ja ihmisen yhteyttä ehkä enemmän kuin koskaan. Seuraamissani blogeissa kun on ollut keskustelua muun muassa siitä, kertooko ihmisten tekemät sisustus- tai vaatevalinnat jotakin luonteesta sekä siitä, tulisiko meidän kaikkien suhtautua rennommin omaan kotiimme ja etenkin sen siisteyteen. Ennen tätä olin ehtinyt myös sopivasti avautua instagramissa siitä, miten paljon kodin sotku voikaan stressata – lauantaina oli melkein mahdotonta saada ajatukset pois siivoamisesta, kun kotona oli kahden laiskottelupäivän jäljiltä järkyttävä kaaos.

Niin kuin on monenlaisia koteja niin on myös tapoja sisustaa ja asua. Minua ei haittaa lasten lelut, jotka väkisinkin leviävät yläkerrasta alakertaan eikä aamupalan siivoamattomat jäljet ruokapöydässä, edes kasaantuvat pyykkivuoret eivät yksinään saa ahdistumaan. Kamelin selkä katkeaa vasta siinä vaiheessa kun lattiat odottavat imurointia, vessat pesemistä, tavarat paikoilleen viemistä, keittiö siistimistä, sohvat pesua, sänky petaamista JA pyykit niin pesemistä, silittämistä kuin viikkaamistakin. Kun kukaan ei ole viikkoon tehnyt mitään ja asioita alkaa kertyä niin pitkäksi listaksi asti, ettei sen selättämisestä selviä yksi ihminen yhdessä päivässä. Yleensä epätoivo iskee silloin kun tietää joutuvansa tinkimään ihan kaikesta muusta siksi, että jonkin yleensä helpon ja vaivattoman asian on päästänyt kasvamaan kohtuuttomiin mittoihin.

Sain sotkuja päivitellessäni ihania tsemppaavia viestejä, joissa monissa korostettiin sitä, kuinka turhaa on murehtia sotkua, sillä se kertoo vain eletystä elämästä. Tottahan tämäkin on, mutta vaikka kuinka yrittäisin, en voi muuttaa luonnettani ja alkaa yhtäkkiä viihtymään ympäristössä, johon en vain yksinkertaisesti ole tottunut (enkä ehkä haluakaan tottua). Ei äänille herkkä ihminen juurikaan opettelemalla muutu melua rakastavaksi tai boheemi tavarapaljoudessa elävä sisustaja minimalistiksi. Temperamentti määrittää hyvin paljon sitä, millaisessa ympäristössä parhaiten viihdymme, ja tästä syystä meidän tulisikin paremmin ymmärtää toistemme erilaisuutta. Vaikka tykkään pitää kodin mahdollisimman siistinä, ei se tarkoita että olisin jatkuvasti siivoamassa tai että joutuisin tinkimään jostakin muusta asiasta (lasten kanssa olemisesta esimerkiksi) arjessa. Kun johonkin on vuosien kuluessa tottunut, tulee siitä niin rutiinia ettei sen olemassaoloa juurikaan huomaa – tätä tarkoittaa meillä esim se, että kotona liikkuessani siirtelen samalla tavaroita oikeille paikoilleen ja näin vähennän varsinaiseen siivoamiseen käyttämääni aikaa.

Millään tavalla neuroottinen en siisteyden suhteen ole, kuten monet ystävät tietävätkin. Meillä on aina tavaroita väärillä paikoilla ja pyykkejä kodinhoitohuoneen tasolla, ystävät ovat minä hetkenä tahansa tervetulleita kylään eikä lasten leikkejä rajoiteta siisteyden ehdoilla. Siltikin huomaan illalla nauttivani hiljaisuudesta ja yön tuomasta omasta ajasta huomattavasti enemmän, jos ensin koti on järjestelty aamua varten jälleen siistiksi. Tällä hetkellä yläkerran aulaan on siirretty kaikki tavarat Minean huoneesta maalauksen edestä pois, mutta alakerrassa vallitsee riittävä siisteys, jotta tunnen oloni kotoisaksi.