Ihana, ihana Tampere!
Kaksi yötä ja kolme päivää takana Tampereella Kertun porukan kanssa – en tiedä voiko puhua rentouttavista päivistä kun mukana on neljä lasta, mutta ainakin superhauskoista ja muistorikkaista! Tänään ajaessani poispäin Tampereelta ja lasten nukkuessa takapenkillä mietin, kuinka paljon ehdimmekään tehdä parin päivän aikana, ja miten älyttömän ihanaa ja antoisaa kotimaan matkailukin voi olla. Juju on vain siinä, että keksii riittävästi mieluisaa tekemistä.
Meidän porukan ykkösjuttu taisi tällä kertaa olla Särkänniemen Karmiva Karnevaali* eli uutuustapahtuma, jossa yhdistyy eksoottinen karnevaalikulttuuri, halloween sekä huvittelu huvipuistolaitteissa ilta-aikaan. Mikäli lomaohjelma on siis vielä auki, niin voin oikein mielelläni suositella iltaa Karmivassa Karnevaalissa. Tapahtuma on auki vielä huomenna lauantaina klo 13-21.
Heti sisääntulon tuntumassa, Särkänniemen alaportilla, tulijoita on tervehtimässä joukko sirkustaiteilijoita. Lapset kävivät useampaan otteeseen ihmettelemässä, miten joku voi pysyä pystyssä niin pitkillä jaloilla, kauan pitää harjoitella että tangon ympärillä voi kieppua niin hurjasti ja voiko olla mahdollista ajaa vain yhdellä renkaalla. Tulella jonglööraaminen oli sekin oma ihmetyksen aiheensa, josta tytöillä riitti puhuttavaa. Joka puolella oli jotain uutta ja mielenkiintoista, jotain mitä huvipuistoissa ei yleensä näe ja koe. Erilaisten esitysten ja halloweentyylisten koristeluiden lisäksi alueella soi tunnelmaan sopiva aavistuksen melankolinen tivolimusiikki, joka itselleni loi sen viimeisen silauksen yhdessä hämärtyvän illan ja popcornin tuoksun kanssa.
Lapset juoksivat laitteesta toiseen, käytiin possujunassa, Pikku Hinaajassa, Crazy Busissa, Vauhtimadossa ja ties missä vielä! Välillä tanssittiin laulavan puun tahdissa ja illemmalla poikettiin Pizzeria Pellessä syömässä buffetista pizzaa. Kaikkien yllätykseksi tarjolla oli suolaisten pizzamakujen lisäksi jälkkäripizzaa, jonka täytteenä oli nutellaa, kirpeitä vaahtokarkkeja, kinuskikastiketta ja strösseleitä. Se oli erikoinen makuelämys jopa itseni kaltaiselle herkuttelijalle, mutta lapset innostuivat siitä niin että strösselipizzasta kerrotaan juttua varmasti vielä viikkojenkin päästä.
Yksi kivoimpia asioita illan aikana oli myös Karkki tai Kepponen -kierros, jossa kierrettiin neljässä eri pisteessä keräämässä karkkipussiin karkkia. Me Kertun kanssa oltiin Ankkalammella onkimisesta ihan yhtä haltioissamme kuin lapsetkin, etenkin kun palkinnoksi sattui tulemaan molemmille samanlaiset leit kaulaan. Onneksi meitä yhdistää samanlainen huumorintaju ja itselleen nauramisen taito, sillä reissun aikana sai useampaan otteeseen luopua kaikista odotuksista ja koittaa elää tilanteen parhaalla sallimalla tavalla. Lasten kanssa liikkuessa kun on tottunut siihen, että aina sattuu ja tapahtuu, ja jo kotoa lähtiessä on hyvä unohtaa hermoilu ja aikataulut.
Karmivan Karnevaalin jännittävin osuus jäi meiltä kokematta, sillä ympäriinsä haahuilevat zombit olisivat todennäköisesti vieneet koko porukan yöunet ja päätimme vältellä Zombie Zonea. Erikseen rajatulta alueelta olisi löytynyt eläviä kuolleita kävelemässä ihmisten joukossa, ja muutaman kerran illassa alueella alkaa zombien hyökkäys, jolloin halukkaat voivat osallistua zombien pakoiluun ja kirstun etsintään. Kuulostaa kieltämättä jopa houkuttelevalta kokemukselta, mutta jo yksi pieni vilkaisu alueen suuntaan riitti saamaan ajatukset hetkellisesti hattaransyönnistä verestäviin silmiin. Meidän ilta jatkui turvallisemmilla vesillä takaisin possujunan kyydissä ja hyvä niin, sillä kahdeksan jälkeen oli hyvä hipsiä hotellin suuntaan pimeässä syysillassa. Kiitos Särkänniemi, ja kiitos mitä parhain seura!
*liput ja aktiviteetit saatu Visit Tampereelta