Rytmiä hakemassa

Jotenkin blogi on nyt vähän päässyt laiskistumaan, mikä johtunee varmastikin siitä että myös allekirjoittanut on täällä voinut edelleen hyvin laiskasti. Tänäänkin istuin Minean jumpan aikana puolitoista tuntia pukuhuoneessa tekemässä työhommia ja samalla mussuttamassa suklaapatukkaa. Toinen, ja ehkä myös parempi, vaihtoehto olisi ollut lenkkeillä tunnin verran ja jättää työt myöhempään iltaan, mutta kummasti viime aikojen teemana on ollut valita se kaikkein iisein reitti, oli kyse sitten siivoamisesta, lenkkeilystä tai ruoanlaitosta.

On muuten ihme juttu, mutta joululomalta palaamisen jälkeen on töissä väsyttänyt paljon enemmän kuin yhtenäkään syksyn pimeimmistä päivistä. Mistähän sekin johtuu? Olisiko ehkä siitä, että pimeään aikaan kahden viikon loma sekoittaa rytmit jo niin pahasti, että töihinpaluu on vaikeampaa kuin esimerkiksi kesäloman jälkeen, jolloin on täynnä auringon tuomaa energiaa. Tilasin jo ennen joulua ison paketillisen erilaisia vitamiineja itselleni, mutta kappas vaan, siellä ne edelleen odottelee avaamattomina kaapissa. Kertonee jotain meikäläisen saamattomuudesta, vai mitä!

Yksi juttu sentään löytyy, mihin on tullut panostettua ihan arkenakin. Olen nimittäin yrittänyt siirtää viikonloppufiilistä arkiaamuihin tekemällä astetta parempia aamupaloja ja lounaita töihin mukaan. En muista milloin olisin viimeksi vienyt eväitä töihin, sillä jos en käy lounaalla, en yleensä syö työpäivän aikana mitään (keksejä ja suklaata lukuun ottamatta). Siksi onkin suorastaan ihme, että tänäänkin yllätin itseni aamulla seitsemältä keittiöstä paistamasta halloumia ja pinjansiemeniä, ja se jos mikä pelasti koko päivän. Ehkä tästä voisi vielä tulla tapa, auttaisi ainakin vähentämään herkkujen syöntiä kun suklaan tilalla olisi ihan oikeaa ruokaakin.

Uskon vakaasti että kyllä tämä vielä tästä. Kunhan ensin saan miellessä pyörivät pari työjuttua saatettua päätökseen ja mikäli ilmat taas lämpenisivät, niin raahautuisin jälleen lenkillekin. Kiinnostaisiko teitä muuten lukea Minean voimisteluharrastuksesta? Tai toki saa esittää muitakin toiveita, jos jokin postaus olisi erityisen mieluinen (liukuovet on jo asialistalla!).

4 Comments

  1. m 18 tammikuun, 2018

    Missä ja mitä voimistelua Minea harrastaa kun reenit kestävät tuon ikäisellä puolitoista tuntia? 🙂 Meillä tyttö valittaa aina kun tunnin jumppa loppuu kesken….

    Vastaa
    • Melina 18 tammikuun, 2018

      Minea käy joukkuevoimistelussa. Nyt keväästä tytöistä muodostettiin joukkue, jolloin treenit on riippuen seurasta joko 1,5h kerrallaan tai 1h/2krt/vko. 🙂

      Vastaa
  2. E 18 tammikuun, 2018

    Tosi mielelläni lukisin voimisteluharrastuksesta!:) T.aloittelevan voimistelijan äiti

    Vastaa
    • Melina 18 tammikuun, 2018

      Meilläkään ei olla vielä niin sanotusti tosissaan harrastettu ennen tätä, mutta pidemmän aikaa Minea on käynyt voimistelun esivalmennuksessa. Mutta minäpä kirjoittelen vielä myöhemmin lisää!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.