ruutupaita ja siniset farkut

Eilen oli äidin ylpeys suurimmillaan, kun tuo meidän pieni alle 2-vuotias tyttönen oli esiintymässä lähes satapäisen ihmisjoukon edessä! Minean hoitotädin sukulainen oli pyytänyt tyttöjä laulamaan erääseen mummoihmisten joulutilaisuuteen, ja hoidossa lauluja oli harjoiteltu jo monta kertaa etukäteen. Minea oli koko joukon pienin, mutta esiintyminen oli mennyt äärettömän hyvin, Mineakin oli laulanut ja tanssinut mukana yhtä hienosti kuin harjoituksissa. Pienen lisähauskuutuksen mummot oli vielä saaneet Minean toistaessa kaikki hoitotätin juonnot laulujen välissä. Ihana meidän oma muru!

 

Minean laulaessa juhlassa minä sähelsin parkkimittareiden kanssa pitkin kaupunkia kutakuinkin tällaiseen asuun pukeutuneena. Stokkan hulluilta päiviltä tilaamastani Tommy Hilfigerin ruutupaidasta on tullut syksyn mittaan yksi suosikkipaidoistani, niin suosikki että pidän sitä ihan sellaisenaan sekä lähes kaikkien neuleiden alla. Kuin nenä päähän sopii se tummansinisen Tommyn cashmere-neuleen kanssa ja beigen Hennesin angorasekoitteisen paidan pariksi. Talvella oonkin niin vilukissa, ettei kaksi paitaa päällekkäin ole yhtään liikaa.

Mallin ainesta ei tässä bloggaajassa ole tippaakaan, sillä ruutupaita näkyy näissä kuvissa takin alta aika heikosti :). Eikä taida miehessänikään olla kuvaajan vikaa, kun kuvien sävy oli vähän pielessä ja lopputulos näyttää siksi tältä. Tällaista siis tällä kertaa, ensi kerralla toivottavasti paremmalla onnella tai taidolla!

0 Comments

  1. Sini 26 marraskuun, 2013

    Tosi kiva asu! Voi, osaan kuvitella miten ihana teidän Minea on ollut siellä lavalla!

    Vastaa
    • Melina / Minishow 29 marraskuun, 2013

      Kiitos! Mäkin olisin ehdottomasti halunnut olla sitä esitystä kattomassa..

      Vastaa
  2. Hyvältä näyttää! 🙂

    Vastaa
  3. Jemina 27 marraskuun, 2013

    Voi ihana Minea! 🙂 Ja hieno asu mammalla.

    Vastaa
  4. Emilia 27 marraskuun, 2013

    Kaunis asu! 🙂

    Vastaa
  5. Heidi 27 marraskuun, 2013

    Todella kaunis asu..ja oikein hyviä kuvia! Voin kertoa että meidän mieheltä ei olisi ikinä onnistunut tuollaiset kuvat. 🙂 Lapset esiintymässä on jotain suloisinta ikinä! Itsekin aina itkeä vollotan poikani joulu- tai kevätjuhlassa.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 29 marraskuun, 2013

      Kiitos! Oisin varmasti mäkin vollottanut jos olisin päässyt kattomaan!

      Vastaa
  6. Johanna 27 marraskuun, 2013

    Ihana asu <3

    Vastaa
  7. Susanna Tamminen 27 marraskuun, 2013

    Ruutupaidat on ihania, ja kuvat ovat kyllä kauniita 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 29 marraskuun, 2013

      Mä ihastuin ruutupaitoihin toden teolla vasta tän ostettuani! Tai olihan mulla niitä 90-luvullakin mutta se nyt on juttu erikseen ;)..

      Vastaa
  8. Kanneli 27 marraskuun, 2013

    Kuvat ovat ihania:-). Asusi on kaunis. Ruutupaidan sävyt näyttää hyvältä ja takki on ihana.

    Vastaa
  9. Seija 27 marraskuun, 2013

    Tosi kaunis asu kokonaisuudessaan 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.