Isänpäivä on meidän perheessä ollut tänään yhtä kuin mässäilypäivä, ei hullumpaa sanoisin!
Sen lisäksi että olen noin puolet päivästä touhunnut tänään keittiössä, on täällä ehtinyt tapahtua myös seuraavaa.
Yritin lisäillä kotiin joulua, jossain onnistuen mutta enimmäkseen turhautuen. Vaikka yleisesti tykkäänkin melko pelkistetystä sisustuksesta, on pelkistetystä aika vaikea saada luotua jouluista tunnelmaa. Taidan tulevana viikonloppuna suostutella naapurin rouvan kanssani pieneen askartelusessioon, terkut vaan Katjalle!
Myös 6-vuotiaana lapset taitavat elää jotain niistä kuuluisista vaiheista? Ainakin tuo meidän kohta 6-vuotias on tuntunut olevan niin kiukkuisella tuulella vähän väliä, että ihan normaalia tämä ei ole. Tänään kiukuttelut ehkä selittynevät sillä, että koko eilinen ja aamu odotettiin sitä hetkeä kun isille saa käydä antamassa lahjan, ja loppupäivä oltiinkin niin väsyneinä, ettei silmät meinanneet pysyä auki.
Pöytää kattaessa mietin, ottaisinko kuviin mukaan Nooan pöytään useasti raahaaman räikeän pinkin Minni-nokkamukin. En tiedä, mistä se on yhtäkkiä pompannut esiin muutaman vuoden piilottelun jälkeen? Päätin kuitenkin rajata sen kuvien ulkopuolelle.
Olen ihmetellyt, miksi isänpäivä ei enää saisi olla isänpäivä. Lähimmäinen-päivä nimettäköön vaikka erikseen, mutta pidetään kiinni iseistä ja äiteistä, myös tytöistä ja pojista jos yksilö niin itse tahtoo. Älkää viekö karaokelaulajilta Aikuista naista, puhutaan ja kohdataan asiat niin kuin ne ovat.
Hyvää isänpäivää!
Meidän 6-vuotias alkoi raivota eri asioista heti, kun tuli 6 vuotta täyteen ja nyt alkaa vasta helpottaa( täyttää kohta 7). Kuulin, että 6 vuotiaana on ”pikku teini-ikä”, koska silloin kehittyy nopeammin kuin aiemmin sekä henkisesti että fyysisesti.
Tämä kyllä selittäisi hyvin paljon! Tyttö on nimittäin samaan aikaan alkanut jännittää ihan uusia asioita, vaikka ennen on ollut niin rohkea kaikessa. Noh, ehkä tästäkin taas selvitään vielä 😀
Loppupäivän väsähdys selittynee jännityksen purkautumisena ja sokerihuuruisena olona. Hedelmiä lapsille.
Kyllä,juurikin näin 🙂
Mistä olet tuon pikkukuusen hankkinut? 🙂
Plantagenista 🙂