RIPSIPIDENNYKSET

Tiedättekö kun turhamaisuus iskee ja on pakko saada sitä ja tätä, joku laukku, vaate, hiusväri jne! Noin yleensä oon ollut tyytyväinen omien ripsieni pituuteen ja tuuheuteen, mutta raskaus on varmaan vaikuttanut hormonitoimintaan niin, että sekä hiukset että ripset on jonkin verran ohentuneet, ja eniten on häirinnyt se että ripsistä on tullut epätasaiset ja harottavat.Perusteellisella ripsarin levityksellä oon vieläkin saanut loihdittua ihan kiitettävät räpsyttimet, mutta aikaa ja halua hommaan ei ole tuntunut löytyvän juurikaan. Siksi päädyin eilen lopulta laitattamaan ripsipidennykset, jospa näillä saisi piristystä väsähtäneeseen kotiäitilookiin!

ripsienpidennys1Mitä sanotte, eikö ookin huima ero?! Ennen-kuvasta näkee aika selvästi miten eri mittaisia ripsiä mulla tosiaan aiemmin oli! Omatkin ripset oli tuuheat, mutta ei mitään verrattuna jälkeen-kuvaan, jossa rivistö on täydellisen tasainen viuhka kauniisti kaareutuvia ripsiä. Silmäni on aina olleet melko herkät ärtymään esim. pienestäkin väsymyksestä, vääränlaisesta ripsarista, liiasta meikistä tai lähestulkoon mistä vaan, joten olin vähän huolissani kuinka silmäni reagoisi pidennyksiin. Kuulin että vaihtoehtona olisi allergialiima, jossa silmiä ärsyttäviä ainesosia on vähemmän ja tuoksukin on miedompi, pysyvyydestä ei vain olisi niinkään takeita, koska ripsieni laittajalla ei ollut pitkää kokemusta allergialiimasta. Päätettiin kuitenkin kokeilla sitä, siitäkin huolimatta että laittaminen oli jonkin verran hankalampaa kun liima meinasi kuivua jo ripseä laitettaessa. Jännityksellä nyt kuitenkin odotellaan miten pysyvyyden kanssa käy.

ripsienpidennys2 ripsienpidennys3

Koska tää oli mulle ensimmäinen kerta ripsipidennyksien laitossa, en oikein osannut sanoa minkä pituisia ripsiä haluaisin. Mulle suositeltiin C-kaarevuutta, ja sitä laitettiin kaikki ripset, pituudet vaihtelevat välillä 9-11mm. Omat ripseni on jotain 9-10mm ja suht tuuheat niin että pidennyksiä voitiin laittaa ihan reilusti. Jossain vaiheessa haaveilin volyymipidennyksistä, joissa siis yhteen omaan ripseen liimataan viuhka ripsiä, kun näissä tavallisissa pidennyksissä mennään ripsi per ripsi -periaatteella. Näistäkin pidennyksistä tuli kuitenkin niin näyttävät, että nyt en osaisi kuvitellakaan enää tuuheampia tekoripsiä – varsinkaan kun en yleensäkään käytä kovin paljoa meikkiä ja ripset erottuu jo nyt melko selvästi. Aloin tänään jopa pohtia, onko nämäkin mulle too much, mutta ehkä ens huollossa pyydän laittamaan vain 9-10mm ripsiä.. Nälkä kyllä kasvoi syödessä sen verran, että nyt haluaisin oppia laittamaan kulmani nätimmin, ja ehkä osata käyttää luomivärejäkin arjessa ja parasta olisi saada vinkkejä täydellisen pohjan tekemiseen! Mutta aloitetaan nyt näistä ripsistä, tuliko lopputuloksesta teiän mielestä överit vai luonnolliset?

0 Comments

  1. Emmi / andsomethingdaily 5 marraskuun, 2014

    onpa nätit <3

    Mulla on just pudonnut kaikki pidennykset ja menen perjantaina laitattamaan kokonaan uudet!! Elämä on niin hankalaa ilman :'D

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Varmana kun näihin ripsiin tottuu, ei niistä enää osaa millään luopua!

      Vastaa
  2. salla 5 marraskuun, 2014

    Ei oo musta kyllä yhtään överit ja olet kaunis!

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Oi ihana, kiitos :)!

      Vastaa
  3. Annika/Karkkipurkki 5 marraskuun, 2014

    Ihanalta näyttää! 🙂 Mulla on ollut taukoa ripsistä ja nyt olisi taas pakko saada. Helpottaa arkea niin paljon, ja onhan ne aivan ihanan näköiset :))

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Kyllä mäkin oon ollut tosi tyytyväinen! Aamulla saa ihan ihmetellä että oliko tää meikkaaminen nyt tässä, menee niin nopsasti!

      Vastaa
  4. Maaria 6 marraskuun, 2014

    Tosi nätit ovat, eivät yhtään liian överit! 🙂 Itsekin olen paininut säännöllisin väliajoin ripsienpidennysten kanssa, ottaako vaiko eikö. Helpottaisi arkea, vai helpottaako? Huollot ja epämääräisesti törröttävät ripset pelottavat 😀 Sen lisäksi että minulla on herkät silmät. Olisi kiva kuulla vaikka ennen ensimmäistä huoltoa, miten arki räpsyttimien kanssa on sinulla sujunut! 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Kyllä mulla on helpottanut aamuja tosi paljon! Ennen ripsarien laitto oli just se ärsyttävin homma aamulla ja töihin kuitenkin haluaa useinkin meikata. Tällä allergialiimalla ei mulla ainakaan oo silmät reagoineet mitenkään. Voisin ehdottomasti postata vielä ennen ekaa huoltoa!

      Vastaa
  5. Ruut 6 marraskuun, 2014

    Voi haluaisin itse koittaa myös, mutta täällä kärsitään vähän samanlaisista silmistä. Olen jopa yhdestä ripsarista saanut silmätulehduksen ja en pysty käyttämään mitään silmänympärysvoidetta, vaikka olen kokeillut lähes kaikkea. Tiedossa siis kovinkin hehkeä tulevaisuus 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Kuulostaa kyllä ehkä siltä etten sinuna uskaltaisi lähteä pidennyksiä kokeilemaan jos sulla on noin herkät silmät! Mulla ei ripsareista oo koskaan tulehduksia tullut, ainoastaan alkanut punoittaa ja vuotaneet sen aikaa kun ripsaria on ollut. Sun silmät voisi helpostikin reagoida tuohon liimaan, vaikka olisikin allergialiimaa..

      Vastaa
  6. pomppis 6 marraskuun, 2014

    hienot, mutta miks teet noita raskaana, mäulle sanottiin ripsihuollossa et se liima on tosi myrkkyä ja eivät mielellään tee.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 9 marraskuun, 2014

      Tottakai kaikki kemikaalit ym mietityttää nyt raskausaikana, mutta toisaalta oon valinnut muutenkin sellaisen kultaisen keskitie. En osaisi kaikesta pidättäytyä, hiuslakoista, kynsilakoista jne. joten oon vähentänyt monien tuotteiden käyttöä. Tuoksuja en käytä, kynsiä en lakkaa juurikaan, mutta nyt halusin ripset ja otin ne allergialiimalla joka on huomattavasti vähemmän myrkky.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.