Viikonloppu, ja elämä yleensäkin just nyt, on mennyt suht rennolla asenteella. Erityistä iloa päiviin tuo se, että kotona tehtävien töiden määrä on toistaiseksi pysynyt hyvin hallinnassa, ja nytkään en viimeiseen kahteen päivään ole juurikaan ajatellut töitä, puhumattakaan niiden tekemisestä. Se jos mikä on rentouttava ja miellyttävä ajatus, ettei ole mitään pakollista tekemistä. Ei määräaikoja, tehtävälistoja tai niskaan hengittäviä toisia osapuolia. Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen vihdoin itse oman elämäni kanssa ajan tasalla. Tältäkö muista ihmisistä on tuntunut aina?
Suurin vaikuttava tekijä hyvän mielen ja elämäntyytyväisyyden lisääntymiseen on ollut se, että olen osannut jättää pois niitä asioita, joita aiemmin tein jatkuvassa kiireessä. En kasaa itselleni liikaa kaikkea vain sillä perustelulla, että innostun asioista helposti. Pelkästään innostumisen määrää mittaamalla olisin mukana jokaisessa projektissa, joka eteeni tulisi, mutta taisin ihan vasta oivaltaa sen, kuinka meidän tulisi innostumisen joukosta tunnistaa pitkäjänteinen intohimo. Montaa asiaa voi haluta kokeilla, mutta ehkä omaa rajallista aikaansa on lopulta järkevää panostaa vain niihin asioihin, joista on pitkään haaveillut. En tiedä aukeaako tämä ajatus teille ollenkaan, mutta itselleni on ollut uusi oivallus ymmärtää, ettei kaikki innostus välttämättä ole vain hyvästä – joka veneen kyytiin hyppääminen voi itse asiassa jopa kertoa enemmän levottomuudesta kuin innovatiivisuudesta.
Tuleva viikko tuo jälleen hyviä asioita päiväjärjestykseen, kuten vaatekutsut keskiviikkona ja monta kivaa pientä tapahtumaa loppuviikosta. On oikeastaan aika vapauttavaa antaa itselleen lupa keskittyä siihen, mikä milloinkin sattuu huvittamaan, on se sitten leipominen, lenkkeily tai blogin kirjoittaminen. Vaikka edelleen oma aika alkaa vasta lasten mentyä nukkumaan, niin olen saanut enemmän aikaan kuin yleensä – johtuen varmasti siitä, että ilman paineita suorittamisesta jäljelle jää vain mieluisia hommia. Yllättäen jopa siivoaminen tuntuu aika ajoin houkuttelevalta, kun siihen voi keskittyä ilman pelkoa muiden asioiden kasaantumisesta.
Kuinka teidän syksy on alkanut? Oletteko osanneet ottaa rennosti kiireiden keskellä vai viekö arki liian helposti mennessään?
Täällä on tehty jo kauan töitä sen eteen, että arki otetaan iisimmin. Olen opetellut sanomaan ei ja totta turiset,innovatiivisuus ei ole ees taas suihkimista!
Tässä on viimeisen vuoden aikana otettu monen monta hengähdyshetkeä jo yhden perheenjäsenen sairastumisenkin takia, mutta kyllä me ollaan taisteltu ainaista kiirettä vastaan jo vuosia. Välilä vaan tuntuu, että ympäröivä maailma ei aina sitä ymmärrä. Itseä ainakin ahdistaa sellainen ” ole aina tavoitettavissa/saatavilla ”-tyyli. Ei aina tarvitse olla valmiina johonkin. aamen <3
Sairastuminen on ihan varmasti niin pysäyttävää, että se jo itsessään pakottaa pysähtymään. Kovasti voimia teille <3
Luulen että nykyään myös some luo kiirettä omalta osaltaan. Keneen tahansa saa yhteyden milloin tahansa, ja itsekin huomaan välillä käyttäneeni puoli tuntia yhden insta-kuvan ottamiseen! Ajattelen kuitenkin että arjen kiireen tunnistaminen on jo askel eteenpäin, ja meille naisille vaikeinta on juurikin osata valita intressimme niin että aikaa tylsistymiseenkin jäisi.