Mahtava juttu, että teitäkin tuntuu kiinnostavan meidän raksaprojekti ainakin jossain määrin, sillä talo- ja sisustusjutut tulee varmasti pyörimään mielessä seuraavien kuukausien ajan, ja blogiinkin on kiva kirjoittaa niistä aiheista, joita itse arjessakin pyörittelee. Vielä tähän saakka koko projekti on ollut täysin levällään eikä olla saatu tontin varausmaksua lukuunottamatta mitään aikaiseksi, mutta nyt syksyn tullen on muut arkikuviot rauhoittuneet sen verran, että on taas aikaa suunnitella.
Aikataulu meillä etenee niin, että nyt parin kuukauden sisään on tarkoitus valita talotoimittaja tai rakentaja ja arkkitehti, sen jälkeen piirretään lopullisia versioita ja suunnitellaan sisätiloja. Vasta ensi vuoden puolella mietitään tarkemmin pintamateriaaleja, kuten lattioita, laattoja, keittiötä, ovia ja kaappeja. Isot linjat on oltava valmiina jo rakentajaa valittaessa, mutta käytännössä ajateltiin kysellä hinnat aika lailla peruspakettien mukaan, koska muuten eri valmistajien hintojen vertailu olisi mahdotonta. Muutenkaan en pysty vielä keskittymään liian isoon kokonaisuuteen samantien, vaan on paljon stressittömämpää edetä osissa ja suunnitella yksi pala kerrallaan. Toki tiedetään suunnilleen, mitä halutaan talon sisustukseltakin, mutta ihan yhtä monta asiaa on vielä päättämättäkin.
Tyyliltään meidän talo tulee olemaan mahdollisimman moderni puutalo. Kivitaloon rahaa menisi koosta riippuen 20-30 tuhatta enemmän, mitä budjetti ei varmastikaan anna meillä periksi. Tarkoista summista en halua blogissa puhua, mutta voin kertoa sen verran, että mistään ökytalosta ei ole kyse, vaan melko maltillisesta projektista, johon osallistutaan itse mahdollisimman paljon ja osaamisemme mukaan, niin että lopputuloksena kuitenkin olisi talo, jossa mahdutaan ja halutaan asua monet vuodet. Myös sisätiloista halutaan modernit, koitetaan tuoda sisälle sitä kivitalofiilistä täysin listattomilla ratkaisuilla, täyskorkeilla ikkunoilla, loft-henkisyydellä, tasaisilla pinnoilla ja selkeillä linjoilla. Betoniportaat, keittiöseinä, seinään muurattu takka, epoksilattiat, liukuovet, isot laatat, korkea tila – nämä on asioita, joita on listattu suunnittelijallekin.
Kuva: Designtalo
Kuva: Jämerä
Kuva: Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä
Kuva: Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä
Kuva: Siklatalot
Kuva: Jetta-talo
Kuva: Jetta-talo
Tähän mennessä projektin eteneminen on lähinnä ollut netissä surffailua ja talofirmojen sivujen selailua. Ollaan koitettu etsiä meitä kiinnostavia talomalleja ja pohjakuvia, ja viime torstaina käytiin jo parit suunnitelmat läpi Jetta-talon ja Designtalon kanssa. Vaikutti siltä, että Jetta-talo olisi aavistuksen näistö kahdesta kalliimpi ratkaisu, mutta Designtalon mallisto oli ehkä kuitenkin vähän liian perinteinen meidän makuun. Jetta-talolle on tullut uutuutena Funco- ja Kontti-mallistot, jotka molemmat iski meihin heti. Talo atrium-pihalla olisi myös ihana, mutta tonttimme on vain 750m2 ja halutaan, että talon lisäksi jää vielä kunnolla nurmikkoaluettakin – voi siis hyvinkin olla, että joudutaan joka tapauksessa rakentaa kahteen kerrokseen..
Jetta-talolta odotellaan jonkinlaisia alustavia piirroksia noista kahdesta viimeisestä talomallista. Halutaan 4 makuuhuonetta, iso olohuone-keittiö-tila, kaksi vessaa, mahdollisimman monta vaatehuonetta ja kaikki tämä suunnilleen 140 neliöön. Jo nyt ollaan varmoja, että jostain on tingittävä, mulla on joskus ollut haaveissa esim käyttää valaistus- ja äänisuunnittelijaa, mutta loppujen lopuksi budjetti voi mennä niin tiukille, että luovutaan takasta, valitaan esullisempia pintamateriaaleja ja haetaan kiintokalusteita Ikeasta. Mulla kun on muutenkin tapana ihastua aina niihin kalleimpiin ratkaisuihin, ehkä tässä tapauksessa olisi siksikin hyvä ottaa jonkinlainen pakettiratkaisu niin kulut pysyisi paremmin kurissa. Työläs projekti tästä varmasti tulee, mutta hyvällä tavalla kun saa suunnitella itselleen tulevaisuutta. Mitenhän sitä vaan jaksaa odottaa ensin kesäkuun alkua ja rakentamisen aloitusta ja sitten talon valmistumista? Kaikkia vinkkejä maan ja taivaan väliltä otetaan mielellään vastaan projektin edetessä, sieltä varmasti löytyy teitä, jotka olette joskus olleet samassa tilanteessa. Jos muuten tiedätte hyviä talovalmistajia tai moderneja talomalleja niin saa linkata, ja mielelläni lukisin myös raksablogeja!
About 200 tuhannen budjetti..?
Moi! Täältä löytyy innostusta raksapostauksiin, meillä jo voiton puolella rakennus. Kannattee muistaa vertailla myös talopakettien toimitussisältö ja asennuksen laajuus tai kuuluuko asennua ollenkaan hintaan. Itelle tuli yllätykenä kuinka niistäkin löyty eroja! Ja kiintokalusteet voi saada halvemmalla kun ottaa talopakettiin ne, entä itse lähtee tarjouksia kyseleen toki ei varmaan ikeaa halvemmalla mutta siinä on taas hirveä työ kasata ne.
Muistakaa talon akustiikka, sillä juuri korkea tila, kovat laattapinnat, sileät pinnat ja väljyys saavat aikaan melkoisen kaikupesän! Ja on muuten työlästä ja kallista myöhemmin laittaa kuntoon!
Oi ihanalta kuulostaa nämä teidän suunnitelmat 🙂 Mielenkiinnolla seuraan tätä projektia, meillä on aikalailla samanlaiset mieltymykset sisätilojen suhteen 🙂 ! Meillä on tällä hetkellä rakennuttajakin tiedossa, mutta sitä oikeankokoista tonttia vielä haetaan. Mulle tuli ihan yllätyksenä että ihan joka paikkaan ei edes saa kivitaloa rakentaa, joka on siis meillä suunnitelmissa! Eli tämä on kyllä paljon paljon monimutkaisempaa mitä osasin ajatella 🙂 Mun mies valmistuu talotekniikan insinööriksi parin vuoden päästä jolloin hän tekee ilmeisesti lopputyönään jotain meidän taloon liittyvää, mahdollisesti sen rakennusvalvonnan 🙂
Minkä ikäinen olet, jos saa kysyä? 😀
Meillä sama proggis alkamassa samalla aikataululla, meillä tosin noi suuret linjat selvillä ja piirrustukset valmiina, kerätään nyt voimia tuota koitosta varten (ollaan tehty tämä jo paristi aiemminkin ) koska itse tehdään käytännössä kaikki sähkö ja putkitöitä lukuunottamatta…tsemppiä suunnitteluun ?
Moikka Melina,
Bongasin tämän sinun blogin nyt vasta ihan hiljattain ? Käytiin silloin aikanaan samassa muskarissa Vaajakosken mäellä ? Meillähän alkaa rakennus just nyt! Pohjat on tehty ja talopaketti on pihassa. Maanantaina valmistelut ja tiistaina pystytys. Kilpailutettiin monta ja nyt ollaan viisaampia. Tulkaa poikkeamaan joskus juttusilla niin voidaan ainakin neuvoa välttämään jotkut sudenkuopat! Onnea projektiin, haastavaa, stressaavaa, mutta silti niin mukavaa touhua tuo rakentaminen! Terkuin Katja
Hei katoppa semmonen kun jopera, siellä saattais olla sun tyyliin sopivia ?
Moikka!
Meidän raksaprojekti alkaa olemaan jo voiton puolella ja seurailla voi täällä: http://www.kotiseitseman.blogspot.com
Se mitä ensimmäiseksi suosittelen on arkkitehti. Ammattilaiselta löytyy ihan erilainen taito nähdä ja toteuttaa asiakkaan toiveet. Meillä ainakin talofirmojen tarjoamat vaihtoehdot sisälsivät ihan liikaa kompromisseja, joita ei sitten haluttu tehdä. Nyt ollaan tyytyväisiä, että päädyttiin palkkaamaan projektiimme arkkitehti.
Käyppä kattomassa http://www.lappli.fi//fi 🙂
Tutustuppa Sievi talonkin mallistoon..? tsemppiä raksa aikaan..?