Tuntuupa vähän jopa uskomattomalta, että vierähtikö tässä tosiaan näin monta päivää kirjoittamatta blogiin ollenkaan! Viikonloppukaan ei ole ollut mitenkään kiireinen, mutta tänään flunssainen olo on saanut meikäläisen pysymään aika pitkälti sohvan nurkassa, ja eilen taas, taisin vain olla koko päivän totaalisen yliväsynyt.
Tämä viikko on kokonaisuudessaan ollut melko rento, ja vaikka edessä on vielä neljä täyttä työviikkoa, niin mielessä on alkanut jo pyöriä syysloman suunnitelmat. Aiomme nimittäin pitää jonkinlaisen syysloman koko perhe, mutta Nikolla on suunnitelmissa tehdä pieniä remonttihommia täällä kotona ja me lasten kanssa ollaan ne päivät jossain ihan toisessa kaupungissa, mahtavassa seurassa sielläkin.
Loistavalla porukalla oltiin perjantainakin liikkeellä, kun käytiin naapuriporukalla juoksemassa paikallisessa tapahtumassa kympin lenkki. Arvoin koko viikon uskaltaisinko jalkani takia lähteä koko tapahtumaan, mutta luonne ei antanut periksi luovuttaakaan, joten otin pari särkylääkettä ja lähdimme hyvällä fiiliksellä hölkkäilemään. Kaikilla oli tavoitteena päästä maaliin saakka juoksemalla (en ollut porukan ainut puolikuntoinen), ja aika lailla tunnissa se lopulta onnistuikin. Itseäni jäi jopa harmittamaan se, etten uskaltanut revitellä enemmän, sillä nyt lenkin jälkeen jalka ei yllättäen olekaan ollut normaalia kipeämpi. Ehkä viikon tauot lenkkien välillä on alkanut toimia, ja kohta pääsen taas täysipainoisesti lenkkiporukkaamme mukaan. Sitä kiittelimme kaikki, että onneksi on tällainen mahtava naapurusto, josta löytyy iso kasa samanhenkisiä naisia.
Lenkki oli itselleni rohkaiseva kokemus näiden viime viikkojen tuskastelujen jälkeen, ja huomasinkin miten paljon vähemmän lenkin jälkeen on turhauttanut. Kävin toiveikkaana jopa ostamassa lauantaina uudet asicsit perjantaina rikki menneiden tilalle, ja aikomuksena on päästä testaamaan ne pariin kertaan ensi viikon aikana. Kiitos vielä teille kaikille vinkkinne jakaneille postaukseen, jossa etsiskelin kadonnutta motivaatiotani! Luulen, että se alkaa löytyä nyt jalan paranemisen myötä, ja olen päättänyt kokeilla myös pienimuotoista ruokavalion muutosta. Herkkuja vain kerran päivässä, ei ruokaa seitsemän jälkeen ja enemmän terveellisiä välipaloja. Josko se näistä lähtisi liikkeelle!