Tuliko muille tätä settiä omaan käyttöön? Vai onko lastenvaatteiden pitäminen ehdoton ei? Omasta kaapistani löytyy myös muutamia Seppälän ja Hennesin lastenvalikoiman vaatteita, tiedä sitten kertooko se siitä että lapsille myydään liian aikuismaisia vaatteita vai enkö osaa pukeutua ikäiselleni sopivaan tyyliin ;)?! Niin tai näin, onhan niitä lastenvaatemerkkejä, joilta löytyy omiakin mallistoja aikuisille. Eilen olin elämäni ensimmäistä kertaa Me&I kutsuilla, ja tulihan sieltäkin jotain tilattua sekä Minealle että itelleni.. Ei ole varmaan kovin vaikea veikata, mitä mulle on tulossa..?
Täytyy vielä kertoa pieni maanantaikevennys, sillä tänäänkin olen saanut monesti nauraa Minean ihanille höpötyksille. Minealla on nyt jonkin aikaa ollut tapana innoissaan huudella moikat kaikille, kun jostain lähdetään, eikä hyvästejä jätetä pelkästään ihmisille. Roskiin tiputettu pillimehu sai tänään peräänsä hei hei pillimehu ja kaappiin laitetuille kengille tulee myös monesti sanottua heipat :). Aika söpöä!
Mä olisin tahtonu itelleni ton setin, mutta olin vähän myöhäisherääjä ja tilasin vasta sitten, kun isot koot oli loppu ja sain vaan Sirpalle:)
Ai loppui näissä isot koot?! Ei kyllä mikään ihme, kun on niin edullinen ja söpö setti.
Olin viikonloppuna kutsuilla ja esittelijällä oli harmaa Dallas neulemekko päällä. Ei se kyllä näyttänyt yhtään lastenvaatteelta hänen päällään! :)Pipo ja huivi näyttää kivalta! 🙂
Enpä ois ajatellutkaan että sekin menis aikuiselle mutta ihan varmaan tunikana hyvinkin!
Just tuon halusin omaan käyttöön, muttei enää ollut saatavilla, kun kutsuilla koitin tilata. Olin niiiiin pettynyt! 🙁 Mutta kauniit ovat sulle ja käytähän niitä kun onnekkaana sait itselles. ;D
Oliko pienemmätkin koot myyty? 54cm nimittäin vois hyvinkin mennä myös aikuiselle.. Täytyy nauttia joka käyttökerrasta ;)!
Olin juuri tänään pomdeluxin kutsuilla. Se karvaliivi oli aivan ihana. 😛
Se on tosi kaunis! Niin kun melkein kaikki Pompin vaatteet :)!
Meillä on myös tytön kanssa samistelu Pomp De Lux-pipot (Darwin hat). Ihanat ovat ja molemmille sopivat. 🙂
Musta on ihana samistella just jollain tällasilla pikkujutuilla! Yhtenä päivänä joku mummo huomas yhtäkkiä kaupassa, että hei teillähän on melkein samanlaiset liivit tytön kanssa :).
Kaunis setti on kyllä aikuisenkin päällä :)Hauska myös toi heippojen sanominen pillimehulle jne. Meilläkin on tällä hetkellä kaikista hauskinta vilkuttaa ja sanoa ”hei” koko ajan kun lähdetään jostain.. Vaikka vain huoltoaseman pihalta ajamaan eteenpäin ilman että ketään tuttuja ei jää sinne 😀
Se on kun jonkun taidon keksii niin sitä pitää sitten kokeilla taukoamatta :). Sitä kyselyikää odotellessa…
Tuo on kyllä tosi kiva setti, ja hyvin käy äidillekin! :))
Eikö ookin!
Oi ettö kuinka on nätti setti!! Nyt rupesi tuo itseänikin kiinnostamaan. 🙂 Ja aww miten IHANA lopukevennys!! <3
Blogeja on vaarallista lukea, kun löytää ties mitä pakko saada -juttuja päivittäin ;)! Nimim. lähipostin kanta-asiakas..
Just tuollaista pipoa, lähes samanväristäkin ihastelin eräässä kaupassa, mutta oli niin rumasti neulottu ja siihen nähden kallis, että en ostanut. Ihan käsittämätöntä, miten huonolaatuista tavaraa voi ollakaan myynnissä! Olehan sitten tarkkana niitten Me & I -tuotteiden kanssa, sieltä on nimittäin joillekin tullut ihan sutta ja sekundaa, saumat olleet rikki, värit lähteneet pesussa jne.
Tää pipo ois sitten ollut täydellinen sullekin..harmi että on loppuneet. Mitä jos neuloisit ite :)?Mua huvitti kun siellä Me&I kutsuillakin esittelijällä oli viallinen mallikappale. Mut toivotaan että meille tulee priimaa!