Suurin osa teistä varmasti muistaa muutaman vuoden takaa sen, kuinka tiiviisti treffailimme omalla äitiporukallamme? Kaikki (eli minä, Essi, Eve, Paula ja Laura) kirjoitimme perhepainotteisia blogeja eikä kukaan meistä ollut kokoaikaisissa päivätöissä, ehdimme nähdä tosi usein ihan koko porukallakin, ja pienemmillä kokoonpanoilla vieläkin tiheämpään tahtiin. Nykyään kaikki meistä ei  asu Jyväskylässä, ja näkemiset on muutenkin jääneet aika vähäiselle kun aina jollain meistä on jotain eikä yhteistä aikaa meinaa löytyä.

Olenkohan muuten koskaan kertonut, miten olemme tutustuneet toisiimme silloin joskus noin viisi vuotta sitten? Minä, Evelina ja Laura oltiin jo aiemmin käyty muutamilla puistotreffeillä, ja olin Eveä tavannut paristi muutenkin, mutta vasta Tampereen blogikirppiksellä näimme Katriinan ja Essin ja päätimme perustaa facebookiin oman ryhmän, jossa voisimme vaihtaa kuulumisia. Lopulta tulimmekin niin hyvin toimeen, että lähempi ystävyys tuntui luonnolliselta, ja lähes samalla kokoonpanolla juttelemme whatsappissa nykyäänkin vähintään joka viikko.

Eilen me sitten nähtiin jälleen pitkästä aikaa Even ja Essin kanssa, ja jotenkin itselleni tuli ikävä niitä aikoja kun kaikki vielä oltiin kotona, ja järjestettiin vuorotellen aina jonkun luona lounastreffit. Se kun kuusi lasta sai kunnolla leikit käyntiin ja melutaso alkoi aina olla niin kova, että useimmiten ei auttanut kuin nauraa sille ajatukselle, kuinka seesteiseltä tunnelma voikaan kuvissa näyttää vaikka todellisuus on jotain ihan muuta.

Oletteko te löytäneet lasten myötä paljon uusia kavereita? Itse olen useampaankin kertaan kiittänyt niin lapsia kuin blogiakin siitä, miten niiden avulla onkin löytynyt niin tärkeitä ja kestäviä ystävyyssuhteita.