Pihahommat aluille

Eilen oli äitienpäivä, omalla mittapuullani suht täydellinen sellainen juuri tässä tilanteessa, sillä päivä otettiin rennosti kotona pihahommissa. En saanut valmiiksi katettuja aamiaispöytiä tai ostettuja lahjoja, mutta sain maailman söpöimmät kortit lapsilta, itse istutettuja kukkia ja erityisen hyvän mielen siitä ajatuksesta, että meillä on ihan kaikki ja vähän enemmänkin kuin mitä olen koskaan osannut toivoa! Kaikista maailman lausahduksista ja sloganeista itseeni on ehkä eniten kolahtanutkin lause, jonka sanoma on kutakuinkin se, että meistä jokaisen tulisi muistaa kuinka vasta äsken unelmoimme siitä elämästä, jota nyt parhaillaan elämme.

Pidimme koko perhe helatorstain jälkeisen perjantain vapaata, mikä saattoi osittain olla ehkä jopa huono idea. Töihin ja hoitoon palaaminen ihanan aurinkoisen pidennetyn viikonlopun jälkeen tuntui harvinaisen vaikealta, ja kun kesäloman tietää alkavan jo kolmen viikon päästä, on työmotivaatio hieman hukassa. Heti loman alettua tiedossa on yksi ulkomaan matka ystävän kanssa, mutta muuten tämä kesä vietetään kotimaan rajojen sisäpuolella, panostaen talon viimeistely- ja pihatöihin.

Ja pihatöistä puheenollen, saimme viikonloppuna valtavasti kaikkea tehtyä pihalla, kun sunnuntaina vanhempani katsoivat lasten perään ja muuten lapset on olleet suht omatoimisesti trampalla ja kavereiden kanssa pihalla. Niko maalasi talon sokkelin ja viimeisteli terassin laudoituksia ja yhdessä rakentelimme etuoven syvennykseen rimoitusta. Seuraavaksi vuorossa olisi erilaisten kivien hankkimista pihaan sekä kiertämään talon seinustaa, ja jossain välissä pitäisi tilata jättimäiset määrät multaa ja kylvää nurmikon siemenet. Tekemistä varmasti riittää, kunhan ensin saadaan suunnitelmat selviksi ja tarjoukset vertailuun. Pian saan blogiinkin kuvia uudesta rimaseinästä, ja jos mielessänne on jotain erityistä pihan suhteen niin laittakaa postaustoiveita tulemaan!

4 Comments

  1. ansku 15 toukokuun, 2018

    hei! onko ensimmäisen kuvan mekko mistä?aivan ihana!!!

    Vastaa
    • Melina 16 toukokuun, 2018

      Se on Polarn o pyretin mekko! Lisää kuvia tulossa tällä viikolla 🙂

      Vastaa
  2. Henrika 17 toukokuun, 2018

    Tuo slogan on kyllä niin totta!ja oon ajatellutkin sitä ihan lähiaikoina. Välillä havahdun siihen, että mulla on nyt just se mitä oon aina haaveillut 🙂 kaksi ihanaa pientä tytärtä, ihana aviomies, oma koti ja kaikki hyvin <3 arki on parasta 🙂

    Vastaa
    • Melina 20 toukokuun, 2018

      Juurikin näin! Tämän kun muistaisi joka päivä eikä alkaisi aina maalailemaan kaikenlaisia tulevaisuuden haaveita. Pitäisi osata useammin pysähtyä, nauttia ja arvostaa <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.