Pari Netflix-vinkkiä

Viimeiset lomapäivät starttasivat meillä vähän yllättäen niin että Niko lähtikin lasten kanssa koko viikonlopuksi Lahden seudulle, ja minä jäin kotiin ihan itsekseni. Tehtävälistalla on pestä lasten ulkovaatteita valmiiksi maanantaita varten, tehdä vähän työhommia ja huomenna ollaan ihastelemassa kaverin vastavalmistunutta upeaa kotia. Tämän illan olen ottanut enimmäkseen nollauksen kannalta, katsonut useamman tunnin putkeen Netflixiä ja ihmetellyt lumen sulamisesta kuuluvaa ropinaa. Itselläni on parhaillaan menossa the Crownin viimeiset jaksot, ja seuraavaksi taidan aloitella Netflix-uutuuden La Manten. Vieläkö olette ehtineet katsoa yhtään jaksoa? Onko ollut mielenkiintoinen? Nythän on muuten myös Sillan uusi ja samalla viimeinen kausi menossa Ylellä, sitä suosittelen!

Dark on futuristinen saksalainen jännäri, joka tupsahti Netflixiin ihan vasta äskettäin. Jossain todettiin osuvasti, että sarjaa on vaikea katsoa, mutta silti sitä on pakko katsoa. Pienessä kylässä katoaa lapsi, jonka myötä tapahtumien ketju, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden sekoittuminen tuo yhteen neljä perhettä, ja mysteeri alkaa vähitellen avautua. Itse mietin jossain vaiheessa, onko Dark jopa liian scifi omaan makuuni, mutta niin ajattelin myös Stranger Thingsistä ja silti katsoin sen loppuun, ja tykkäsin. Dark on saanut yleisesti todella hyviä arvosteluja, ja kakkoskausi on jo luvattu ensi vuodelle, joten suosittelen antamaan sarjalle mahdollisuuden.

Englannin kuningasperheen vaiheita seuraava the Crown sai toisen kautensa – ja onneksi se on ollut ihan yhtä loistava kuin ensimmäinenkin. Sarjaa seuratessa tulee samalla kerrattua historian tapahtumia, ja ainakin itse olen huomannut useampaan kertaan googlaavani lisätietoa jostakin sarjassa esiin tulleesta asiasta. Jos et siis ole vielä katsonut ensimmäistäkään jaksoa, niin tee se pikimmiten, ihan vaikka jo historiaakin kerrataksesi.

Vielä vinkkinä, että muutama suosikkisarja on saanut uusia kausia joulukuun aikana. Black Mirrorin 4. kausi on nyt katsottavissa, ja vaikka se ei puolessa välissä ainakaan ole vielä luvannut ihan niin suuria kuin aiemmat kaudet, niin ajateltavaa se silti tarjoaa. Jokainen jakso on täysin oma, irrallinen tarinansa, jossa maalaillaan kauhukuvia siitä, kuinka pitkälle teknologia voi meidät viedä. Toinen yleisön suosikki, American Horror Story, sai viimein Netflixiin 6.kautensa nimeltään Roanoke. Maailmalla tämä on nähty jo aikaa sitten, mutta mattimyöhäisenä meikäläinen aloittelee kautta vasta nyt yhdessä Suomen Netflixin kanssa.

Kuvat: Netflix

4 Comments

  1. Hanna H 6 tammikuun, 2018

    Kiitokset vinkeistä 🙂 Tuota the Crownia onkin tullut seurattua ja nyt pitää taas odotella uusia kausia. 🙂

    Vastaa
    • Melina 7 tammikuun, 2018

      The Crown on ollut ihan huippu! Harmi että kolmoskautta varmaan joutuu odotella jonkun aikaa..

      Vastaa
  2. anna 7 tammikuun, 2018

    Tuo Dark voisi olla mielenkiintoinen! Tällä hetkellä katson (vasta) Orphan blackiä ja juuri katsoin Sranger things kakkosen. Myös riverdalea katson.

    Vastaa
    • Melina 7 tammikuun, 2018

      Kannattaa katsoa edes muutama jakso Darkia, jos vaikka innostuukin! Riverdale onkin mulle ihan tuntematon, täytyypä tsekata se 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.