PAKKASSUNNUNTAI (+PIPOARVONTA ja voittaja)

Onko muuallakin Suomessa tänään ollut täydellinen pakkaspäivä? Meillä oli pari astetta pakkasen puolella, aurinko paistoi ja maisemat oli niin nättejä että mun alkoi tehdä mieli kuunnella joululauluja 😀 Eilinen päivä hurahti sisätiloissa kierrellen joulumarkkinoilla, joten tänään lähdettiin heti aamusta koko porukka ulkoilemaan. Pablokin jaksoi vähän aikaa messissä, kunnes tassuja alkoi paleltaa ja vaikka Minea kuinka ehdottelikin Pablolle pieniä kenkiä, vietiin me vanhus sisään ja jatkettiin puistoilulla. Pariin kertaan oon jopa miettinyt että Pablon voisi heittää Minean rattaisiin istuskelemaan, mutta tuskin toi meiän höntsääjä siellä pysyisi paria sekuntia kauempaa!

fredrikson pipot IMG11 fredrikson pipot IMG10Näin täydellisellä kelillä en voinut jättää kameraa kotiin, sillä uskokaa pois, tällaiset pikkupakkaset on monesti niitä parhaita ilmoja ottaa kuvia. Ilma on kirkasta, kuvat täydellisen teräviä ja värisävyt parhaat mahdolliset. Voisi kuvitella että mitä aurinkoisempi sää sitä paremmat kuvat, mutta mä ainakin välttelen auringonpaistetta ja tykkään varjoisemmista paikoista kirkkaana päivänä. Oman lisänsä tuo talven aavistuksen pastelliset värit, jotka mun silmään on jopa nätimpiä kuin kesän räiskyvä monivärisyys. Entinen, Canonin 50mm objektiiivi ei oikein tahtonut pakkasilla toimia parhaimmillaan, mutta uuden Sigman kanssa vastaavaan ongelmaan en ainakaan vielä oo törmännyt – kannattaa siis ehdottomasti panostaa kunnon välineisiin jos mahdollista.

fredrikson pipot IMG12 fredrikson pipot IMG4 fredrikson pipot IMG9Minealla on päässä ihan uusi tupsuliini-pipo, joka saatiin Fredriksonilta. Pipo on täydellinen talveen, sillä se pitää korvat ja pään varmasti lämpiminä pehmoisen vuoren ja leuan alle sidottavien korvaläppien ansiosta. Värivaihtoehtoja löytyy melkoinen määrä, ja on pallokuosia tai yksiväristä mallia – kaikille jotain! Meille tuli useampi pipo, joiden joukosta Minea valitsi itelleen tän puna-lilan, ja hyvä niin koska mäkin olin ajatellutkin jotain värikästä mustan haalarin kanssa. Minean pipo on kokoa 50 ja sopivan reilu niin että alle menee vielä tarvittaessa kypärämyssy. Vähän kyllä epäilen ettei Suomessa enää kovinkaan usein tulla näkemään niitä järjettömiä pakkasia, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos tää talvi yllättääkin. Ihan mainiosti riittäisi nämä parikin astetta, jos multa kysytään..

fredrikson pipot IMG8 fredrikson pipot IMG7 fredrikson pipot IMG5Viime pipoarvonta on nyt suoritettu, toivotaan että niitä trikoopipojakin vielä pääsee pitämään. Ainakin kauppareissuilla tai sitten ensi kevättä odotellessa ellei muuten.. Arvottavana oli huimat kuusi pipoa ja arpaonni suosi tällä kertaa nimimerkkejä Hanne (vihreät koossa 52 ja 54), Mari (vihreä koossa 48 tai vaaleanpunainen koossa 50), Minttu47 (kumpi tahansa väri, koko 52 tai 54), Kaija (vaaleanpunainen koko 54) ja Anne (vihreä 48 tai 52). Laitoin teille samantien sähköpostia niin saadaan pipot pikimmiten uusille käyttäjille!

fredrikson pipot IMG1

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Jos tykkäsit Minean tupsuliini-piposta, niin mulla on kivaa kerrottavaa: pistetään pystyyn toinen pipoarvonta, jossa valittavana on joko sininen tupsuliini koossa 54 tai punainen koossa 52. Osallistumisaikaa on ensi viikonloppuun asti eli kommentoi tähän postaukseen täyttäen myös sähköpostikenttä viimeistään perjantaina 5.12.14 niin olet mukana arvonnassa. Kerro kommentissasi kumpi väri teille sopisi paremmin. Arpaonnea ja iloista alkavaa viikkoa kaikille!

0 Comments

  1. TiTana 30 marraskuun, 2014

    Sopii nätisti värikäs pipo musta valkoiseen haalariin. Lapselle on ihanaa saada laittaa jotain värikästä, vähän hupsuakin päälle. Osallistun arvontaan. Meille tuo sininen.

    Vastaa
  2. Satu 30 marraskuun, 2014

    Ohi mikä arvonta 🙂 meille kotiuttaisin punaisen pipon, mukana arvonnassa ehdottomasti 😉

    Vastaa
  3. M 30 marraskuun, 2014

    Osallistun arvontaan, meille kelpaisi punainen 52 🙂

    Vastaa
  4. Äitee 30 marraskuun, 2014

    Osallistun arvontaan♥♥ 54 koko ja sininen. Kaunis sininen tuo väri. Ei kokemusta kyseisestä merkistä,mutta kiva olisi päästä testaamaan.

    Vastaa
  5. Christa 30 marraskuun, 2014

    Osallistun arvontaan. Meille tuo punainen ihanuus 🙂

    Vastaa
  6. Hanne 30 marraskuun, 2014

    Osallistun sinisen tupsuliinin arvontaan 🙂

    Vastaa
  7. Jennahan 30 marraskuun, 2014

    Sininen tupsuliini olisi huippuhyvä pojalle ruskean haalarin kaveriksi! 🙂

    Jennahan

    Vastaa
  8. Elise H. 1 joulukuun, 2014

    Mukana punaisen pipon arvonnassa 🙂

    Vastaa
  9. Jossu 1 joulukuun, 2014

    Punainen koko 52cm

    Vastaa
  10. HaNNa 1 joulukuun, 2014

    Osallistun arvontaan, sininen olisi ihana! 🙂 Hyvää joulun odotusta!

    Vastaa
  11. Elisa 1 joulukuun, 2014

    Aivan ihanat pipot,kävispä hyvin meille tuo punainen fredriksonin haalarin kaveriksi 🙂

    Vastaa
  12. Annica 1 joulukuun, 2014

    Kolmen pojan äitinä valitsen sinisen.

    Vastaa
  13. Miia 1 joulukuun, 2014

    Kivoja tupsupipoja. Mukana arvonnassa 🙂 Tuo sininen ois meille passeli.

    Vastaa
  14. Anette 1 joulukuun, 2014

    Osallistuisin arvontaan ja valitsisin tuon ihanan punaisen pipon tyttärelleni!! 🙂

    Vastaa
  15. mamaaa 1 joulukuun, 2014

    Kivat pipot! 🙂 mukana arvonnassa, mieluiten sininen!

    Vastaa
  16. AnnaMaria 1 joulukuun, 2014

    Punainen pipo olisi meidän valinta.

    Vastaa
  17. Marrasmasu 1 joulukuun, 2014

    Sininen pipo ois täällä huippu!

    Vastaa
  18. Kati L. 1 joulukuun, 2014

    Sininen koko 54 olisi just kiva 🙂

    Vastaa
  19. Miia 1 joulukuun, 2014

    Punaisen pipon valitsisin meille! 🙂

    Vastaa
  20. Jaana H 1 joulukuun, 2014

    Mukana punaisen pipon arvonnassa

    Vastaa
  21. Maisa 1 joulukuun, 2014

    Punainen pipo olisi meidän valinta 🙂

    Vastaa
  22. mari 1 joulukuun, 2014

    punainen olisi ihana joululahja meidän pienimmälle!

    Vastaa
  23. Kirmiina 1 joulukuun, 2014

    Sininen pipo olisi sopiva meidän pikkumiehelle.

    Vastaa
  24. Jenni 1 joulukuun, 2014

    Sininen tupsuliini meidän pojalle!! <3

    Vastaa
  25. Maija 1 joulukuun, 2014

    Ihania pipoja! Tuo sininen pipo koossa 54 olisi loistava pojalleni, jonka kanssa ulkoillaan paljon ja hän nukkuu myös päiväunensa ulkona. Sormet ja varpaat ristiin, että arpaonni osuisi kerrankin kohdalla!

    Vastaa
  26. a 1 joulukuun, 2014

    Sininen olis passeli! Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  27. anna 1 joulukuun, 2014

    Aivan karkki tuo punainen, kävis tytön mustaan pukuun oikein hyvin, tarvekin olis varsinkin nyt, ku edellinen hukkui shoppailureissulla 🙂

    Vastaa
  28. Terhi 1 joulukuun, 2014

    Sininen sopis pojalleni

    Vastaa
  29. sushan 1 joulukuun, 2014

    Ihania pipoja, meille sopis sininen 🙂 Mukaan arvontaan!

    Vastaa
  30. Pirre 1 joulukuun, 2014

    Punainen sopisi jollekin kolmesta tytöistäni 😀

    Vastaa
  31. minttu47 1 joulukuun, 2014

    Kiva yllätys tuo voitto edellisessä arvonnassa. Kiitokset tätäkin kautta! Vastasin sähköpostiin. Sinisen arvonnassa mukana, jos nyt onnistaisi pojalle oma pipo :).

    Vastaa
  32. Saila 1 joulukuun, 2014

    Osallistun arvontaan! Meille sopisi tuo punainen pipo. 🙂

    Vastaa
  33. JenniJ 1 joulukuun, 2014

    Meän pojalle passais sininen pipo 🙂

    Vastaa
  34. Elina 1 joulukuun, 2014

    Meille sopisi tuo sininen pipo. 🙂 Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  35. MartinaS 1 joulukuun, 2014

    Ihana arvonta! Jos arpaonni suosii valitsisin tytölle punaisen 🙂

    Vastaa
  36. Anna 1 joulukuun, 2014

    Punainen koossa 52. Ihana on! 🙂

    Vastaa
  37. mimmi 1 joulukuun, 2014

    Voih ja oih, osallistun arvontaan ja meille voisi muuttaa tuo sininen ihanuus, niin olisi ilo ulkoilla pakkasilla=)

    Vastaa
  38. paula 2 joulukuun, 2014

    Punainen pipo ois meille täydellinen!:)

    Vastaa
  39. Tiia 2 joulukuun, 2014

    Tuo punainen ihanuus olisi meidän pikku-uhmiksen päivän pelastus 🙂 on kuulemma Minni Hiiren korvat ja kieltämättä vähän sellainen suuntaus tuossa jo värimaailman puolesta on. Äitikin tykkää rehellisestä punaisen väristä, ei aina vaan sitä vaaleanpunaista hattaraunelmaa.

    Vastaa
  40. Paupali 2 joulukuun, 2014

    Ihana tupsuliini 🙂 Mukana punaisen pipon arvonnassa.

    Vastaa
  41. TiinaL 2 joulukuun, 2014

    Joulun punainen meidän eteishyllyyn 🙂

    Vastaa
  42. Eevis 2 joulukuun, 2014

    Mukana arvonnassa, meille sininen tupsuliini :).

    Vastaa
  43. Alex 2 joulukuun, 2014

    Sininen pipo ilahduttaisi niin poikaa kuin isääkin! 🙂

    Vastaa
  44. anu 2 joulukuun, 2014

    Osallistun arvontaan, ja toivon sinistä pipoa meille 🙂

    Vastaa
  45. Ansku 2 joulukuun, 2014

    Voi kuinka sievä ja pirteä samaan aikaan 🙂 Punainen versio olisi kiva meille!

    Vastaa
  46. Minnani 2 joulukuun, 2014

    Punainen pipo sopisi meidän pojalle:)

    Vastaa
  47. -M- 2 joulukuun, 2014

    Ihana arvonta! Olen mukana punaisen pipon arvonnassa.

    Vastaa
  48. Elina 2 joulukuun, 2014

    Nämä on niin ihania! Meille toivoisin punaista, jos arpaonni suosisi!

    -Elina-

    Vastaa
  49. Kata 2 joulukuun, 2014

    Punainen pipo ois meille passelimpi. Ihanat nuo tupsut!

    Vastaa
  50. Susanna 3 joulukuun, 2014

    Niin suloisia pipoja, tuollainen on meille varmasti hankittavat kun Mollyn viime talven pipo on jo jäänyt niin pieneksi. Punainen koossa 52 olisi ihan huippu!

    Iloista joulukuuta <3

    Vastaa
  51. mila 3 joulukuun, 2014

    Tuo sininen olisi aivan ihana! Vähän väriä talven harmauteen 😉

    Vastaa
  52. Joanna 3 joulukuun, 2014

    Punainen koossa 52 olisi täydellinen meidän tytölle!!:)

    Vastaa
  53. HannaKaisa 4 joulukuun, 2014

    Ihania tupsuja! Sininen koossa 52 =)

    Vastaa
  54. johanna paloniemi 4 joulukuun, 2014

    Sisiselle pipolle olisi käyttöä. Ihania pipoja.

    Vastaa
  55. Veetiskä 4 joulukuun, 2014

    Punainen passaisi meille. 🙂

    Vastaa
  56. elena 5 joulukuun, 2014

    sininen meijän poitsulle 🙂

    Vastaa
  57. EevaH 5 joulukuun, 2014

    Ihana tuo sininen! Se meille, jos onni potkasee!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.