Mustat kylpyhuoneen saippuat

Niin se vaan naisen mieli muuttuu, omalla kohdallani enimmäkseen silloin kun puhutaan mistä tahansa sisustukseen liittyvästä. Tai ehkä oma makuni jalostuu, tai vielä paremmin, olen vasta etsimässä sitä, mikä todella on se oma tyylini kodin suhteen. Pidän niin monenlaisesta, silmääni voi miellyttää täysin pelkistetty tehdasmainen tyyli mutta samaan aikaan ihailen toisten kokovalkoisia raikkaita koteja ja niin edelleen – lähes mikä tahansa toimii, jos sisustus on taitavasti tehty. Kun remontoimme edellistä kotiamme, olin aivan vannoutunut mannermaisen, runsaan jenkkityylisen sisustuksen puolestapuhuja, mutta nyt en voisi kuvitellakaan sisustavani runsailla kerroksilla, massiivisella valkoisella puulla ja silkkiverhoilla. Itse asiassa, juuri nyt en ihan täysin tiedä miten tyyliäni kuvailisin ylipäätään.

Kun olimme Nikon kanssa molemmat kyllästyneet edellisen kotimme tyyliin, vaihdoimme huonekalut pelkistetympiin, ja kuvioihin tuli mustavalkoisuus ja Ikea. Ja hyvin se sopikin 2010-luvun alkuun, mutta nyt olen viettänyt monta tovia pohtien, kuinka tehdä tästä nykyisestä sisustuksesta jotain muuta kuin sitä ihan perinteisintä musta-valkoista vastakkainasettelua. Molemmat värit on toki edelleen hyvin paljon mieleeni, mutta kaipaan niiden lisäksi jotain vähän enemmän, lisää värisävyjä ja lämmintä puuta rinnalle. Rakastan kaikkia tummia sävyjä, joten tummanharmaa, tummansininen tai tumma beigekään eivät ole huonoja vaihtoehtoja yhdisteltäväksi mustaan ja puuhun. Onneksi laitoimme vaneria seiniin ja kattoihin näinkin paljon, sillä ne lämmittävät yleisilmettä kivasti melko kovan lattian ja valkoisten seinien vastaparina.

Olen vihdoin saanut pikkuvessankin projektin etenemään (muistatteko vielä kun kirjoitin sen ongelmista tässä postauksessa), ja tänään ajelin paikalliseen puupinnoitteita valmistavaan firmaan nimeltä Siparila ja tilasin vessaan puukaton. Muutenhan tuo alakerran wc on hyvinkin mustavalkoinen, joten luulen ettei pieni lämpö ole yhtään pahitteeksi siinä tilassa. Nyt jälkikäteen olisin voinut valita vaikka tammisen kaapistonkin tai laatoituksen sijaan paneloida koko takaseinän puulla, sillä paneli jonka Siparilalta löysin, ansaitsisi päästä vähän isommallekin pinnalle.

Mustavalkoisuutta korostamaan meiltä löytyy molemmista kylpyhuoneista ja tuolta alakerran vessasta samat Dermosilin käsisaippuat, käsirasvat ja suihkusaippua. Vessoihin tilasin myös Menun saippuapullot, mutta ne eivät ole ihan parhaimmasta päästä käyttömekanismiltaan, joten olen täyttänyt näitä Dermosilin pulloja uudelleen ja pitänyt ne ennemmin lavuaarin reunalla. Samalla tilasin shampoon ja hoitoaineenkin niin että alakerran kylpyhuoneessa näyttää nyt melko yhtenäiseltä – lukuunottamatta lasten muumishampoota ja Nikon hienoa suomalaista shampoota (huom kuvien tarkka rajaus!). Lopulta mustat pullot levisivät myös keittiöön, ja sinnekin olen ostanut astianpesuaineet ja käsisaippuat kauniissa paketeissa niin niitä on kiva pitää pöydällä esillä. Saattaahan tämä olla vähän turhanpäiväistäkin saivartelua, mutta eräs tuttavani totesi, että nykyään kaikesta on saatavilla myös se astetta kauniimpi versio, joten miksi ihmeessä ei valitsisi sitä, jos tuote on yhtä hyvä. Tottahan se on, ennemmin valitsen sekä että kuin joko tai!

Mitä mieltä on raati, onko sillä väliä miten saippuat ja shampoot on pakattu vai onko sisältö ainut, jolla on merkitystä?

*kaikki kuvissa näkyvät kiinteät kalusteet ja laatat on Jyväskylän Laatta Leeviltä

Uusilla pyörillä

Jos kesälle pitäisi nimetä yksi ykköstekeminen, olisi se meidän lasten kohdalla ehdottomasti pyöräily. Sen jälkeen kun pyörät kaivettiin tänä keväänä esille, ei taida olla kulunut päivääkään etteikö Minea olisi pyöräillyt johonkin. Joko lähdetään puistoon, katselemaan lähialueen keskeneräisiä raksaprojekteja tai sitten Minea pyöräilee kavereidensa kanssa ympäri omaa korttelia. Voitte ehkä uskoa, että pariin kertaan olemme saaneet käydä reviirin rajoja läpi Minean kanssa, pyörällä kun niin nopeasti ehtisi vähän pidemmällekin.

Minean pyöräilyura alkoi 2-vuotiaana potkupyörästä, ihan niin kuin nyt Nooallakin. Sillä mentiin kaksi kesää, kunnes viime keväänä hankittiin 12″ jopo. Tavallisella pyörällä ajaminen lähti kymmenessä minuutissa sujumaan, koska potkupyörän jälkeen tasapaino oli kunnossa ja 4-vuotias jo hyvin jaksaa itse polkea. Nyt Nooankin kanssa ollaan kuukauden verran ehditty harjoitella potkupyöräilyä, ja perjantaina poika vetäisi noin viiden kilometrin lenkin alusta loppuun potkutellen, huh mikä suoritus. Potkupyörä siis vähintäänkin helpottaa vanhemman roolia pyörälläajon opettelussa, kun vanhempi säästyy pyörän työntämiseltä aputangon kanssa, ja parasta on se, että lapsi on itsekin niin paljon innokkaampi pyöräilemään, kun huomaa pääsevänsä eteenpäin suht vaivattomasti ja melko kovaakin vauhtia.

Minean viimevuotinen jopo alkoi tulla tänä kesänä tiensä päähän, satula oli nostettuna äärimmilleen, mutta tyttö silti polki jalat viuhtoen eteenpäin liian pienillä renkailla (Minea on noin 118cm pitkä). Muutaman kerran Minea testaili naapurin tytön isompaa pyörää, ja lopulta päädyimme siihen, että hankimme tälle kesälle 16″ pyörän, vaikka 20″ olisi sekin jo juuri ja juuri mennyt. Minea itse sanoi 16-tuumaisen tuntuvan paremmalta, ja niin mekin ajattelimme, että olisi parempi ajaa sopivalla pyörällä ennemmin kuin kaatuilla joka mutkassa vähän kömpelön tuntuisella menopelillä. Toki näin päätettyämme joudumme jälleen ensi vuonna ostamaan seuraavan tuumakoon pyörän, mutta onneksi käytetyt pyörät liikkuvat hyvin eteenpäin jo ihan omankin kaveripiirin sisällä.

Minealle sopiva pyörä löydettiin yhteistyön kautta Jollyroomilta, ja samalla saimme Nooallekin testailtavaksi 12-tuumaisen pyörän appareilla. Nooa oli kovin onnellinen uudesta pyörästään, kun siinä on polkimet ihan niin kuin siskollakin, mutta onhan tuo vielä aavistuksen iso Nooalle. Pyörällä on käyty pariin otteeseen ajamassa ja hakemassa tuntumaa polkimiin, ja Nooa kyllä tykkää ihmetellä pyörän päällä, vaikkei jalat kunnolla yltä maahan saakka eikä polkeminen suju kovin hyvin. Päätimmekin, että Nooa saa tämän kesän pääasiassa potkutella pienemmällä pyörällään, ja ensi keväänä kaivetaan jälleen tämä musta Pinepeakin cruiseri esiin. Ja silloin jätetään apparit samalla jo pois, koska tämän kesän potkuttelun jälkeen tasapaino on varmasti jo löytynyt.

Minean pyörä on hyvin samanlainen kuin Nooankin eli musta Pinepeakin 16-tuumainen cruiseri. Pyörä on mielestäni hyvällä tavalla vähän erilainen, pelkistetympi kuin kauppojen perus lastenpyörät ja malliltaan tuollainen tavallista rennompi. Musta on väriltään siinä mielessä hyvä, että pyörän voi kierrättää lapselta toiselle ilman että tarvitsee miettiä väriä, eikä sillä, voi se pinkki tai vaaleanpunainen olla pojankin lempiväri mutta varmempaa on luottaa mustaan. Minea liimasi runkoon muutaman tarran, ja totesi nykyään mustan lukeutuvan yhdeksi tytön lempivärejä, mikä ei tietenkään allekirjoittanutta haittaa yhtään, sillä sopiihan nuo kaksi mustaa pyörää aika hyvin talomme kuistille.

Uusi pyörä on tuntunut jämäkältä ja mieluisalta myös Minealle, sillä kutakuinkin puolet istuma-ajastaan tyttö käyttää pyörän päällä. Pinepeakin lastenpyöriä oli Jollyroomilla myös valkoisena ja vaaleanpunaisena, ja jos teidänkin perheessä tuskaillaan liian pienen pyörän kanssa, niin nyt jos koskaan kannattaa vaihtaa isompaan. Jollyroomilla on Pinepeakin hintaa laskettu kesäalessa yli puolet, ja nyt isomman pyörän saa selkeästi alle satasella ja pienemmän myös. Kurkkaa samalla kaikki Jollyroomin polkupyörät, sillä Pinepeakilta on valikoimassa valkoista ja vaaleanpunaistakin pyörää, nekin samassa tuntuvassa alessa.

Ajatuksia lapsista

Jotenkin kummasti kaveripiiriini on sattunut todellinen vauvabuumi, kuusi ystävää on parhaillaan raskaana ja muutenkin tuntuu, että vauvauutisia tipahtelee puolituttujenkin somekanaviin vähän väliä. Ihan vasta ehdin todeta, että nyt alan olla jo siinä iässä, että kaveripiirissä on lapset tehty ja seuraavana vuorossa on työpaikan vaihdot, avioerot ja sairaudet sun muut vaivat, mutta eipä mitään, ihanaa että saadaan ympärille vauva-arkea! Yllättävän usein vastailen itsekin kysymykseen siitä, onko meidän lapsiluku tässä vai vieläkö ollaan ajateltu tehdä kolmas lapsi. Tiedän toki, ettei lapsia tehdä, mutta jonkinlainen päätös lasten toivominenkin on, ja luulen kyllä että me Nikon kanssa ollaan varmoja sen suhteen, mitä me haluamme – ja molemmat samoilla linjoilla asian suhteen.

Vaikeinta pienlapsiarjessa on ehdottomasti mielestäni ollut itkevä, tyytymätön ja vain pienissä pätkissä nukkuva vauva, jollaisen mekin olemme aikanaan kokeneet. Kaikki sen ajan jälkeen on tuntunut melkein jopa helpolta, vaikka monesti kuulin vakuutteluja siitä, kuinka liikkeelle lähtenyt, joka paikkaan ehtivä taapero se vasta hankala olisikin. Edelleen olen sitä mieltä, että lasten kanssa henkisesti raskas aika on minulle ollut huomattavasti pahempi kuin fyysisesti raskas, väsyneenä äitinä olisin voinut vaihtaa lohduttomasti itkevän vauvan kaatuilevaan, täystuhotaaperoon milloin tahansa, jos olisi ollut mahdollista valita.

Nykyään meidän perusarki on hyvin mutkatonta ja helppoa, eikä oikeastaan mikään vaadi erityisiä ponnisteluja onnistuakseen, kun lapset on jo sen verran isoja ja omatoimisia. Minea on aina ollut aavistuksen pikkuvanha ja aikaansa edellä siinä, että tyttö haluaa osata tehdä mahdollisimman paljon itse ja onkin todella taitava ja fiksu – näin varmaan kaikki äidit näkevät omat lapsensa. Meidän lapsilla on kolmen vuoden ikäero, ja se on toiminut paremmin kuin hyvin ajatellen sitä, kuinka hienosti Minea suhtautuu Nooaan. Minealle Nooa on selkeästi pienempi, pikkuveli, jota autetaan ja huomioidaan aina kun mahdollista. Edelleenkin Minea pitää Nooaa sylissä päivittäin, suukottaa tilanteen tullen, auttaa, ottaa mukaan leikkeihin, opastaa ja antaa paljon anteeksi ihan vain siksi, että tietää toisen olevan pienempi. Eikä ikäeroa silti ole liikaa, etteikö sisarussuhde olisi läheinen ja yhteisiä leikkejä löytyisi.

Nooa puolestaan on mitä parhaassa iässä, osaa jo paljon mutta on kuitenkin vielä niin äitin poika, ettei ihan hetkeen ole kasvamassa sylistä pois. Tuo pieni poika haluaa jakaa kaiken siskonsa kanssa, tutkii lapsen mielenkiinnolla kaikkea eteen tulevaa ja kyselee kaikesta kysymyksiä, joihin aina en osaa vastata. Eilen tutkittiin metsässä erilaisia ötököitä, tänään seisottiin ihastelemassa kaivinkonetta ja joskus ihmetyksen voi herättää niinkin pieni asia kuin sammal kiven päällä tai taivaalla kiitävä lentokone. Melkein uskaltaisin väittää, että elämme parhaita aikoja juuri nyt – vaikka toisaalta, niin on Mineankin kanssa jokainen vuosi tuntunut parhaalta vuodelta siihen mennessä.

1 … 85 86 87 88 89 90 91 … 395