Tämä Flown jälkeinen maanantai ei ehkä ole ollut työurani energisin päivä, mutta positiivista siinä on se, että pahin on jo takana ja ennen kuin ehdin huomatakaan, on jälleen viikonloppu. Olin Flowssa ensimmäistä kertaa, koska aiempina vuosina olen jättänyt (kaikesta houkutuksesta huolimatta) menemättä lasten takia, ja pakkohan se on todeta, että suht huikea tuo festari on! Ensi vuonna mennään varmasti uudelleen, ei väliä ketä on esiintymässä.Meillä oli tänään edessä pieniä logistisia ongelmia, kun yritimme Nikon kanssa molemmat tehdä töitä osittain kotoa käsin. Minean osalta hoidon aloittaminen uudessa paikassa onkin kuitenkin osoittautunut huomattavasti hankalammaksi kuin olin osannut ajatella, joten lupasimme tytölle yhden vapaapäivän heti tähän viikon alkuun. Niinpä minä olin aamupäivällä läppärin kanssa kotisohvalla, ja Niko jatkoi keskipäivästä eteenpäin kunhan ensin oli hakenut Nooan. Hassua kyllä, mutta tuo pienempi meidän murusista jää hoitoon innokkaana kunhan ensin on saanut halit ja pusut eteisessä.

Itselleni tämä kaikki on vähän hankalaa myös siinä mielessä, että nyt syksyllä paine olla tavallista enemmän töissä on suurempi – tähän saakka olen pystynyt tekemään asiat melko rennolla otteella ja lapset etusijalla. Aikaisemmin olen lyhentänyt työpäiviäni molemmista päistä sillä seurauksella, että suuri osa hommista on täytynyt tehdä yöaikaan, ja nyt kun oma jaksaminen ei siihen venyisi, tuntuu se jälleen ainoalta vaihtoehdolta tähän tilanteeseen. Välillä ihan toivon, ettei työni mahdollistaisi tällaista systeemiä, niin voisin hyvällä omatunnolla pitää perinteistä kahdeksasta neljään rytmiä. Itseään kun ei voisi syyttää sellaisesta, mihin ei voi vaikuttaa.

Kaikesta huolimatta olen aika luottavaisin mielin ja uskon, että Mineankin tilanne pian helpottaa, ja siinä samalla myös omani. Ehkä tämä nyt vain vaatii vähän enemmän totuttelua, kun takana on muutenkin isoja muutoksia, kuten muutto, ja pitkä kesäloma on saanut meidät kaikki unohtamaan, miten sitä arkea taas pyöritettiinkään. Miten teillä muilla on lähtenyt hoidon alku sujumaan? Olisi kiva kuulla, etenkin jos jollain on hoitopaikan vaihdoksia tmv takanapäin.

P.S. Kiitos kaikista kommenteista edelliseen postaukseen! Se selkeästi herätti ajatuksia molempiin suuntiin, mutta muistattehan että meillä kaikilla on oma tyylimme ja makumme, lapsi kuin lapsi on ihan yhtä onnellinen oli huone sitten millainen tahansa 🙂

Yksi kokonainen työ- ja hoitopäivä takana, ja kaikki selvittiin kiitettävän hyvin, vaikkakin tavallista väsyneempinä! Taputan itseäni olalle etenkin siitä, että en soittanut töihin olevani sairas, vaikka vielä eilen illalla mietin, kuinka luonnottomalta tuntuu jättää kaulaasi takertuva, äitiä huutava lapsi hoitoon. Olisihan se ihan mahtavaa voida olla kotona siihen saakka, että lapset on isompia, mutta nyt kun tähän taloprojektiin on lähdetty, niin valitettavasti vaihtoehdot on hyvin vähissä – tai käytännössä niitä ei ole. Ja onneksi, onneksi, tänään meni päiväkodin ovella niin paljon paremmin kuin perjantaina, ja hoitoon sai jättää kaksi iloisesti vilkuttelevaa lasta.

Minea on jo niin iso tyttö, ettei hoidon aloittaminen nyt kesäloman jälkeen ollut mikään kovin iso juttu, mutta toisaalta on myös suloista huomata, miten herkkä Minea on, ja miten äärettömän tärkeä Nooa on siskolleen. Nooaa oli hoidossa itkettänyt vain päiväunille mennessä, ja sekin oli pian helpottanut, kun Nooa oli nukahtanut viereiseen sänkyyn puristaen tiukasti Minean kädestä. Siinä ne kaksi olivat kuulema pötköttäneet vieretysten, ja illalla Minea sanoi kyynelehtineensä ihan vain koska Nooa oli ollut niin hellyyttävä ja suloinen hakiessaan turvaa isosiskosta. Ihan niin kuin eilen jo totesinkin, onnea on sisarus, sillä niin monesti Minea on rohkaissut ja ollut hyvänä esimerkkinä Nooalle.

Lupasin itselleni että tänä vuonna olisin paremmin asioiden tasalla, mutta huomasin jo nyt olevani edelleen sen verran lomamoodilla, että lasten ulkovaatteet olivat lähes kaikki pesemättä. Omakin olo oli töissä vähintäänkin rähjääntynyt vai miltä kuulostaa ylipitkä otsatukka, kauan sitten pois kulunut hiusväri, muutama kesäkilo, leikkaamattomat ja lakkaamattomat kynnet ja mustat pussit silmien alla. On suorastaan ihme, miten nopeasti silmäpussit palaavat väsyneille kasvoille, vaikka kesällä sait nukkua vähintään kuukauden ajan hyviä yöunia ennen kuin edellisistä pusseista pääsit eroon. Ehkä lupauksiini voisi kuulua myös paremmat yöunet, vaikka en kyllä ole täysin vakuuttunut siitä, että olisin valmis luopumaan yön pikkutuntien Netflix-ajastani. Menossa on nimittäin Homelandin viimeinen kausi, ja seuraavaksi voisin aloittaa Game of Thrones -maratoonin. Taidan kuulua hyvin pieneen vähemmistöön, sillä en ole vielä koskaan katsonut yhtäkään jaksoa GoTia! Sanokaa, kannattaako edes aloittaa vai onko loppusyksyn yöunet auttamattomasti pilalla, jos katson ensimmäisen jakson?