Kivaa tekemistä lasten kanssa

Kaupallinen yhteistyö Leikkien kanssa

Sinne se kahden viikon loma meni, töihinpaluu oli eilen aamulla auttamattomasti edessä, ja seuraavan kerran meillä lomaillaan vasta (vai jo?!) joskus helmi-maaliskuun vaihteessa talvilomafiiliksissä. Hoidon aloittaminen pitkän lomailun jälkeen on ollut lapsilla ymmärrettävästi vähän takkuista, mihin varmasti vaikuttaa myös se että lomalla sai olla niin vapaasti ja rennosti, ja silti kivaa tekemistä oli joka päivä. Olemme lasten kanssa samaa mieltä siitä, että lomailun parasta antia oli loistavat säät ja niiden mahdollistamat pulkkailuhetket sekä kotona yhdessä vietetty laiskotteluaika, muun muassa pelaillen.

Meille tupsahti juuri sopivasti parisen viikkoa ennen joulua paketillinen Leikkien leluja ja pelejä, joita sitten hyvin ahkerasti lomalla käytettiinkin. Itse olen ehkä vähän huono leikkimään siinä mielessä, etten millään jaksaisi kauaa istua puhuttamassa barbeja, pet shoppeja tai mitään muitakaan nukkeja ja eläimiä, mutta taas kaikki vähän toiminnallisempi on mieleistä puuhaa. Kasailen tosi mielelläni palapelejä, ajelen autoradalla, rakennan legoilla tai pelaan, ja onneksi meillä myös lapset useimmiten innostuu näistä samoista jutuista.

Leikkien on tuotemerkkinä minulle jo ennestään tuttu, sillä tamperelainen Leikkien ei ainoastaan myy verkkokaupassaan leluja, pelejä ja kirjoja, vaan kuka tahansa voi tilata omaan kotiinsa, perhekahvilaan tai miksei vaikka päiväkotiinkin Leikkien-esittelijän. Ensimmäistä kertaa tutustuin näihin opettavaisiin leluihin perhekahvilassa aikoinaan Minean kanssa, silloin kotiin tuli tilattua muutama peli ja joitakin puisia leluja. Myöhemmin Leikkien on tullut tutuksi myös ystävien lasten lelujen ja pelien kautta, ja jonkun pelin olen meille ostanut käytettynäkin. Hyvää näissä ei ole siis ainoastaan se, että taustalla on kotimainen yritys, joka on voittanut vuoden peli ja vuoden lelu -palkintoja tuotteillaan, vaan myös se että ne kestävät isältä pojalle.

Meille valitsin Leikkien-pelejä, joista olin jo ennakkoon kuullut pelkkää hyvää tai jotka vaikuttivat lasten mielestä mielenkiintoisimmilta. Hyviä vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka, mutta lopulta päädyimme niihin, joissa on molemmille lapsille haastetta oman ikätason mukaan. Ja tosiaan, sama peli tai leikki sopii niin 2- kuin 5-vuotiaallekin, eri haastetasoja on mukana nimittäin juuri sopivasti. Esimerkiksi tuo kuvissa näkyvä Match Madness hahmottamispeli on koukuttanut yhtä pahasti Minean kuin meikäläisenkin, sillä kaikkein vaikeimmat kortit (ja ehkä osa vähän helpommistakin!) tarjoaa pohdittavaa ihan kaikille. Pelin ideana on siis viiden palikan avulla saada mahdollisimman nopeasti muodostettua kortissa näkyvä kuvio. Kaikilla pelaajilla on samanlaiset viisi palikkaa, mutta ongelma on se, ettet koskaan tiedä miten päin palikoita tulisi laittaa ja mitkä kaksi kuviota kannattaa laittaa mistäkin palikasta. Tämä on peli, jota suosittelen ihan erityisesti perheen yhteiseksi puuhaksi!

Nooan lemppareiksi on osoittautuneet Smartmax-palikat ja Castle Logix -logiikkalinna, jossa seitsemällä puisella palikalla tulee rakentaa vihon kuvien kaltainen linna. Vihosta löytyy eri taitotasoja helposta experttiin, ja toki palikat toimii leikeissä ihan sellaisenaankin. Ehkäpä vielä näitäkin isompi suosikki molemmille on Mad Mattr taikamassa, jolla meillä on nyt leikitty ihan vähän väliä. Massa on ikään kuin taikahiekan ja muovailuvahan yhdistelmä eli venyväistä, helposti muotoiltavaa massaa, joka ei jätä tahmaisia jälkiä käsiin tai tekstiileihin. Me olemme leiponeet erilaisilla muoteilla kakkuja, leipiä ja muffinsseja, tehneet vaikka millaisia ukkeleita, pyöritelleet massan palloiksi ja pelanneet sillä korista, muotoilleet itsellemme tekoneniä, pitäneet massaa nukkejen ruokana ja melkein mitä tahansa mieleen on juolahtanut. Tässä hommassa ihan oikeasti vain mielikuvitus on rajana!

Eikö kuulostakin aika hauskalta? Uskallan suositella melkeinpä ihan kaikkia Leikkien leluja ja pelejä, sillä itselleni ei ole vielä osunut eteen yhtäkään sellaista, josta lapset ei olisi tykänneet. Muistan perhekerhoon kutsuilta ostetun puisen krokotiili-vetolelun olleen yksi kaikkien aikojen suosituin lelu, johon oli jatkuvasti joku jonottamassa vuoroaan. Myös hauskat matkapelit on olleet suosittuja, samoin kaikki puiset autot ja eläimet. Yllärinä vielä joku teistäkin pääsee testaamaan jotain näistä opettavaisista Leikkien leluista tai peleistä, sillä huomenna instatililläni starttaa arvonta. Käyhän siis samantien klikkaamassa itsesi minishowblogi-tilin seuraajaksi, ja voita lapsellesi hauska palkinto!

Lomahaaveita

Viikonloppu oli melko huikea, eikä vähintään siksi että pääsin näkemään yhden upeimmista kodeista livenä. Ilta venyi ystäväporukalla pitkäksi ja tänään on väsyttänyt ihan kunnolla, mutta kaikki se maha kippurassa nauraminen oli ehdottomasti sen arvoista. Huominen lomanjälkeinen työpäivä tulee varmasti olemaan hieman takkuinen, mutta seuraava viikonloppu otetaan sitten taas pelkän levon ja latautumisen kannalta. Toisaalta tuntuu että kaksi viikkoa on kulunut aivan liian nopeasti, ennen kuin ehdin tehdä juurikaan mitään ihmeellistä, ja toisaalta taas työt ovat unohtuneet niin hyvin, että aloittaminen on jo pelkkänä ajatuksenakin vieras.

Tänään taivaalla näyttäytyi jälleen pitkän ajan jälkeen aurinko, ja yllätin itseni haaveilemasta rantalomasta. Viime kesän viikko Mallorcalla oli lasten ensimmäinen yhteinen aurinkoloma, ja vaikka molemmilla tuntui välillä olevan vähän kotikaipuutakin, niin tuo viikko oli ihanan rentouttava kaiken kaikkiaan. Olen itsekin vähän enemmän koti-ihmisiä kuin mikään maailmanmatkaaja, varmaan suurimmaksi osaksi siksi, ettei meidän perhe äitini lentokammon takia koskaan matkustanut lentäen mihinkään. Olisi kuitenkin ihana voida tarjota omille lapsille mahdollisimman monenlaisia elämyksiä jo pienestä alkaen, matkustella, touhuta paljon arkenakin ja harrastaa. Pienten lasten kanssa tekeminen ja liikkuminen on aina astetta hankalampaa, ja usein voi olla helpompaa jäädä kotiin kuin lähteä mihinkään, mutta silti se ei saisi olla syynä jättää tekemättä kivoja asioita. Sama koskee matkustamista. Vaikka kaupunkiloma aikuisten kesken on huomattavasti stressittömämpi vaihtoehto, on matkustaminen lasten silmin ihan yhtä avartavaa.

Olen lähdössä ystäväni kanssa heti kesäloman alussa Lontooseen pidennetylle viikonlopulle, mutta aloin nyt ihan tosissaan pohtimaan, pitäisikö kesälle etsiä myös edullista perhelomaa. Meillä on kesällä edessä pihan laittamista, joten kaikki ylimääräinen raha on varmasti kiinni siinä projektissa, mutta jos sattuisikin löytämään jonkun edullisen loman näin ”ajoissa” varatessa. Nopeisiin lähtöihin en luota, sillä meillä on jo pidemmän aikaa ollut haaveena Kroatia eikä sinne ole sopivia nopeita lähtöjä ollut koskaan tarjolla. Lapsiystävälliset hotellit ovat muutenkin yleensä täyteen buukattuja jo hyvissä ajoin.

Päätin olla innostumatta ajatuksesta liikaa, sillä todellisuus voi hyvinkin olla se ettei rahat yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen, mutta ehkä muutamia matkasivustoja voisi silti kurkata? Ehdottomasti kivoin ja aidosti rentouttava tapa matkustaa olisi vuokrata pienehkö talo yhdessä jonkun ystäväperheen kanssa, jolloin lapsilla olisi leikkiseuraa eikä aikuistenkaan tarvitsisi olla kymmeneltä hotellilla nukkumassa. Onko teillä kokemusta talojen vuokraamisesta? Mitä kautta homma hoitui ja tuliko loma perinteistä pakettimatkaa edullisemmaksi? Kokemuksia Kroatiasta otetaan myös ilolla vastaan!

Pari Netflix-vinkkiä

Viimeiset lomapäivät starttasivat meillä vähän yllättäen niin että Niko lähtikin lasten kanssa koko viikonlopuksi Lahden seudulle, ja minä jäin kotiin ihan itsekseni. Tehtävälistalla on pestä lasten ulkovaatteita valmiiksi maanantaita varten, tehdä vähän työhommia ja huomenna ollaan ihastelemassa kaverin vastavalmistunutta upeaa kotia. Tämän illan olen ottanut enimmäkseen nollauksen kannalta, katsonut useamman tunnin putkeen Netflixiä ja ihmetellyt lumen sulamisesta kuuluvaa ropinaa. Itselläni on parhaillaan menossa the Crownin viimeiset jaksot, ja seuraavaksi taidan aloitella Netflix-uutuuden La Manten. Vieläkö olette ehtineet katsoa yhtään jaksoa? Onko ollut mielenkiintoinen? Nythän on muuten myös Sillan uusi ja samalla viimeinen kausi menossa Ylellä, sitä suosittelen!

Dark on futuristinen saksalainen jännäri, joka tupsahti Netflixiin ihan vasta äskettäin. Jossain todettiin osuvasti, että sarjaa on vaikea katsoa, mutta silti sitä on pakko katsoa. Pienessä kylässä katoaa lapsi, jonka myötä tapahtumien ketju, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden sekoittuminen tuo yhteen neljä perhettä, ja mysteeri alkaa vähitellen avautua. Itse mietin jossain vaiheessa, onko Dark jopa liian scifi omaan makuuni, mutta niin ajattelin myös Stranger Thingsistä ja silti katsoin sen loppuun, ja tykkäsin. Dark on saanut yleisesti todella hyviä arvosteluja, ja kakkoskausi on jo luvattu ensi vuodelle, joten suosittelen antamaan sarjalle mahdollisuuden.

Englannin kuningasperheen vaiheita seuraava the Crown sai toisen kautensa – ja onneksi se on ollut ihan yhtä loistava kuin ensimmäinenkin. Sarjaa seuratessa tulee samalla kerrattua historian tapahtumia, ja ainakin itse olen huomannut useampaan kertaan googlaavani lisätietoa jostakin sarjassa esiin tulleesta asiasta. Jos et siis ole vielä katsonut ensimmäistäkään jaksoa, niin tee se pikimmiten, ihan vaikka jo historiaakin kerrataksesi.

Vielä vinkkinä, että muutama suosikkisarja on saanut uusia kausia joulukuun aikana. Black Mirrorin 4. kausi on nyt katsottavissa, ja vaikka se ei puolessa välissä ainakaan ole vielä luvannut ihan niin suuria kuin aiemmat kaudet, niin ajateltavaa se silti tarjoaa. Jokainen jakso on täysin oma, irrallinen tarinansa, jossa maalaillaan kauhukuvia siitä, kuinka pitkälle teknologia voi meidät viedä. Toinen yleisön suosikki, American Horror Story, sai viimein Netflixiin 6.kautensa nimeltään Roanoke. Maailmalla tämä on nähty jo aikaa sitten, mutta mattimyöhäisenä meikäläinen aloittelee kautta vasta nyt yhdessä Suomen Netflixin kanssa.

Kuvat: Netflix

1 51 52 53 54 55 56 57 395