Sieltä ne jälleen tulevat, molempien lasten synttärit saman kuun aikana ja siinä välissä vielä omanikin. Harvoin tulee enää itselleen kakkuja leivottua, mutta lasten juhliin ollaan panostettu sitäkin enemmän. Yleensä annan molempien lasten itse päättää teeman, jonka ympärille synttärit suunnitellaan, eli lähinnä kakku ja koristeet ovat teeman mukaisissa sävyissä. Rakastan juhlien järjestämistä, eikä teemajuhlat mielestäni tarkoita aina sitä että rahaa palaa tolkuttomasti ja lapset kilpailevat kavereidensa kanssa, kenellä on hienoimmat juhlat. Meidän kohdalla teemaa toteutetaan askartelemalla paljon itse, kierrättämällä vanhoja omia tai ystävien koristeita ja leipomalla omin käsin. Tänä vuonna juhlat järjestetään muutenkin vähän pienemmin, molemmille yhdet kaverisynttärit ja sukulaisille yhteisjuhla.
Nooan teematoive vaihteli viimeisen kuukauden ajan niin että ensin lähdettiin liikkeelle merirosvoista ja dinosaurusten kautta päädyttiin robotteihin. Oikeastaan poika olisi ensin halunnut transformersit, mutta neuvottelemalla päädyttiin ihan tavallisiin robotteihin. Transformerseja meillä ei ole vielä katsottu ollenkaan eikä niitä löydy leluinakaan, joten ehkä se ei tällöin toimi myöskään synttäriteemana.
Nooan juhlia vietetään jo parin viikon päästä, Minean vasta helmikuun lopussa, mutta olemme jo samalla vähän ehtineet miettiä niitäkin. Minean toiveena on Littlest Pet Shopit yhdistettynä meriteemaan, mikä kuulostaa omasta mielestäni suoraan sanottuna lähes mahdottomalta toteuttaa. Kuvittelin voivani kaivaa vanhat pinkit koristeet esiin, vähän höystää niitä lilalla ja turkoosilla, mutta tänään Minea sanoi että mukaan pitäisi saada jotain vihreääkin. Ja olisi kuulema myös todella mahtavaa, jos äiti osaisi tehdä kakun kaksikerroksisena. Nooalle olin ajatellut ihan robotin muotoista kakkua (jos ikinä nyt tulen siinä onnistumaan!), mutta meri-pet shop-kaksikerroskakku ei kyllä herätä ajatuksia mihinkään suuntaan. Olisiko teillä heittää ideoita? Kaipailisin myös vinkkejä hyvistä juhlatarvikekaupoista sekä amatöörinä youtube-videoita siitä, kuinka levittää sokerimassa kakun päälle tasaisesti ja halkeilematta. Ehkä olisi syytä ainakin harjoitella jo etukäteen vai onko parasta vain suoraan ostaa kakut ammattilaiselta?