Lapset mukaan ravintolaan!

Tänä viikonloppuna Jyväskylässä tapahtuu muutakin lapsille suunnattua Middle and up there popupin lisäksi, sillä huomenna ravintolat toivottavat tervetulleeksi erityisesti lapsiperheet. Syömään-tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja ajatus tempauksen takana on osoittaa lapsiperheiden olevan ravintoloille ihan yhtä tärkeitä kuin kuka tahansa muu asiakas. Mukana on toistakymmentä ravintolaa, kuten Green egg, Jalo kitchen & lounge, Ravintola Shalimar, Rosso ja Panza. Tapahtumapäivänä (osalla ravintoloista koko viikonlopun ajan) mukana olevat ravintolat tarjoavat lapsille ja perheille erityisiä tarjouksia, annoksia ja myös kivaa puuhastelua. Kahvila Muistossa tarjoillaan koko perheen brunssi, Green Eggissä koristellaan omia jälkiruokia, Panzasta löytyy jälkiruokabuffet sekä lapsille ongintaa ja Kirkkopuiston Rosso jakaa perheen pienimmille yllätyslahjoja.

Meidän perhe pääsi etukäteen herkuttelemaan Jalo kitchen & loungeen viime viikonloppuna. En muista milloin olisimme viimeksi käyneet koko perheellä ravintolassa, ehkä reissatessa enemmänkin mutta omassa kotikaupungissa ulkona tulee nykyään syötyä todella harvoin. Joskus lasten kanssa on ravintolassa syöminen tuntunut enemmänkin haasteelta kuin rentouttavalta yhdessäololta, mutta ehkä pitäisi itsekin muistaa että lapset oppivat hyviä käytöstapoja sitä paremmin mitä enemmän niitä harjoitellaan. Toki ravintolan valitseminenkin vaikuttaa paljon lasten viihtyvyyteen, mutta oman kokemukseni mukaan suurin osa ravintoloista huomioi nykyään lapset todella hienosti. Väittäisin myös ettei meidän porukka ole ravintolassa koskaan ollut sieltä hiljaisimmasta päästä, ja siitäkin huolimatta henkilökunta ja muut ravintolan asiakkaat ovat paheksunnan sijaan aina osoittaneet ymmärrystään.

Täytyy myöntää että etukäteen jännitin ravintolavierailumme sujumista, mutta onneksi täysin turhaan! Jalossa on juuri sopivan rento tunnelma, jotta lapsetkin viihtyvät ja ruokalista on monipuolinen sekä lapset huomioonottava. Erityisen hieno juttu on se, että mistä tahansa listan annoksesta voi tilata lasten version – näin lapsetkin pääsevät maistelemaan samoja makuja meidän aikuisten kanssa, ihan niin kuin kotonakin. Erillisinä lastenannoksina löytyy hampurilaista, kanaa sekä jauhelihapihviä, joita meidänkin lapset tällä kertaa valitsivat. Me aikuiset otimme possun kassleria ja ulkofilettä, jälkiruoaksi suklaakakkua sekä jäätelöä. Ja mitä tykkäsimme? Lautaset tyhjenivät hetkessä, ja niin lapset kuin aikuisetkin olivat valmiita tulemaan Jaloon joku päivä uudelleenkin.

Huomenna tapahtumapäivänä lapsia huomioidaan ihan erityisesti, mutta Jalossa lapset ovat osa ravintolan asiakaskuntaa jatkuvasti. Leikkipaikkaa ravintolassa ei ole, mutta Minea ja Nooa istuivat nätisti pöydässä koko odotusajan piirrellen ja väritellen puuhakirjoja, jotka tarjoilija toi pöytäämme. Meidän positiivisen kokemuksen perusteella voisin siis suositella niin Jaloa kuin lauantain Syömään-tapahtumaa ihan kaikille, nyt jos koskaan on hyvä lähteä koko perheellä ulos syömään. Kynnys omalta osaltani ainakin madaltuu, kun tiedän että huomenna liikkeellä on paljon muitakin lapsia, enpähän ainakaan ole yksin jos omat lapseni juoksevat pitkin ravintolan käytäviä.

Tsekkaa vielä tapahtuman lisätiedot Syömään-facebookista ja eikun pöytää varaamaan!

Pääsiäisjuhliin

Olen ihan tosissani yrittänyt tsempata itseäni hoitamaan asiat hyvissä ajoin kuntoon. Laskujen maksaminen (ne on aina myöhässä!), työasiat, nukkumaanmeno (tähän en vielä ole pystynyt) ja ehkä se kesäksi kuntoon -projektikin olisi voinut jo startata, jos miettii että kesä voi hyvällä tuurilla alkaa jo toukokuulta. Harrastan post it -lappuja siinä määrin että niille kirjoitan töissä kaikki päivän aikana ilmaantuneet hoidettavat asiat, mutta luulen että samanlainen systeemi voisi toimia myös omassa arjessä täällä kotonakin. Yksi ystävä kertoi viikonloppuna tyypistä, joka listaa kännykkäänsä joka päivälle ja viikolle oman to do -listan, ja jos jotain ei saakaan suunniteltuna ajankohtana hoidettua, voi sen näppärästi siirtää seuraavalle odottavalle listalle. Kokeilemisen arvoista? En tiedä menisikö itse listojen tekemiseen liikaa aikaa, mutta elämän organisoimisessa se varmasti auttaisi.

Viime viikolla pyörähdin Tigerissa – kaikki tietää tuon kaupan joka on kuin Ikea, menet ostamaan vain yhtä pientä juttua mutta tulet ulos mukanasi kassillinen kaikkea sellaista jota et aiemmin älynnyt tarvitsevasi. Lähdin hakemaan töihin uusia tusseja ja kansioita, mutta heti ovensuussa yllätin itseni tutkimasta pääsiäistavaraa. En ensinnäkään ollut ollenkaan huomannut että pääsiäinen tulisi jo parin viikon päästä, vaikka olin etukäteen ajatellut olla tällä kertaa hyvin varustautunut jo viikkoja etukäteen. Viimeksi munien etsiminen jäi melkein kokonaan toteuttamatta, koska en ollut muistanut hankkia suklaamunia ja toisekseen mitään aarrekarttoja tai muita vastaavia ei ollut niitäkään kyhäilty pääsiäisaamuksi. Nyt ajattelin panostaa suunnittelemalla piilopaikat, askartelemalla kunnon kartat ja ilahduttamalla lapsia erilaisilla pupun jättämillä viesteillä.

Suunnitelmat hieman pääsivät elämään matkan varrella kun Tigerista löytyikin söpöimmät mahdolliset pääsiäisaiheiset kerttikset, pillit, tarrat ja muffinssivuoat. Ostin kaikkia jemmaan ja lupasin lapsille että tänä vuonna pääsiäistä juhlitaankin muutaman kaverin kanssa pienten kekkereiden muodossa. Kumpikin saa kutsua kolme kaveria, jokaiselle piilotetaan yksi suklaamuna ja herkutellaan yhdessä helpoilla tarjoamisilla. Lapset innostuivat ajatuksesta, ja minähän tunnetusti tykkään leipoa, joten suunnitelmat pääsiäiselle taitaa aika lailla olla tässä!

Joko te olette ehtineet suunnitella pääsiäistä? Miten teillä on ollut tapana juhlia sitä vai juhlitteko ollenkaan?

Suomalaisen designin popup

Jokainen jyväskyläläinen suomalaista designia rakastava on varmasti iloinen kuullessaan seuraavan uutisen: tulevana lauantaina ja sunnuntaina Jyväskylän Torikeskuksessa on pystytettynä Middle and up there pop up myymälä. Myymälän valikoimista löytyy kaikkea sellaista ihanaa, mitä näillä leveysasteilla ei kauppatarjonnassa olla juurikaan totuttu näkemään, kuten Siluettiverstaan suloisia lastenhuoneen pienesineitä ja Ominin täysin Suomessa valmistettuja lastenvaatteita.

Meille kotiutui joitakin tuotteita pop upista löytyviltä merkeiltä jo etukäteen soviteltaviksi, ja voin kyllä sanoa olevani aika innoissani siitä, että Jyväskyläkin saa mahdollisuuden tutustua näihin upeisiin suomalaisiin uutuuksiin ja pidemmän linjan tekijöihin. Itselleni yksi uusista tuttavuuksista on viime aikoina kovaan nousuun lähtenyt tamperelainen Omin, jonka paidat meidänkin lapsilla ylemmässä kuvassa on. Minealla on trikoinen Rento-paita ja Nooalla harmaa puuvillainen collegepaita*. Olin yllättynyt kuinka hyvän tuntuista materiaalia paidat ovatkaan, samaan aikaan pehmoista sekä jämäkän kestävää. Ominin perustaja Riina kävi itse meillä kyläilemässä ja samalla kertoi, että tälle vuodelle on tulossa vaikka kuinka paljon upeita uutuuksia niin yksivärisenä kuin printteinäkin, joten kannattaa ehdottomasti muistaa merkki myös tulevaisuudessa.

Toinen erityisen ihana, melko uusi merkki on Siluettiverstas. Siluettiverstaan lastensisustuksen tuotteet ovat jo varmaan ennestään monille trendejä seuraaville tuttuja, sillä söpöt valaisimet, kellot, naulakot ja muut tuotteet ovat vilahdelleet useammankin instagrammaajan feedissä. Meille valitsin valkoisen pupu-valaisimen* Minean yövaloksi vaneriseinälle. Sopii tuonne pastelliseen huoneeseen mielestäni aika täydellisesti, vai mitä sanotte!

Vielä yhtenä kiinnostavana uutuutena halusin nostaa esille Laa laa livingin. Laa laa living taitaa olla kaikista pop upin merkeistä se kaikkein nuorin yritys, mutta silti jo nyt loistavasti startannut. Yritys valmistaa erimuotoisia seinäristikoita, saatavilla olevista malleista löytyy muun muassa pupua, batmania ja tätä meidänkin valitsemaa taloa*. Seinäristikon voi jättää nojailemaan pöydälle tai nostaa seinälle, ja ristikkoon kiinnitettäviä tavaroita jokainen keksii varmasti omasta kodistaan pilvin pimein. Minean ristikossa roikkuu tällä hetkellä valokuvia, koruja ja kuulokkeet.

Laa laa livingin, Siluettiverstaan ja Ominin lisäksi pop uppiin on tulossa mm supersuosittu Kaiko, Aarrekid ja Valkama. Itse laitoin lauantain jo kalenteriin ylös jotta muistan hakea ensimmäisten joukossa meillekin Kaikon paidan ja Valkaman rusettipannan, ja luulen että ihan kahdella tuotteella en ulos selviä. Laittakaahan tekin itsenne tapahtuman seuraajiksi vaikka täällä facebookissa, sieltä myös näette koko listan pop uppiin osallistuvista yrityksistä sekä myymälän aukioloajat. Jyväskylästä Middle and up there pop up siirtyy vielä seuraavaksi viikonlopuksi Oulun seudulle kauppakeskus Zeppeliiniin, joten sieltäkin löytää näitä samoja tuotteita parin viikon päästä, jos ensi viikonloppu ja Jyväskylä ei sovi suunnitelmiin.

*tuotteet saatu

1 41 42 43 44 45 46 47 395