Hillittyä joulun tunnelmaa

*kaupallinen yhteistyö Keskimaan kanssa

Vähitellen joulu on alkanut näkyä kotimme sisustuksessa niin, että sinne tänne on ilmestynyt paperitähtiä, kynttilöitä, havuja, paperisia koristeita, taljoja ja koreja. Vaikka minusta ei mitään sesonkisisustajaa saisikaan, näkyy vuodenajat meidän kotona pieninä sävymaailman muutoksina ja talvisin etenkin kerroksellisuuden lisäyksenä. Talvella huomaan kaipaavani hieman lämpimämpää tunnelmaa ja tähän taljat, viltit ja materiaalina kori sopivat mitä parhaiten.

Tänä vuonna meidän joulun värejä ovat ruskea, viininpunainen, kulta ja beige. Punaista lukuun ottamatta samat värit löytyvät kotoamme jo ennestäänkin, joten kovin moni joulun esineistä ei ole sellainen etteikö se saisi jäädä paikalleen vielä tammikuusta eteenpäinkin – ekologista ja estää turhan tavaran kertymisen kaappeihin. Yksi tämän hetken lemppareistani meidän talvisisustuksessa on tuo kuvissa näkyvä punosrahi Finnmarin valikoimasta. Se sopii tyyliltään niin monenlaiseen tilaan olohuoneesta makuuhuoneeseen, ja kaiken lisäksi hintakin on enemmän kuin kohtuullinen (alle 40€!).

Omaan makuuni täydellisiä joulukoristeita ovat myös nämä yllä olevat. Maljakkoon kävin taittamassa lähimetsästä kuukausia hyvänä kestävän risun ja kuuseen hankitut paperikoristeet pääsivät oksille odottelemaan oikeaa kuusta. Maljakon ja rahin lisäksi myös sarvipää sekä marmorijalkainen kynttilänpidike löytyi Finnmarin valikoimasta, Palokan ABC:n myymälästä.

Puiselle Woodnotesin pikkupöydälle löysi tiensä upea Finnmarin pallomaljakko ja yllätys yllätys, pikkuruinen punottu kori. Taidan olla vähän hulluna Finnmarilta löytämiini koreihin, sillä tälläkin hetkellä niitä on meillä esillä yhteensä kolme. Jouluksi aion täyttää korit itse tehdyillä pipareilla ja erilaisilla kotikeittiössä valmistuvilla helpoilla herkuilla, ehkä maljakkokin saa jonkun jouluisen leikkokukkakimpun täytteekseen. Myös viimevuotisessa kimpussa oli tummia sävyjä yhdistettynä kultaan, joten taidan pysytellä melko samoilla linjoilla tänäkin vuonna. Mitä sitä turhaan vaihtamaan hyväksi todettua, sisustuksessa yleensäkin ajaton ja kestävä on useimmiten se paras vaihtoehto.

Vinkkinä kaikille Keskimaan alueella asuville, että omasta S-mobiilistanne löydätte Finnmarin myymälään alennuskupongin, jota ei kannata jättää käyttämättä! Kuponkia näyttämällä saa 5€:n alennuksen ostaessaan 20€:lla aina tämän vuoden loppuun saakka. Oma lähin Finnmarin myymäläni on Palokan ABC:n myymälä, jonka valikoimasta löytyy muun muassa kaikki nämä postauksen ihanuudet sekä paljon muuta kaunista kodin sisustukseen. Muut myymälät löydät Finnmarin netistä.

Joskus väsyttää enemmän

Ja lähes aina sen aika on loppusyksystä. Tämä syksy ei onneksi ole ollut mikään erityisen pitkä ja pimeä, mutta jotenkin syksy tuppaa aina olemaan se vuoden kiireisin. Tulee muutama projekti liikaa, jotain yllättävää johon ei osannut varautua tai sitten itse keksii jotain, vaikka todellisuudessa aikaa ei juurikaan olisi mihinkään ylimääräiseen. Tänä syksynä on ollut Minean jumppaesityksiä, talkoohommia, parit työpaikan kekkerit, pikkujouluja, työprojekteja, joista en osannut kieltäytyä, vanhempaintoimikunta ja tonttudisco, yksi kranssin askarteluilta ja vireillä oleva hyväntekeväisyysprojekti.

Ystäväni Kerttu kuvaili elämääni hyvin sanoilla ”aina sata palloa ilmassa, joskus joku saattaa tippua”. Tottahan se on, innostun helposti kaikesta ja tekisin enemmänkin, jos vuorokauden tunnit riittäisivät. Itse asiassa haaveilen salaa yrittäjänä toimimisesta, mutta samaan aikaan tiedän, että se olisi viimeisin minulle sopivista ammateista, sillä heikkouteni on raha-asioiden hoitaminen ajallaan. Silti en voi olla ajattelematta, mihin kaikki johtaisi, jos keskittäisin kaiken innostuneisuuteni ja energiani johonkin yhteen intohimon kohteeseen sen sijaan että sinkoilen sinne tänne tehden kaikenlaista vähän kaikkialle.

Tänään on jo joulukuun ensimmäinen ja tiedän, että vähitellen onneksi kiireet alkavat helpottamaan ja voin keskittyä joulun suunnittelemiseen ja valmisteluihin. Jouluaaton aiomme viettää kotona, ja vaikka se tarkoittaa hommaa ruokien suhteen, on se sellaista tekemistä joka enemmän rentouttaa kuin stressaa. Ne muutamat lahjat, jotka omille lapsille annamme, on jo ostettuina, joten joulua kohti mennään rennolla otteella.

Joulukalenteri

Tällä kertaa hoidan lasten joulukalenterit jo hyvissä ajoin valmiiksi, totesin syksyllä. Sitten tuli poikkeuksellisen kiireinen marraskuu, ja yhtäkkiä huomasin joulukuun olevan alle viikon päässä. Marraskuu sai aikaan sen, että käsite ajoissa muuttui muotoon viime tipassa ja vaikka kuinka kuvittelin jo tässä vaiheessa olevani hyvällä mallilla joulun suhteen, en olekaan vielä edes aloittanut suunnitelmia.

Joululahjoista meillä ei ole stressattu koskaan. Ostamme sukulaisille ja läheisille jotain pientä, jos keksimme, lapsille yleensä hankimme vain pari tärkeintä lahjaa, sillä niitä tulee varmasti aivan riittävästi joka tapauksessa. Lasten synttäritkin on jo heti perään helmikuussa, joten molempien huoneet tulee täyttymään tavarasta ilman meidän vanhemien panostakin. Muutamana edellisenä vuonna olen salaa jättänyt joitakin joululahjoja odottamaan synttäreitä, jos tilanne on näyttänyt siltä, että lahjoja tulee muuten kerralla liikaa.

Viime vuonna Minealla oli itse tehty joulukalenteri ja tänä vuonna Nooakin toivoi samanlaista itselleen. Ensin olin ajatellut neuloa tai ommella jonkinlaiset kierrätettävät versiot, mutta kiireisen äidin pelasti sittenkin Clas Ohlsonin valmis paperipussisetti numeroineen*. Laitan noin viisi pussia kerrallaan kummallekin lapselle huoneen seinälle roikkumaan ja täydennän pusseja päivittäin. Näin pääsen itse vieläkin helpommalla, kun kaikkia tavaroita ei tarvitse hankkia yhdellä kertaa, vaan voin muuttaa suunnitelmia tarpeen mukaan matkan varrella. Ja tietenkin sekin on plussaa, ettei Nooa pääse salaa availemaan kaikkia pusseja jo ennen joulukuun ensimmäistä päivää.

Instassa kyselin hyviä vinkkejä pussien sisältöihin ja ainakin seuraavanlaista olen jo nyt saanut hankittua. Pikkuautoja, Lolin vaatteita, pastilleja, lakuja, slimeä, hamahelmiä, suklaapukit ja askartelutarvikkeet joulukortteja varten. Hyviä aineettomia lahjoja oli piparien tai joulutorttujen leipominen, pulkkamäki, luisteleminen, lautapelit perheen kesken, elokuvailta ja yhteiset legoleikit. Loistavia ideoita oli myös tarrat, korut, kaikenlaiset hiusjutut, kirje joulupukilta sekä pari kuusenkoristetta sille päivälle, kun on tarkoituksena koristella kuusi. Myös uimahallireissua ehdotettiin sekä hoploppia, kaverilla kyläilyä, äiti-lapsi hemmotteluja ja lapsen toivepäivää. Itse sain niin paljon hyviä vinkkejä näistä, että viikonloppujen kalenteripussit täyttyivät kaikki aineettomilla, kivoilla tekemisillä. Etuna myöskin se, ettei lapsille tarvinnut erikseen keksiä kummallekin jotain omaa, vaan molempien pusseista tulee löytymään täsmälleen sama tekeminen.

Millaisiin kalenteriratkaisuihin te olette päätyneet tänä jouluna? Joskus olen kuullut kummien ja isovanhempienkin keksineet täytettä lasten kalentereihin, mikä on tosi hauska idea sekin!

*kalenteri saatu insta-yhteistyön kautta Clas Ohlsonilta

1 13 14 15 16 17 18 19 395