MITEN MENIKÄÄN PÄÄSIÄINEN

Pääsiäisen kuvat ja kuulumiset meinasi unohtua julkaisematta kokonaan, kun olin eilen jo niin normaaliarjessa. Tänään muuten teinkin sitten jotain täysin normaalista poikkeavaa ja kävin parin tunnin ajan töissä osallistumassa yhden työryhmän palaveriin. Juttu ei olisi tietenkään ollut pakkollinen nyt äitiyslomalla, mutta projekti alkoi jo viime syksynä, jatkuu parin vuoden ajan ja ajattelin että olisi kuitenkin mielenkiintoista pysyä hommassa mukana edes jollain tasolla. Jo pelkkä parituntinen täysin erilaisissa ympyröissä tuntui kivalta vaihtelulta, ja auringonpaisteessa kotiinpäin ajaessa tuli sellainen olo, että kyllä me tästä Nooan huutoajastakin selvitään tai ihan mistä vaan, aika menee niin nopeasti ja kohtahan jo kuitenkin on kesäkin! Miten sitä jaksaisi kaikkea tätä syksyllä kun on pimeää ja kylmää, kertokaa te? Ei voi kuin todeta, että onneksi meillä on molemmat kevättalven lapsia!

No mutta pääsiäinen! Täällähän ollaan sen verran eteläsuomalaisia että virpomiset hoidettiin perinteisesti jo edellisellä viikolla, ja itse pääsiäisenä sai keskittyä asian ytimeen eli munien syömiseen. Ensin ajateltiin lähteä Lahteen, mutta laiskuus voitti kun muistin että lapsimessut tulee jo seuraavana viikonloppuna, ja ajamista olisi kertynyt ihan kiitettävästi viikon sisään. Pyhät siis vietettiin ihan kirjaimellisesti tekemättä mitään sen ihmeempiä, ulkoiltiin, kokkailtiin, maalattiin munia ja herkuteltiin kinder-piirakalla.

Sunnuntaiaamuna Minea sai kartan kanssa etsiä olkkarista pääsiäispupun piilottamat suklaaherkut, ja aika sopivasti sattui meidän pihalla loikkimaan jänis, josta sitten tarinoissa tulikin pääsiäispupu joka yöllä kävi jättämässä kartan ja jemmaamassa munia. Muuten hyvä, mutta illalla pyöri vielä puput mielessä kun nukkumaan mennessä Minea varmisteli ettei pupu pyöri meidän asunnossa tulevanakin yönä. Tai jos pyörii niin saa ainakin kuulema pysyä poissa Minean huoneesta.

paasiaisloma IMG001 paasiaisloma IMG003 paasiaisloma IMG004

Pupun piiloista löytyi suklaata, vaikka edellisen viikon virpomissuklaatkin vielä on suurimmaksi osaksi syömättä. Sekin johtuu vain siitä, että mä olen koittanut nyt parina päivänä vähentää suklaan syömistä, jos se sattuisi helpottamaan Nooan mahavaivoja ja itkuja. Epätoivoissani ostin ylihintaista (ja todennäköisesti täysin turhaa) Cuplatoniakin kokeiluun, mutta kaikkea toivoa en meinannut sen varaan jättää! Miten en muuten etukäteen keksinyt, ettei pääsiäispiiloissa ole pakko olla vain suklaata, vaan esim Frozen-tarrat tai pikkunuket olisi ollut paaaaljon kovempi juttu..paasiaisloma IMG005 paasiaisloma IMG006 paasiaisloma IMG008 paasiaisloma IMG009 paasiaisloma IMG010 paasiaisloma IMG011

Ja mitäs sanotte mun pienestä pääsiäispukeutujasta? Olisi niin tehnyt mieli piirtää pienet viikset ja nenäkin Nooalle, mutta jätin meikit kuitenkin odottelemaan vielä ensi vuotta, ehtiihän sitä vielä.

Aurinkoa teidän torstaihin! En voi käsittää että ihan kohta on jo taas viikonloppu.

0 Comments

  1. Atro Niiniluoto 9 huhtikuun, 2015

    Hauskat pupukuvat.

    Vastaa
    • Melina 15 huhtikuun, 2015

      :))

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.