Miten tähän lomailuun tottuukin niin nopeasti? Päivät on menneet hurjaa vauhtia, ja tuntuu siltä, että voisin ihan tosissani jatkaa vaikka seuraavat kymmenen vuotta tätä kotona olemista ja kavereiden kanssa treffaamista. Jos vain jostain keksisi keinon tienata ilman että tarvitsee käydä töissä, niin saattaisi olla että jokusen vuoden viihtyisin kotona. Varsinkin nyt kun täällä uudessa kodissa on kaikenlaista pientä hommaa, joiden tekemiseen voisi helposti käyttää muutaman päivän viikossa.
Aika on mennyt tällä viikolla nopeasti jo senkin takia, että lasten synttärivalmistelut on vieneet oman osansa päivistä. Perjantaina ja lauantaina juhlitaan Nooaa, ja Minean synttärit pidettiin viime viikonloppuna. Olisi varmasti ollut järkevää yhdistää molempien synttärit yhdeksi juhlaksi, mutta niin sanotut kaverisynttärit halusin kuitenkin pitää molemmille omat – sukulaiset tulevat vain toisena viikonloppuna. Meillä myös käy ystäviä pidemmän ajomatkan takaa, joten venyttämällä juhlia useammalle viikonlopulle saimme mahdutettua useammat yövieraatkin.
Minea oli synttäreilleen toivonut kukkakeijuteema, ja värit olivat turkoosinvihreä, pinkki ja vaaleanpunainen. Olin ostanut etukäteen muutaman koristeen ja kuvittelin jossain välissä printtaavanikin jotain netistä, mutta loppujen lopuksi työt ja muut hommat tekivät viikosta niin kiireisen, että melkein kaikki koristelu jäi laittamatta. Tiesin, etten ehtisi panostaa kakun leipomiseen, joten valitsn parhaan mahdollisen vaihtoehdon: tilasin kakun Minna bakesilta. Täyte oli Minean itse valitsema minttusuklaa, ja ulkomuodon Minna suunnitteli kuvan pohjalta, jonka olin Minean kanssa etsinyt instasta. Lopputulos oli siinä mielessä ennalta-arvattava, että se oli yhtä upea ja herkullinen kuin mitä osasin Minnalta jo etukäteen odottaakin. Itse en olisi koskaan saanut aikaan mitään lähellekään vastaavaa, ja kuinka helppoa olikaan hakea kakku ja mini-cupcaket perjantaina ennen juhlia kyytiin ja kotona kattaa suoraan pöytään!
Itse juhlissa ei ollut keijukaisten etsimistä lukuunottamatta sen ihmeempää ohjelmaa, vaikka olin kaksi leikkiä suunnitellut. Seisoin kuitenkin keittiössä lähes koko ajan, ja siinä pyöriessä leikit unohtui ja toisaalta, ei lapset niitä näyttäneet erityisesti kaipaavankaan. Minealle tärkeintä oli saada hyvät ystävät juhlimaan ja syödä kaksikerroksista synttärikakkua, joten niiltä osin juhlat menivät melko nappiin ja sankari oli enemmän kuin tyytyväinen. Meiltä Minea sai lahjaksi kauan toivomansa Lego Friends hotellin, joka tällä hetkellä jo löytyy tytön hyoneen pöydältä kasattuna. Huomenna ja lauantaina vielä Nooan juhlat, ja sitten juhlakausi alkaa olla meidän perheen osalta purkissa – toisaalta harmi, kun juhlia on kuitenkin niin kiva järjestää (etenkin jos on aikaa järjestää ja suunnitella), mutta eiköhän me tässä keksitä kaikkea muutakin juhlimisen aihetta kevään mittaan..