Mielessä juuri nyt

Kohta on jo kesä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin kesä on ainakin kalenterin mukaan vain muutamien hassujen viikkojen päässä. Nyt kun katsoo ulos, tuntuu käsittämättömältä että joskus on ollut hellettä jo toukokuun alkupuolella. Kesän tulo on odotettua, mutta samaan aikaan hirvittää kaikki se työmäärä, joka pihallamme lumen alta paljastuu.

Niinkin arkinen asia kuin lasten kuravaatteet. Välikausivaatteet alkaa kenkiä lukuunottamatta olemaan muuten aika hyvässä jamassa, mutta yllätyksekseni lapset olivat kasvaneet ulos toisista kuravaatteistaan. Nooalle ajattelin hakea uuden setin Popilta, mutta mistä tyttömäisen kiva asu Minealle?

Mitä sarjaa katsoa seuraavaksi? Viimeisimpänä katsoin ystävän suosituksesta Outlanderin Netflixistä, mutta enempää katsottavaa ei juuri nyt ole mielessä. HBO on tietenkin yksi vaihtoehto, sieltä kun varmasti löytyisi kaikenlaista.

Useampikin pienempi sisustusprojekti. Tekisi pienen horroksen jälkeen taas mieli sisustaa, mutta onneksi budjetti on sen suhteen tällä hetkellä niin nollilla, ettei mistään uudesta tai vanhastakaan tarvitse haaveilla. Muuten toteuttaisin pitkäaikaisen haaveeni y-tuolista (se on Hullujen päivien alessa!) ja saattaisin viettää myös jokusen tovin etsien eräänlaista senkkiä Torista.

Mitä teillä on pyörinyt mielessä juuri nyt? Olisi kiva kuulla mitä sinne puolelle kuuluu!

2 Comments

  1. Vivi 12 huhtikuun, 2018

    Meillä Turun seudulla on jo melko keväistä! Lumet on saaneet kyytiä, kuraa vielä löytyy, katuja harhaillaan ja polkupyörät on huollettu käyttökuntoon. Välikausivaatteet osin jo käytössä (aamuisin vielä pakkasta). Pihatöitäkin on suunniteltu ja hinnoiteltu, toivottavasti 7v asumisen jälkeen saadaan kivet ja asfaltti pintaan. Samoin tekisi vielä muutamia juttuja mieli sisällä toteuttaa, kohta kuitenkin intressit ovat pihahommissa. Ihanaa kun on kevät!!

    Vastaa
    • Melina 13 huhtikuun, 2018

      Mekin juuri kaivettiin välikausikamat esiin, kun täälläkin vähitellen alkaa näyttää keväältä! Pihan laittaminen on kyllä sellainen urakka, ettei tekisi ehkä mieli edes aloittaa 😀 Toisaalta, en myöskään jaksaisi tuota hiekan määrää eteisessä, joten kivetys etupihalla olisi ihan jees.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.