Minea kyseli tänään jo kovin malttamattomana, kuinka monta hoitopäivää on vielä ennen kuin saamme jäädä syyslomalle. Kahdeksan! Vain kahdeksan, ja kun päivät menevät joka tapauksessa nykyään niin nopeasti, niin ennen kuin ehdin huomatakaan, on jo ensi viikon perjantai.

Päätimme parisen viikkoa sitten Kertun kanssa, että syyslomaksi on keksittävä jotain erityisen kivaa tekemistä lasten kanssa. Ensimmäisenä mieleen tuli lähteä muutamaksi yöksi Tampereelle, ja sitä ideaa kehittelimmekin eteenpäin niin että nyt meille on varattuna hotellit kahdeksi yöksi, ja kalenteriin on kirjoitettu ylös lista kiinnostavista aktiviteeteista. Ja niitähän muuten löytyy, niin ulkoa kuin sadesään sattuessa sisältäkin.

Fiilistelin Tamperetta vähän tänään etukäteen etsimällä vanhoja postauksiani menneistä Tampereen reissuista. Niissä on tullut varmasti useampaankin kertaan hehkutettua sitä, kuinka kiva kaupunki Tampere onkaan ja kyllä, voisin hyvin nähdä perheemme asuvan myös siellä. Vaikka vanhat kuvat nostattivat lomakuumetta entisestään, niin täytyy myös todeta, että kyllä ihminen vaan voi vanhentua parissa vuodessa! Ei ollut ollenkaan imartelevaa katsoa kuvia itsestä parin, kolmen vuoden takaa ja huomata, että siihen aikaan silmäpusseista tai väsyneestä ihosta ei ollut tietoakaan. Ehkä reilun viikon päästä on jälleen otettava pari uutta kuvaa itsestään Tampereella, niin tästä viiden vuoden päästä voin jälleen huokailla nykyisen minäni perään.