luukku 6: tähti

Itsenäisyyspäivän kunniaksi koti on saanut lisää valoa ja koristeita. Vähän myöhässä olen tänä vuonna asian suhteen, sillä vieläkin olisi laitettavaa eikä joulukoristeista taida olla esillä edes puolia. Uutuutena kirjahyllyn päälle asettelin viime viikolla tekemäni tähden, johon haettiin Minean kanssa pulkkaretkellä oksia lähimetsästä. Näitä Daavidin tähtiä syntyy helposti liukuhihnatyönä, joten tein yhden tuliaisiksi siskolleni, jonne suuntaamme huomenna aamuvarhaisella.

Tähteä varten valitsin suht tasapaksuisia oksia ja poistin niistä kaikki silmunkohdat. Asettelin oksat haluamaani tähden muotoon pöydälle ja karhunlangalla sidoin kaikki risteymäkohdat tiukasti. Lopuksi leikkasin ylimääräiset oksanpäät pois, kieputin ympärille valot ja siinäpä se. Tähti sopii vaikka ulko-oveen, takan päälle tai pienempänä versiona paketin koristeeksi. Yksinkertaisen kaunista!

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

0 Comments

  1. Katariina 6 joulukuun, 2013

    Hyvää itsenäisyyspäivää 🙂

    Vastaa
  2. Seija 6 joulukuun, 2013

    Tuo on niin hieno :-):-) wautsi :-):-)Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa ♡

    Vastaa
  3. Ihanan yksinkertainen idea, jonka jokainen voi koristella mieleisellään tavalla tai olla koristelematta.Olen muuten etsimässä sitä yhtä ohjetta, mistä oli taannoin puhetta, mut en tiedä minkä paperiröykkiön syövereihin se on taas kadonnut. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 6 joulukuun, 2013

      Ou nou! Toivotaan että se vielä jostain kävelee vastaan.. Hyvää itsenäisyyspäivää!

      Vastaa
  4. Johanna 6 joulukuun, 2013

    Kaunis tähti <3

    Vastaa
  5. Pia - Jotain tekemistä 6 joulukuun, 2013

    Kaunis!

    Vastaa
  6. Jonna 7 joulukuun, 2013

    nuo tähdet on kyllä tosi kivoja! Ihanat kuvat <3

    Vastaa
    • Melina / Minishow 7 joulukuun, 2013

      Kiitos! Mä vähän innostuin näistä tähdistä ja voisin tehdä niitä kaikkialle :).

      Vastaa
  7. Elina /Elinamaista 7 joulukuun, 2013

    Kaunis tähti!

    Vastaa
  8. Piia 8 joulukuun, 2013

    Kiitos tähdestä, tykätään siitä tosi paljon :-)!

    Vastaa
  9. Juuli - ihana mini. 8 joulukuun, 2013

    Ihana! Tämmöinen meillekin :)!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.