luukku 18: iloa lahjapapereissa

On olleet tontut kovin ahkerina viime päivinä, kun on meillekin jättäneet jo joitain lahjapaketteja aattoa odottelemaan! Onneksi tontut on vieläpä osanneet valita lahjapaperit sisustukseen sopivasti, punaista, ruskeaa ja vähän mustavalkoistakin. Boikotissa on pukit, kuuset, reet ja kaikki muutkin liian värikkäät paperit, ja muutenkin lahjat on paketoitu ajatuksella jokainen. Vieroittaa kummasti lahjakeskeisyydestä, kun lahjoja ei paketoi liukuhihna-tyyliin, vaan ajattelee paketin olevan osa avaamisen iloa.

Lahjapaperit sekä pienet kakkupaperit löytyi askartelukaupasta, ja ihanat bakers twine -narut tilasin Oi Paketista. Kuviin ei ihan kaikki paketit päässeet, mutta käytin joihinkin pakettikorttina liitutaulutarraa, ja muutaman paperin koristelin mustilla palloilla. Pienet pallot tein perunaleimasimella eli leikkasin perunaan pallon ja tuputtelin sen mustesieneen. Koukuttavaa hommaa sekin, sillä nyt tekisi mieli leimata jotain muutakin!

0 Comments

  1. Rea H 18 joulukuun, 2013

    Aivan ihanat nut narut ja tosi hienoja paketteja. Meillä innostuttiin 1 ja 2 -vuotiaiden paketteihin laittamaan punaista nauhaa sekä punaista paperia joissa osassa leikki tonttuja. Isännän paketin tein vähän enemmän ajatuksen ja juurikin tuon avaamisen ilos perusteella. Mieheni vaan saattanee arvata jo paketin sisällön, kuten melkein aina. 🙂 Enää muutama yö.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 20 joulukuun, 2013

      Mä mietinkin että lapset varmaan tykkäis enemmän jos paperissa olis niitä värikkäitä kuvia.. Onneks niitä tulee varmasti muitten paketeista ihan riittävästi :).

      Vastaa
  2. Jenni / Juhlahuuma 19 joulukuun, 2013

    Kauniita paketteja! 🙂 Ja että mä tykkään noista hamahelmikoristuksista 🙂

    Vastaa
  3. Seija 19 joulukuun, 2013

    Tosi kauniita paketteja 🙂 itse tykkään että paketit saa olla persoonallisia ja ei perinteisiä 🙂 nämä ovat juuri sellaisia ♡Mukavaa päivää ♡

    Vastaa
    • Melina / Minishow 20 joulukuun, 2013

      Onhan se kyllä kiva saada paketti, joka on paketoitu ajatuksella. Aina sitä ei kylläkään ehdi ja silloin mäkin turvaudun lahjakassiin :).

      Vastaa
  4. Vauhtivekaroiden äiti 19 joulukuun, 2013

    Ihania paketteja! Minäkin olen aina tykännyt käyttää aikaa pakkaamiseen, ihana näperrellä erilaisten papereiden ja narujen kanssa 🙂

    Vastaa
  5. Blondi / Checklist 19 joulukuun, 2013

    Narut ja tuo pitsinauha on kyllä tosi söpöjä! Meillä käytetään suurimmaksi osaksi ”perinteisiä” lahjapapereita, mutta valitsen niistä aina ne vähiten räikeimmät ja hillityt versiot. Käytän paketeissa aina paksuja nauhoja ja teen isoja monikerroksisia rusetteja tms. En myöskään pidä liukuhihnapaketeista 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 20 joulukuun, 2013

      Mä oon aina ollut tosi huono noitten rusettiin kanssa, mutta ne isot kerroksiset on tosi upeita! Täytyis joskus yrittää opetella niittenkin tekeminen..

      Vastaa
  6. Jonna 19 joulukuun, 2013

    Aivan todella ihanat paketit <3

    Vastaa
  7. Meeri 19 joulukuun, 2013

    Vau miten kauniita paketteja! Itseltäni puuttuu vielä kokonaan paketointitarpeet, huomenna olisi tarkoitus lähteä niitä ostamaan kun esikoinen on päiväkodissa ja paketointi, se tulee varmaan olemaan jotain liukuhihnapaketointia tänä jouluna, paketointi kun pitää ajoittaa siihen, että esikoinen on nukahtanut ja vauva kun ei nukahdakkaan samaan aikaan kuin esikoinen vaan vasta silloin kun menen itse nukkumaan niin paketointi tulee varmaan tapahtumaan aika rivakkaan tahtiin tänä jouluna. 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 20 joulukuun, 2013

      Heh, uskon että homma on kahden lapsen kanssa melkoista taiturointia :). Meidän tyttö on vielä sen ikäinen että paketoinnin voi hoitaa vaikka tytön vieressä eikä joulu silti oo pilalla :). Ens vuonna onkin varmaan jo ihan eri juttu!

      Vastaa
  8. Elina /Elinamaista 19 joulukuun, 2013

    Kauniita paketteja, itsekkin paketoin osan paketeista just tuollaiseen ruskeaan paperiin ja tein dymolla tekstit 😉 Osa paketeista on sit paketoitu niihin perinteisiin ”joulupukki” papereihin.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 20 joulukuun, 2013

      Tulee meillekin varmasti niitä perinteisiä lahjapapereita sukulaisilta ja Minea tykkää niistä varmaan enemmän kun näistä mun väkerryksistä :).

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.