Joskus kynttilöiden polttaminen pääsee unohtumaan toviksi, mutta noin periaatteessa meillä poltetaan niitä pitkin talvea, joskus jopa kesäiltoina ulkoterassilla. Lähes joka tasolta kodistamme löytyy kynttilä tai parikin, ne kun niin kivasti käyvät erilaisiin kattauksiin ja asetelmiin. Yksi varma kynttilätön paikka meiltä tosin löytyy ja se on etupihan ulkolyhdyt. Muutaman vuoden kokemuksella voin todeta, että ensimmäisenä laiskuus näkyy siinä, ettei ulos jaksa lähteä sytyttämään kahta kynttilää silloin kun ulkona tuiskuttaa ja pakkastaa. Onneksi sain pelastajiksi Partyliten vahapintaiset led-pilarikynttilät, jotka voi ajastaa syttymään ja sammumaan päivittäin samaan aikaan. Yksi parhaista keksinnöistä aikoihin!
Muillekin kynttiläfaneille vielä vinkkinä, että Iittalan myymälöissä on myynnissä näitä kauniita hehkuvanpunaisia Balmuirin pallokynttilöitä. Kynttilöitä oli saatavilla kolmea eri kokoa, meille kotiutui niistä isoin, sillä eri kokoisena palloissa oli pientä värieroa vaihdellen punaisesta aavistuksen oranssimpaan. Paraatipaikalle keittiön pöydälle päästyään kynttilästä tuli kertaheitolla tämän joulun suosikkini.
Meinasin kysyä juur että mistä tuo ihana punainen on kotoisin 🙂 se on tosi nätti 🙂 yllättäen iskee minuun kun on tuon mallinen ♡ Tosi kauniita kuvia oli ilo katsella :-)♡Mukavaa viikkoa ♡
Kiitos ja ihanaista loppuviikkoa sinulle! Toi pallokynttilä on valtavan nätti ja väri on niin intensiivinen, ettei sitä voinut jättää kauppaan, kun sen näki!
Kauniita , ihana fiilis välittyy ja paraatipaikalla kyllä hienoin 😉
Toi kynttilä oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä!
Mulla sama juttu -kynttilöitä täytyy aina olla kaapissa 🙂 Kauniita tunnelma kuvia.Ihanaa joulun odotusta koko perheelle.t.Sanna
Kiitos ja tunnelmallista joulua myös teille!
Meillä myös poltellaan kynttilöitä paljon! Ja onpa muuten upea tuo pallokynttilä, kaunis!!!
Se on vielä kymmenen kertaa upeampi luonnossa, joten suosittelen pysymään kaukana Iittalalta ellei halua lähteä kotiin kynttilä mukanaan :)..
Mä olen myös kynttilöiden suurkuluttaja 🙂 Ne Partyliten ledkynttilät on huippu keksintö, meillä lepattelee sellainen etupihalla. Olen ostanut sen viime vuonna ja meillä ei ole siihen kaukosäädintä, mutta nykyisin niihin kuulemma saa sellaisetkin.
Ai kaukosäädinkin oikein!?! Ei mun kynttilän semmosta saanut, mutta on se kyllä ollut huippukätevä joka tapauksessa!