1. Yksi Minean lempitouhuista on nukkeleikit, ja välillä vauvanukke kulkee mukana joka paikkaan. Vähän toiminnallisempi nukke kuten Baby Born -nukke pysyisi paremmin menossa mukana.
2. Hoidossa isompien tyttöjen leikit erilaisilla hahmoilla kiinnostaa Mineaa sen verran, että yhden My Little Ponyn voi jo hankkia tänä jouluna.
3. Myös Muumi-laiva toimisi varmasti hyvin leikeissä.
4. Dropit-naulakko, mustaa mustavalkoiseen huoneeseen :).
5. Lindexiltä löytyy söpöjä pyjamia ja sellaiselle Minealla onkin tarvetta.
6. Vaatekaappi tuntuu muuten pursuavan vaatetta ihan riittävästi, mutta suurin puutos on lämpimien talvikenkien kohdalla, jotka saisi hoidossa kätevästi itse jalkaan. Hyvä vaihtoehto olisi Rainstepin talvikengät tai vastaavat Kuomalta tai Reimalta.
7. Lisää hahmoleluja Sylvanian kettuperheen muodossa. Näissä on tunnearvoa äitillekin, kun samoilla leluilla on leikitty jo minun lapsuudessani!
8. Ferm Livingin tyyny voisi tuoda sitä jotain pientä lisää Minean huoneeseen.
1. Me&I:n velourhousujen kevyemmäksi pariksi sopisi Lexingtonin pyjama.
2. Henri Lloydin pipo ja huivi -setti jo kerran kävi ostoskorissani, mutta vielä se odottaa ostajaansa :).
3. Mulberryn huivi on ollut haaveissa jo jonkin aikaa, ja sellaiseksi se varmasti vielä jääkin!
4. Iittalan musta Nappula kynttilänjalka kaipaisi kaveria ja oiva pari olisi Flag-kynttilänjalka.
5. Tällä hetkellä kuvaan äitini vanhalla Canon 550d:llä, mutta syksyn mittaan päätös uuden rungon hankinnasta on vahvistunut mielessä. Malliksi valikoitui Canon EOS 70d josta kuulen mielelläni kokemuksia, mikäli joltain teistä tuo kyseinen runko löytyy.
6. Heima-kynttelikkö on ihastuttanut niin monessa blogissa, että lopulta se pääsi minunkin toivelistalleni.
7. Hay-innostukseni voisin aloittaa vaikka tästä ihastuttavasta tarjottimesta.
Meillä tyttö toivoo vaan saavansa paketteja, sillä kerroin , veljen synttäri juhlissa pari viikkoa sitten , että jouluna saadaan sitten koko perhe lahjoja. Minusta paketit kuuluvat jouluun. Lahja voi olla pientä tai suurta kunhan se sopii käyttäjälle. Minä olisin yhtä iloinen kyllä lahjakortistakin, oikeastaan niitä ( esim kauneushoitolaan ) onkin toivelistallani. Mieheni saattaa myöskin saada minulta toivomansa lahjakortin :)Lapset toivoo autoja ja legoja ainakin 😉 Joulun kruunaa kuitenki yhdessä oleminen ja tunnelmallinen fiilis kotona, tärkeiden elämän lahjojen kanssa. Ihania kollaseja. 🙂
Minea on vielä niin pieni että olis varmasti ihan tyytyväinen kokonaan ilmankin lahjoja. Musta tuntuu että mä oon enemmän innoissani kaikista leluista :). Mäkin oon monena jouluna toivonut lshjakorttia. Se on varmin keino saada jotain mieluista.
Meiltä löytyy tuo muumilaiva paketista 😉 Muuten en ole vielä ehtinyt lahjoja miettiä, en omia toiveita tai toisten, ja nyt alkaa kyllä tulla jo paniikki… :DTuo Fermin pandatyyny meiltä löytyy, ja se on kyllä ihana! Pientä alekoodia niihin liittyen ehkä tulossa jostain luukusta… 😉
Kiitti vinkistä! Kyttäänpä siis silmä tarkkana sun joulukalenteria :).Muumilaiva olis niin ihana, että munkin on se ostettava jo ihan itsenikin takia :D.
Mun tän joulun must have on Pelle Hermanni DVD 🙂
Heh :). Mä pelkäsin sitä pienenä tosi paljon!
Tälläisiä postauksia on niin ilo katsella 🙂 tosi kivoja juttuja teidän molempien listalla onkin ♡ Voi tuota pipaakin ♡
Oi toi pipo on kyllä tosi ihana! Moneen kertaan oon jo meinannut sen tilata :).
Kivoja lahjahaaveita! Vitsit, mä kanssa haaveilen uudesta kamerasta (juuri tuo 70D olisi huippu), mutta haaveeksi jää vielä minulla. Jos sitten joskus:) Uusi objektiivi saattaa olla tämän joulun haave, joka toteutuu:)
Mä ensin harkitsin kanssa uutta objektiivia mutta käännyin kuitenkin rungon puoleen. On se runko kuitenkin viime kädessä se tärkein juttu jos tahtoo suorituskykyä.
Hei, Mistä löysit tuon Henri Lloydin pipon?
Niitä oli valkoisena ruotsalaisessa nettikaupassa. Tais olla joku miinto.se.
Mukavia toiveita, kyllä ne lahjat kuuluu osana jouluun, ei niiden silti täydy olla mitään over the top ökylahjoja 🙂 Itse olen toivonut paria kirjaa, mutta mies yllättää joka joulu jollain tarpeellisella ja ihanalla lahjalla. Meidän jälkikasvu on lukiolainen ja hän on toivonut Kånken-reppua, sähköhammasharjaa ja hajuvettä, eli melko hyviä käyttölahjoja nuorelle naisenalulle. 🙂
Se on ihan totta ettei lahjan tartte olla mitään niin ihmeellistä, vaan ajatus on tärkein! Tosin, se kyllä just luo niitä lahjanoston paineita :)..