Loman viimeinen

Niin se vaan meni jälleen yksi lomaviikko kotona rentoillen ja sen kummempia stressaamatta. Itse asiassa juuri tänään totesin olevani lähes kaikessa joko-tai-ihminen eli tyyppi, joka joko saa aikaan kymmenen asiaa tunnissa tai sitten ei yhtään mitään koko päivänä. Ystäväni nauroi vieressä, kun kuvailin itseäni flegmaattiseksi. Mutta totta se kyllä on, vaikka yleensä olenkin aika lähellä ikiliikkujaa ja vähintäänkin aina äänessä, niin osaan arjessa olla myös todella laiska. Lomaviikollakin oli monta sellaista päivää, jolloin en tehnyt mitään kertomisen arvoista, hyvä jos lapsille jaksoin ruokaa laittaa.

Tänään, talviloman viimeisenä päivänä, aloitimme aamun sillä että lapset saivat toivoa mitä päivän aikana tehtäisi. Nooa halusi maalata vesiväreillä, pelata puhelimella ja leikkiä, Minea taas toivoi että leivottaisi pullaa, käytäisi luistelemassa ja leikittäisi koko perhe yhdessä pet shopeilla. Niinpä me sitten tehtiin vähän kaikenlaista, kuten maalattiin dinosauruksia ja pupuja, testattiin texas-pullareseptiä (ohje täytteeseen löytyi Kinuskikissan sivuilta ja kyllä muuten toimii!) ja vielä ennen nukkumaanmenoa istuttiin Minean huoneen lattialla puhuttamassa petsejä. Siinä välissä ehdittiin kävellä tuohon parin kilometrin päähän jäälle, ja Minea pääsi kavereidensa kanssa luistelemaan ja laskemaan pyllymäkeä. Itse jätin suosiolla luistimet kotiin ja keskityin kahvin juomiseen taustajoukoissa. Viime kerralla nimittäin huomasin omien luistimieni jääneen pieneksi, ja tuntui se luisteleminen muutenkin näin kolmen vuoden tauon jälkeen aika vieraalta. Mitenhän meikäläiselle kävisi suksien kanssa? Viime hiihtoreissusta kun taitaa olla sellaiset kymmenen vuotta.

Huomisesta eteenpäin tiedossa olisi taas tavallista arkea, vaikkakin viimeistään pääsiäisviikolla sekin taas katkeaa mukavasti muutamaksi ylimääräiseksi päiväksi. Lapsilla lomaa voi olla tiedossa jo aikaisemminkin, sillä Niko ei tällä viikolla pitänyt omaa lomaansa ollenkaan, päinvastoin Niko teki normaalin viiden päivän sijaan seitsemänpäiväisen työviikon. Itselläni on ihan hyvät fiilikset huomisen töihinmenosta, koska töissä mielenkiintoisia juttuja meneillään, ja vaikka se tuntuukin vielä aika kaukaiselta ajatukselta, niin kesälomakin on ihan kohta edessä. Tässä on enää kolmisen kuukautta aikaa ennen shortsikelejä, ja sanon siksi enää että täällä alkoi olisiko elämäni toinen kesäksi kuntoon -projekti. Kuntosalia, lenkkejä, vatsalihashaaste ja herkuttelun vähentämistä. En tiedä miten hyvin tai huonosti lopulta onnistun, mutta onpahan ainakin yritetty – ja näissä merkeissä meikäläinenkin varmaan seuraavalla luistelureissulla löytää itsensä sieltä jäältä eikä paitsiosta.

2 Comments

  1. Suvi 6 maaliskuun, 2018

    Heippa, vaneripostausta kyselisin..olisi kiva kuulla vaneriliukuovesta ja vaneriseinistä lisää käyttökokemusta ja ohjetta ?

    Vastaa
    • Melina 6 maaliskuun, 2018

      Tätä on paljon kyselty ja postaus on ihan totaalisesti jäänyt mulla roikkumaan! Monesti olen alkanut kirjoittamaan liukuovista, mutta selkeät vaihe-vaiheelta kuvat uupuu niin tuntuu ettei niistä ole sitten lopulta oikein mitään sanottavaa.. Katsotaan jos nyt kuitenkin saisin sen vielä aikaan 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.