Koska ihan joka paikassa ei kehtaa kulkea kotitrikoissa ja miehen kulahtaneessa hupparissa, olen nykyään alkanut hankkimaan kaappiini niin sanottuja lohtuvaatteita. Nämä ovat vaatteita, jotka eivät tunnu päällä miltään, ovat vähintään kokoa M (vaikka muuten menisi pienempikin koko), kelpaavat tilanteeseen kuin tilanteeseen ja peittävät kaikki mahdolliset ongelmakohdat. Uusin lohtuvaatteeni on H&M:n merinovillaa sisältävä vaaleanharmaa neule, joka on niin paksu ettei sovi oikein minkään takin alle näyttämättä vähän kömpelöltä. Ja silti samainen neule eksyi päälleni muutamana päivänä peräkkäin. Tiedättekö miksi?
Lohtuvaatteen kaivaa kaapistaan niinä päivinä kun tuntuu, ettei mikään istu päälle eikä mikään näytä riittävän kivalta. Lohtuvaatteiden lisääntymisen vaatekaapissa huomaa aina silloin, kun useampana viikkona peräkkäin on tullut panostettua enemmän syömiseen kuin urheiluun – valitettavan usein siis viime aikoina. Ehkä siitä johtuu myöskin pieni hermostunut paidanhelman hipelöiminen samalla kun ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan astuin kameran toiselle puolelle asukuvien merkeissä. En lupaa ottaa tavaksi, mutta koska itseään ei tule missään nimessä ottaa liian vakavasti, voi jopa olla että esittelen syksyn aikana pari muutakin lohtuvaatettani.
Sinä näytät aina kuvissa tyylikkäältä.
Lohtuvaate on muuten tosi osuvat sana kuvaamaan vaatetta, joka tuntuu mukavalta päällä ja ainakin tuo sinun lohtuvaatteesi myös näyttää hyvältä.
No voi että, kiitos kauniista kommentista! Tykkään kyllä syksystä juuri siksi, että saa pukea ihania isoja neuleita. 🙂