Kaikkihan sitä jossain määrin varmasti ajattelee, mutta kuinka paljon muiden mielipiteet vaikuttavat valintoihisi ja tekemisiisi? Jätätkö joskus jotain tekemättä siksi, ettet kehtaa tai jääkö jokin mieluinen vaate kauppaan, koska epäilet ihmisten kummastelevan valintaasi? Tiedätte varmaan myös sen tunteen, kun huomaat erottuvasi joukosta joko hyvässä tai pahassa – pyritkö silloin piiloutumaan muilta vai tuletko entistä rohkeammin esille?

Blogini oli suljettuna viimeiset kolme päivää, ja tänä aikana mielessäni pyörähti ajatus, josko jättäisikin koko blogin sille tielleen. Olen viime aikoina vähän tuskissani yrittänyt tasapainoilla eri aihepiirien välillä, sillä en oikein osaa sijoittaa itseäni mihinkään blogikategoriaan – paitsi siihen perinteisen tylsään lifestyle-porukkaan, joka tarkoittaa juurikin sitä, että kirjoitat vähän siitä sun tästä. Toisaalta tiedän, että tämä jokavuotinen kriisi tulee yleensä tähän samaan vuodenaikaan, eli silloin kun töiden jälkeen on jo ihan liian pimeä kuvata yhtään mitään, ja viikonloput mielellään käyttäisi perheen yhteiseen tekemiseen valokuvaamisen sijasta. Postausaiheita kyllä olisi, mutta kuvat puuttuu.

Vaikka ajatus blogin hautaamisesta kävikin tässä epätoivon hetkessä pikaisesti mielessä, ymmärsin kuitenkin että en olisi valmis luopumaan rakkaasta harrastuksestani. Olen blogiurani aikana saanut useampaankin otteeseen perustella bloggaamista, sitä kuinka paljon se voi viedä vapaa-aikaani ja myöskin sitä, miksi olen valinnut esitellä perhettäni ja kotiani kaikelle maailmalle, täysin tuntemattomille ihmisille. Työni kautta saan osakseni ihmettelyä, vielä silloin kun olin aktiivinen snäppääjä pystyin joidenkin ilmeistä suoraan lukea heidän mielipiteensä siitä, että aikuinen nainen snäppää melko avoimesti elämästään. Toisinaan sama piiloarvostelu jatkuu nykyäänkin, koskien vain muita kanavia, ja ymmärrän kyllä senkin, että monet ihmiset ajattelevat koristetyynyistä ja syksyn sävyistä bloggaamisen olevan pinnallista, epäaitoa ja itsensä korostamista. Tietyllä tapaahan bloggaaminen on aina itsensä korostamista, jos asian haluaa siltä kantilta nähdä. Onhan se vähän absurdia ajatella, että tuntematonta ihmistä voisi kiinnostaa juuri sinun ajatuksesi, vaatteesi, kotisi tai elämäsi ylipäänsä, sillä tuskin kukaan meistä niin kovin erikoinen on?

Sitten kuitenkin olen tehnyt tietoisen päätöksen olla välittämättä siitä, millaisena joku minulle tuntemattomampi ihminen haluaa minut blogini kautta nähdä. Olen myöskin jo aikaa sitten päättänyt, etten välitä niistä työkavereiden huvittuneista katseista, kun yhteisessä tilaisuudessa päivitän instagramia, olen nimittäin aina ollut muutenkin aavistuksen avoimempi, suoraviivaisempi ja rönsyilevämpi kuin minun ehkä odotetaan olevan. Ja vaikka arvostelu ei koskaan tunnukaan hyvältä, niin on myös jossain vaiheessa elämää pystyttävä toteamaan, ettei kaikkia voi miellyttää kuitenkaan, joten miksi ei panostaisi niihin asioihin, joista todella nauttii – olivat ne muiden mielestä kuinka hölmöjä tahansa.

Ehkä se, mitä tässä nyt yritän sanoa, on että haluan jatkossa panostaa blogiini entistäkin enemmän. Päivittää useammin, löytää arjesta aikaa kirjoittamiselle, suunnitella kuvaamiset ja kirjoittaa ylös ideat. Niin kauan kun se ei ketään loukkaa, aion edelleen olla aavistuksen hölmö oma itseni instagramin stooreissa, puhua siitä mistä huvittaa vaikka se olisi kuinka höttöä ja merkityksetöntä. En missään nimessä ole muiden arvostelusta vapaa, mutta en anna sen päättää puolestani, mitä saan tai en saa elämässäni tehdä.

Tehdäänkö kaikki itsellemme pieni palvelus tänä viikonloppuna? Päätetään tehdä jotakin sellaista, mikä on aiemmin jäänyt tekemättä siksi ettemme ole kehdanneet tai uskaltaneet muiden mielipiteiden vuoksi. Ihan vasta ymmärsin, että minulle itselleni sisustaminen on eniten sellainen asia, jota teen itseäni ja perhettäni varten välittämättä yleisestä mielipiteestä. Kunpa samaa itsenäisyyttä saisi sovellettua enemmän muillakin elämän osa-alueilla. Ehkä se on asia, jota tulee vähitellen opetella ja johon on tietoisesti pyrittävä?