Viikon kalenteri meni kertaheitolla sunnuntaina uusiksi niin Nikolla kuin allekirjoittaneellakin, kun molemmat lapset tulivat hoidosta kipeinä kotiin. Yskää meillä on ollut jo viikon verran, mutta nyt siihen saatiin vielä kaupan päälle kuume, joka Nooalla on jatkunut tänäänkin. Hoitoon ei siis ole asiaa huomennakaan, joten me ollaan Nikon kanssa otettu useampia läpsystä vaihtoja niin että kumpikin on päässyt olemaan töissä edes jonkin aikaa. Valitettavasti kun meidän töissä hommat ei hoidu pelkästään sijaisilla, vaan poissaolot teettää aina extrahommia tai kasaantuvaa paperipinoa. Onneksi työajoissa on joustoa edes toisella, niin tämä systeemi on toiminut yllättävän jouheasti parin päivän ajan.
Tässä on samalla tullut pohdittua sellaistakin hankalaa kuviota kuin terveen lapsen hoitoon vieminen sillä välin kun itse olet sairaan sisaruksen kanssa kotona. Noin periaatteessa olen ehdottomasti sillä kannalla, että molempien lasten paikka on tällöin kotona, jos vanhempikin on, mutta toisaalta, laitetaanhan isommat lapset kouluunkin, jos pikkusisarus sairastaa. Tänään myös huomasin, että Minea alkaa hyppiä pitkin seiniä (kirjaimellisesti sohvilla ja tuoleilla), kun on ollut viimeiset kolme päivää sisätiloissa, ja tyttö ihan oikeasti kaipaisi ulkoilua ja erilaista puuhastelua. Miten te muuten yleensä näissä tilanteissa toimitte, oman fiiliksen vai yleisen ymmärryksen mukaan?
Jos ihmettelette, mitä nämä aavistuksen syksyiset kuvat tässä postauksessa tekevät, niin tarkoitus oli kertoa samalla se, että NOSHin lahjakorttien arvonta on suoritettu ja arpaonni on tällä kertaa suosinut nimimerkkejä Soikku, Minna ja Piia, joiden NOSH-suosikeiksi nousivat muun muassa pehmoinen kylpytakki, Moto jakku ja Linda huivi. Samoja suosikkeja löytyy itseltänikin, samoin tämä kuvissa näkyvä indigonsininen Jenna denimkauluspaita on vaate, jossa voisin viihtyä vaikka joka päivä! Jokaisella varmasti löytyy ne omat turvavaatteensa, jotka on helppo vetäistä päälle myös silloin kun ei keksi mitään päällepuettavaa? Mulla ne on jättimäisiä neuleita ja erivärisiä farkkupaitoja, ja myönnetään, kaapistani taitaa tälläkin hetkellä löytyä farkkupaitoja kolmessa eri sävyssä. Mitä sitä turhaan mennä vaihtamaan kerran hyväksi todettua, koska tärkeintä on kuitenkin se, ettei vaate jää kaapin pohjalle lojumaan. Niitä hutiostojakin nimittäin on vuosien saatossa ostoshistoriaani mahtunut jonkin verran.
P.S. Suuret onnittelut vielä NOSH arvonnassa voittaneille, kurkatkaahan lahjakortit huomenna sähköpostistanne.
Minulla on vain yksi lapsi, mutta samanlaisia juttuja oon myös miettiny. Minä mietin, että onko sopivaa viedä lapsi päiväkotiin, kun on itse kipeä. Päädyin viemään taaperon päiväkotiin, koska kipeänä en jaksaisi häntä hoitaa. Ja tosiaan vilkas ja virikkeitä kaipaava taapero alkaa aika nopeaa hyppiä seinille tekemisen puutteessa.
Tosi kiva tuo denimpaita!
Heippa,
meillä pääasiassa molemmat lapset ovat kotona jos toinen on kipeä. Pienempää en koskaan vie hoitoon jos isompi on kipeä, mutta jos pienempi on kipeä, isomman vien toisinaan hoitoon (eskariin). Haen sitten hänet aikaisemmin kotiin, mutta hän nimenomaan kyllästyy nopeasti kaverittomuuteen ja pelkästään kotona olemiseen ja siksi on parempi viedä hoitoon jossa saa leikkiä kavereiden kanssa.
Kyllä meillä pääsääntöisesti terveet on viety hoitoon, elleivät erikseen vaadi/halua jäädä kotiin. Yleensä haluavat hoitoon, siellä kuitenkin on kaverit ja enemmän tekemistä ja varsinkin nyt kun lapset on vain 13 pv kk hoidossa.
Sellainen pieni korjaus, että kouluunhan on pakko mennä. Samoten eskariin. Muut hoitokuviot on vapaasti vanhemman päätettävissä. Meillekin painotettiin viime vuonna eskarin aloituksessa että jos vanhemmalla on loma, niin se ei tarkota että lapsella on loma. Siihen täytyy erikseen hakea lupaa. Paranemisia sinne! Täälä kanssa flunssan kourissa koko perhe.
Olen monesti miettinyt samaa ja tähän asti olemme aina pitäneet molemmat lapset kotona. Mutta saattaisin isomman viedä hoitoon, jos pienempi kovin pitkään kipeänä ja isompi olisi jo sairastanut. Pikaista paranemista!
Eikö ”probleema” ole vähän samantasoinen kuin että vietkö vanhemman lapsen päiväkotiin, että se saa virikettä kun pikkuvauva huutaa sylissäsi? Jos et veisi silloinkaan, et vie toisen sairastaessakaan. Eri asia jos vanhempi itse on sairaana. Either way, mikään vanhemmuuden pääpalkinto sinua ei siinäkään odota, vaikka huhkisit puolikuolleena.
Käyttäisin tilannekohtaista harkintaa ja huomioisin lapsen iän, montako päivää on sairastettu kotona ym. Pidän tärkeänä päivittäistä ulkoilua melkein säällä kuin säällä. Jos kotona on sairas sisarus, ei terve sisarus pahimmillaan pääse moneen päivään ulos.
Piti vielä jatkaa, että päiväkodissa yleensä ulkoillaan päivittäin. Esim lyhyt päivä hoidossa, jolloin saa ulkoilun ja lounaan?