Kotipäivä

Täällä keventyi kertaheitolla arjen pyörittäminen vielä entisestäänkin, sillä tänään on koko päivä mennyt yhtä lyhyttä kauppareissua lukuunottamatta sisätiloissa. Molemmat lapset nukkuivat vähän huonosti viime yönä, ja Nooan kömpiessä meidän viereen huomasin, että poika on tavallista lämpimämpi. Aamu sujui sitten niin nuhaisissa merkeissä, että katsoin parhaaksi jäädä laaten kanssa kotiin. Tuolla kymmenen asteen pakkasessa ja kovassa tuulessa on vaikeuksia itsenikin tareta, joten päiväkodin ulkoilut olisi olleet lähes mahdottomuus kummallekaan lapselle tänään.

Lapset on siinä kyllä erityisen ihmeellisiä, että huonommallakin ololla he jaksavat touhuta lähes samalla energialla kuin normaalistikin. Lähetin jo aamusta Nikollekin töihin videota Nooasta joka tanssii kaivinkoneesta tulevan musiikin tahdissa kuin mitään kuumeilua ei olisi ollutkaan. Yritin saada lapset pysymään rauhallisemmissa hommissa, pelattiin paria peliä, väriteltiin ja piirrettiin ja  katsottiin lastenohjelmia. Minea sai joululahjaksi Hatchimals-kaksoset, joita niitäkin hoidettiin tänään. Minean lahjalistalla oli jo viime vuonna Hatchimals, mutta koska silloin jätin munan ostamatta, päätin hankkia sellaisen täksi jouluksi, kun Minea toistamiseen toivoi sitä. Kovin onnistuneeksi tätä ostosta ei voi kuitenkaan sanoa, koska Hatchimalseilla leikkiminen kiinnosti ainoastaan niin kauan kun otuksilla oli kasvuvaiheita edessä. Nyt kun ne ovat täysikasvuisia, ei Minea ole kaivanut kumpaakaan esiin viimeiseen pariin, kolmeen viikkoon.

Minea nukahti tänään tv-huoneen sohvalle jo kauan ennen nukkumaanmenoaikoja, joten päätettiin että huominenkin on lapsille vielä vapaapäivä. Käymme Nikon kanssa vuorotellen töissä pyörähtämässä puolikkaan päivän, näin kummankaan työt ei ehdi kasaantua kohtuuttomasti. Todella kätevä systeemi, suosittelen jos vain mahdollista.

Toivottavasti te olette säilyneet pahemmilta taudeilta! Niin moni on sanonut, että tavalliset flunssatkin on tällä hetkellä harvinaisen sitkeitä, joten pidän peukkuja että tämä sairastelu menee yhtä nopeasti ohi kuin alkoikin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.