Pistorasiat, kytkimet, spotit, himmentimet. Ei kuulosta kovin mielenkiintoiselta raksaprojektin osa-alueelta, mutta kyllä sitä vaan on kummasti joutunut näidenkin pohtimiseen kuluttamaan useampia tunteja. Voisi kuvitella, että sähkötarvikkeiden ostaminen on niinkin helppoa kuin kävellä kauppaan ja valita hyllyltä itselleen sopivat vaihtoehdot, vaan eipä se ihan niin mennytkään ainakaan meillä, kun vaatimuslistalla oli mm väreihin ja kelvineihin liittyviä asioita. Ulos täytyi saada mustaa, sisälle valkoista (mielellään mattana kiitos) ja tv-huoneen vaneriseiniin jotain aavistuksen erikoisempaa.
Ensimmäinen kohtaamamme ongelma oli se, ettei mattavalkoisia kytkimiä tai rasioita löytynyt oikeastaan mistään. Jossain vaiheessa luovuimme etsinnöistä ja päättelimme, että ehkä kiiltävä pinta on helpompi pitää puhtaana tummilta sormenjäljiltä – mikä ehkä onkin se syy, ettei markkinoilla ole juurikaan vaihtoehtoja. Lähes koko talon sisätiloihin lopulta siis valikoitua perinteisiä kytkimiä vähän kulmikkaampi malli, eli samat katkaisijat ja pistokkeet kuin meillä oli edellisessäkin kodissa. Vain tv-huoneeseen otettiin kaikki sähkörasiat mustaa renova-sarjaa, joka on hieman 70-lukulainen pyöreässä muodossaan. Yleisilmeeltään haluamme talon sisätilat pitää vaaleina, mutta koska ulkoa talo on melkein kokonaan musta, on sisällekin kiva tuoda mustia yksityiskohtia, kuten nyt vaikka nämä kytkimet. Tv-huoneen lisäksi mustaa on kiinteisiin talon kalusteisiin tulossa portaisiin, kylppäreihin, vessaan ja kodinhoitohuoneen tasoon. Ainiin, myös altaat ja hanat niin keittiössä kuin kodinhoitohuoneessakin valittiin mustana!
Ulkovalaistusta olemme miettineet vasta talon osalta, enkä toisaalta vielä osaa sanoakaan, tarvitsemmeko pihaan muuta valaistusta kuin ne, jotka on talon seinissä. Ulos halusimme samantyylisiä spotteja kuin sisätiloissakin, mutta mustana, mikä ei osoittautunut ihan helpoimmaksi tehtäväksi. Niiden piti olla suht edullisia, katseenkestäviä, täysin mustia (ei siis tummanharmaita) ja vieläpä sellaisia, jotka valaisevat riittävästi mustia seiniä. Onneksi oikeanlaiset lopulta löytyi pari iltaa kestäneen googlettamisen jälkeen, ja hintakin oli sen verran kohdillaan, että uskalsimme laittaa tilauksen samantien eteenpäin. Toisena ulkotilan valona meillä toimii seiniin asennetut kohdevalaisinkuutiot, jotka antavat valoa ylös- ja alaspäin. Valokiilojen leveyttä voi säätää tai halutessaan yläkiilan voi peittää kokonaan pois näkyvistä.
Sisätilojen yleisvalaistus hoituu nekin kattoon upotettujen spottien avulla. Valitsimme valkoisia pyöreitä ja neliöspotteja 4000 Kelvinin valolla eli valo on melko puhdasta sävyltään. Noin 3000K on aavistuksen kellertävää lämmintä valoa kun taas päivänvalolle annetaan arvoja noin 4500-5500K välillä. Ensin koitimme metsästää 4500K himmennettäviä spotteja, mutta niitä tuntui löytyvän enemmänkin julkitiloihin ja tehdasvaloiksi, joten päättelimme valon olevan ehkä jo liian kovaa. Ja hyvä näin, sillä 4000 Kelviniä tuntuisi olevan melko lailla täydellinen valonsävy meille. Ei yhtään keltainen, mutta ei myöskään sairaalamainen.
Hei!
Raksaprojektianne on ollut mukava seurata! Kiitos, kun olet sitä jakanut meille.
Itse sähköasentajan ja -insinöörin vaimona olen alkanut älyämään, miten tärkeä osa rakentamista sähkötöiden kunnolla tekeminen on. Asuessa huomaa, jos pistorasioissa on pihistetty (käytännössä minimaalinen summa budjetista) tai jos valaistus tai erinäisiä arkea helpottavia asioita ei ole huomioitu. Usein myös sähkömiehiltä puuttuu tieto, millaisia sähkötöitä oikeasti kannattaa tehdä uudistaloihin.
Teillä olisi ollut iso apu asiantuntijasta, joka olisi osannut löytää teille haluamianne kytkimiä, valaisimia yms. Tokikin mattapintaisia kytkimiä ei kovin helposti ainakaan valkeana löydy. Toivottavasti teillä kuitenkin on ollut osaava sähkömies ja onnistuneet ratkaisut!
Meillä arkivalona on myös 4000 K olohuoneessa, keittiössä, eteistiloissa ja khh:ssa. Siitä kyllä kiittelee varsinkin kaamosaikana. Lisäksi on kellertävämmät valot seinävaloina iltoihin ja tunnelmahetkiin.
Voimia vielä viimeisiin raksahetkiin ja muuttoon!
Kyllähän kaiken etsimiseen ja selvittelyyn meni jonkin verran aikaa, mutta ainakin nyt tuntuu että lopputulos on täys kymppi! Meillä oli kaveri tekemässä sähköjä, ja kaikki tuli aika viimeisen päälle. Se mikä sähköurakassa säästettiin, käytettiin laadukkaisiin spotteihin ja kytkimiin.
Ulkovalaisimia Karlux lehti mustana on todella upea. Kannattaa katsoa. On 3000k ja 4000k
Näytti kyllä upealta!