Kinuskinen kaurapiirakka

Tätä ohjetta ehdittiin kysellä paljon instan puolella, ehkä siksikin että olen leiponut tätä yhtä ja samaa piirakkaa lähiaikoina niin monta kertaa. En kuitenkaan voi sanoa kyllästymiseen asti, sillä tähän ei voi kyllästyä – marjoja on helppo vaihdella, piirakka on vähän liiankin helppo tehdä ja lopputulos todella toimii. Reseptin sain ihanalta naapuriltani, ja taitaa piirakkaa olla leiponut melko moni muukin lähipiirissäni sen jälkeen kun kerran on maistanut.

Kinuskinen kaurapiirakka

240 g voita

3 dl fariinisokeria

5 dl kaurahiutaleita

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

1 prk kondensoitua maitoa (valkoista, ei kinuskiksi keitettyä)

marjoja

Sekoita sulatettu voi fariinisokerin kanssa. Lisää joukkoon kaurahiutaleet, vehnäjauho, leivinjauhe ja suola. Painele taikinasta 3/4 pienelle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tai vuokaan. Levitä päälle kondensoitu maito, haluamasi marjat (esim. mustikka tai punaviinimarja) sekä murustele vielä loput taikinasta. Paista 175 asteessa noin 25 min. Täysin tummaksi piirakkaa ei kannata paistaa, jotta koostumus jää aavistuksen tahmaiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.