IWELLOn hyvinvointiprojektissa starttasi juuri kolmas viikko, joten on aika jälleen katsoa miten treenit sujui kakkosviikolla. Yhteistapaamisessa meillä oli aiheena ravinto, juteltiin yleisellä tasolla siitä millainen on terveellinen ruokavalio ja miten erilaisiin muoti-ilmiöihin tulisi suhtautua. Mua itseäni on viime aikoina erityisesti kiinnostanut keskustelu maidon terveellisyydestä/haitoista, sillä käytän melko vähän maitotuotteita noin yleensäkin ja toisaalta, vatsani on aina ollut hyvinvoiva. Maitokeskustelua ei enää voi mielestäni kuitata muodin piikkiin, vaan asiaa on alettu tutkia myös huomionarvoisten tahojen toimesta, ja osittain on jopa todettukin, että Suomessa myytävä lehmänmaito voi tehdä meille enemmänkin haittaa kuin hyötyä.
Saimme läksyksi pohtia omia ruokatottumuksiamme. Meillä syödään terveellistä perusruokaa enkä ole koskaan nähnyt tarvetta muuttaa ruokamme sisältöä muuten kuin herkuttelun osalta. Sokeri ja nopeat hiilihydraatit on ehdottomasti mun suurin ongelma, ja nimenomaan mun sillä Niko herkuttelee paljon vähemmän, eikä Mineallekaan anneta herkkuja kuin harvakseltaan. Onneksi Minealle herkkuina kelpaa erilaiset hammaspastillit, purkka, kuivahedelmät ja pähkinät – karkkia en itse osta Minealle oikeastaan koskaan, sillä nostaa menon nollasta sataan hetkessä. Tiedän, että mun on turha lupailla kokonaan lopettavani herkkujen leipomisen tai syömisen, joten otin tavoitteeksi olla syömättä niitä kuuden jälkeen illalla. Vasta pari päivää on takana, ja aika tiukkaa on tehnyt etenkin näin viikonloppuna.
Liikunnan osalta tavoitteena oli saada kolme treenikertaa viikkoon, yksi hikitreeni, yksi lihaskunto ja yksi palautteleva, kevyempi treeni. Kakkosviikko näyttää munkin kohdalla jo ihan hyvältä, vai mitä sanotte?
TORSTAI Keskivartalotreeni 20min
PERJANTAI Hölkkä, 3,5km – 21min
LAUANTAI Hölkkä 3,5km – 20min
SUNNUNTAI Lepo
MAANANTAI Venyttely 20min
TIISTAI Lepo
KESKIVIIKKO Hölkkä 4,5km – 27min
Hölkät on viime aikoina olleet suht lyhyitä ihan vain siksi, että lenkille oon ehtinyt vasta illalla siihen aikaan, kun on jo lasten nukkumaanmenotouhut päällä. Siinä hässäkässä ei onnistu tunnin lenkki suihkuineen, vaan parikymmentä minuuttia juoksua sillä välin kun Niko laittaa iltapalaa, on ollut just passeli! Keskivartalotreeni tehtiin yhteistapaamisessa ulkona, mutta liikkeet oli superhelppoja perus vatsa- ja kylkiliikkeitä, joita voisi hyvin tehdä vaikka kotona telkkaa katsoessa. Jos sitä telkkaa nyt joskus ehtisi katsoa 😀
Ihana Tiiu pääsi malliksi näyttämään muutaman liikkeen 🙂 Ensin kannattaa lämmitellä esim hyppimällä, käymällä nopea kävely- tai hölkkälenkki tai kuten me tehtiin, jumppailemalla muutamat kasarihypyt ja -taivutukset.
Sitten itse treeni. Kaikille tuttuja on lankku, vatsat ja jalkojen nosto ja lasku selinmakuulla. Näillä perusliikkeillä pääsee jo melko pitkälle, ja lihakset saa varmasti kipeiksi jos viime kerrasta on kauan aikaa.
Hieman haastavampi liike on kyljille supertehokkaat sivurutistukset. Tämä liike vaatii tasapainoa ja tarkkaa oikeaa tekniikkaa, mutta oikein tehtynä tuntuu varmasti. Lyhyemmän sivun kylkeä tulee koittaa rutistaa mahdollisimman pieneksi käden ja reiden väliin koko ajan vatsaa sisään vetäen. Kuvittele itsesi kahden seinän väliin, niin asento ei pääse leviämään väärään suuntaan.
YouTubesta löytyy erilaisia harjoitusvideoita pilvin pimein, joten kannattaa ehdottomasti hyödyntää niitäkin omassa kotitreenissä. Keskivartaloon löytyy ainakin haulla core training, ja yleensä voi sanoa että ne suosituimmat videot on toimivia treenejä. Siitä vaan treenailemaan, ainakaan aika ei voi olla esteenä näissä parinkymmenen minsan treeneissä!
Itselleen pitää olla armollinen ja olet aika hyvin löytänyt arjesta aikaa liikunnalle ja tuo herkkujen vähentäminenkin kuulostaa hyvältä 🙂 Jos normiruokavalio on kunnossa eikä terveysongelmia ole, niin silloin voi herkutellakin 🙂
Mä olen ajatellut, että sitten kun muksu kasvaa ja alkaa leikkiä hiekkalaatikolla, niin voisin tehdä siinä ohessa treenejä. Tai no, en osaa kutsua treeniksi, kun olen aina oheistanut liikunnan osaksi arkea ja töissä monistuskoneen vieressäkin seisoessa venyttelen ja hampaitakin pestessä ”jumppaan” 😀
Mä en ole aikoihin syönytkään paljon herkkuja, on ollut pakko vähentää erilaisista terveydellisistä syistä johtuen ja nyt tuli sellainen raju tilanne eteen, että on pakko jättää ihan kaikki sokerit pois, edes ns. terveyssokerit, hunaja, siirapit eikä mitkään käy. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että en leivo enää mitään makeaa, en voi syödä kyläillessä ja juhlissa herkkuja, ei ole mitään makeaa naposteltavaa mikä sopisi… Ihan hirveä tilanne! Aattelepa omalle kohalle 😀