Niin se vaan kaksi viikkoa lomailua meni, liian nopeasti mutta siltikin tarpeeksi hitaasti että siihen ehti sopivasti tottua. Vähän verkkaisesti tänään aloittelin työntekoa, mutta lohduttavaa on se, että lopetan työt joka päivä jo kahdelta. Jää kivasti aikaa vielä kaikelle muullekin, kuten rakkaalle kuvaamiselle. Tuli muuten eilen ihmeteltyä kuinka kaikki kuvat on viime aikoina olleet jotenkin niin huonolaatuisia, mutta selvisi samalla syykin eikä niistä varmaan vähäisin ole se, ettei jalusta ole ollut käytössä ja objektiivin koko linssi oli epämääräisessä sotkussa. Pitäisikö niitäkin vai joskus puhdistaa? Ja käyttääkö joku linssin suojia kotonakin vai ;)?
Tosiasiassa en ehkä ihan noin tumpelo yleensä ole, mutta lomalla ei vaan jaksa tsempata minkään suhteen. Tiedätte varmaan? Voisin tehdä vielä yhden uuden vuoden lupauksen ja luvata teille parempia kuvia jatkossa. Ihan joka päivä tai joka tilanteessa ei ehdi niitä täydellisiä säätöjä hakea (enkä täydellisyyteen pystyisikään vaikka panostaisin puoli viikkoa säätämiseen), mutta nyt on ohjekirja kainalossa, jalusta tanassa ja säädin liimattuna manuaaliasetukselle! Tämän uuden rungon hankkimisessa ei varmaan muuten olisi ollutkaan oikein järkeä ellei sitä koskaan opettele kunnolla käyttämään.. Pahitteeksi en laittaisi uutta objektiiviakaan, joten kertokaahan kanssabloggaajat ja kuvauksen harrastajat: millä objektiivilla+rungolla te kuvaatte ja onko panostus kannattanut? Apu tulisi todella tarpeeseen, ettei vaan rahat menisi hukkaan!
Kameroista ja objektiiveista meidän eiliseen päivälliseen.. Ai, miten sulava siirtymä :)! Otsikko on ehkä aavistuksen raflaava, mutta melko herkullista pizzaa meillä tehtiin. Kikka kolmosena pelti kannattaa lämmittää yhdessä uunin kanssa niin pohjasta tulee rapeampi, melkein kuin kiviuunipizza. Omat suosikkitäytteeni oli tällä kertaa feta, vuohenjuusto, kirsikkatomaatti, paprika ja aurinkokuivattu tomaatti. Tomaattikastike pohjan päälle valmistuu helposti tomaattipyreestä, rypsiöljystä, mustapippurista ja yrteistä (monesti käytän kuivattua valmissekoitetta tai ihan vaan pizzamaustetta). Niin simppeliä ja niin paljon parempaa kuin kebabbilassa!
Kuvaan Canonin 500D rungolla, johon olen tosi tyytyväinen. Hyvä perusjärkkäri harrastelijalle! Aikaisemmin oli vaan perus objekti, mikä tulee kameran mukana ja muutama vuosi sitten ostettu kaukoputki, millä saa zoomattua paremmin, jos on tarvetta. Huippuostos Canonin runkoon on 50 mm 1.8 linssi, jonka ostin ennen joulua. Olen kuvannut lähes kaikki sillä siitä lähtien. Objektiivin pienikokoisuus on myös plussaa mahtuu paremmin laukkuun 😉
Pitäiskin tehdä itse pizzaa 🙂
Ps. Mun tiedot ei muuten tallennu noihin kenttiin, vaikka olen kommentoinnut ennenkin.
Se on kyllä totta, ettei hyvä kamera korvaa huonoa kuvaajaa! Ja sun kuvat on aina niin kauniita! Mullakin oli aiempi 550d enkä ollut opetellut sen käyttöä kuin vasta nyt syksyllä. Päätin sitten että ehkä runko kannatti nyt vaihtaa niin voi samantien opetella sen. Ja mäkin käytän melkein pelkästään Canonin 50mm, ostin sen loppukesästä. Ois vaan kiva saada joku laadukkaampi, vakaimella varustettu objektiivi, jolla sais täydellisyyttä myös ilman jalustaa..
Onpa kummallista ettei sun kone ehdota edellisen kommentoinnin perusteella kenttiä.. Kiva kuitenkin että viitsit kommentoida! Pakollinen on täyttää vaan se nimi ja muut saa jättää tyhjäksi. Oman profiilin voi myös luoda Gravatarilla ja kommentoida kuvallisesti aina sillä.
Moikka! komppaan kyllä edellistä kommentoijaa. Canon on hyvä ja 50mm objektiivi tosi hyvä. Objektiivilla ei vaan voi zoomata, eli esim olohuonekuvaa on hankala saada. Mutta fiilistelykuvaukseen se on loistava ja muotokuvaukseen. Ja halpa ku mikäki. 🙂
Mä hankinkin sen 50mm loppukesästä ja se on ollut enimmäkseen käytössä. Yllättävää kyllä, mutta sillä saa mielestäni parempaa kuvanlaatua kuin toisella objektiivillani eli paljon arvokkaammalla Tamronin 28-75mm f2.8. Tai sit en vaan oo niin sinut ton Tamronin kanssa :)..
Voi hiiskatti, kun en saa Bloggerin lukuluetteloon tätä sun uutta osoitetta… En saa poistettua vanhaa enkä siksi lisättyä uutta ja siksi joudun aina tulemaan tänne vanhan Minishown kautta. Nooh, ei tuo nyt iso ongelma onneksi ole!
Käytätkö pitsan paistamisessa leivinpaperia? Minä en käytä koskaan vaan öljyän pellin reilulla kerroksella öljyä. Kun pellin on ensin kuumentanut uunissa ja sitten laittaa öljyn ja pitsapohjan, niin pitsapohjasta tulee aika kiviuunimaistyylinen. Ja aitoon italialaiseen tapaan (oliivi)öljyä lorautetaan pitsan päälle ennen paistamista ja paistamisen jälkeen 🙂
Joutuuko sen vanhan vai poistaa ennen kuin tän uuden saa? Onpa höhlää, jos et saa päivitettyä..
Mä oon aina käyttänyt leivinpaperia, mutta pitääpä kokeilla ens kerralla ilman. Oliiviöljystä oon siirtynyt suomalaiseen rypsiöljyyn, kun niin ekologinen oon ;).
No nyt blogisi näkyi ihan oikein mun lukulistalla ja pääsin suoraan tänne! Merkillistä!
Suosittelen kokeilemaan ilman leivinpaperia, mutta älä tee sitä virhettä, että laitat öljyn pellille ennen pellin kuumentamista, muuten tulee kauhea kärysavu!
Mä käytän mitä öljyä milloinkin, koska olen tullut ihan sekopäiseksi luettuani öljytutkimuksia enkä enää tiedä, mikä on terveellistä ja mikä ei ja yksi sanoo yhtä ja toinen toista ja siksi vaihtelen öljyjä. Mut hienoa, että oot niin ekolookinen, että käytät rypsiöljyä 🙂 Ei minusta itaalialainen luomuoliiviöljykään ole paha vaihtoehto.
Hienoa että toimii! Ja kiitti vinkistä, ettei tuu palokunta paikalle kun seuraavaks paistelen pizzoja ;).