Huoh mikä päivä! Onneksi näistäkin selviää hengissä ja huomennahan voi taas kaikki olla paljon paremmin, pakko olla tai muuten mä en jaksa enää mitään. Aamu jo alkoi sillä että Minea pariin kertaan sanoi ettei haluaisi lähteä kerhoon, mutta sinne kuitenkin lähdettiin kun mä olin ehdottomasti sitä mieltä, että kolmen kotipäivän jälkeen oli jo kaveriseurasta puutetta. Kerhon jälkeen jäätiin vielä ulkoilemaan tunniksi, Minean kohdalla ulkoilu tosin tänään tarkoitti puistossa mököttämistä ja joka asiasta kiukkuamista. Kotiin päästyä tyttö heittäytyi olkkarin lattialle toppavaatteissaan, huusi siinä tunnin verran mulle ties mistä, kävi välillä vähän huitomassa, innostui raivoamaan entistä enemmän jos koitin mennä lähellekään ja sitä rataa. Mä en yksinkertaisesti keksinyt yhtään mitään millä olisin saanut tuon jääräpään rauhoittumaan, vaan kuuntelin vierestä kunnes vähitellen Minea antoi periksi ja tuli haalari päällä syömään lounaan. Instassa (@minishowblogi) avauduinkin jo ja totesin että nyt taitaa olla meillä pahin kiukkuaika käsillä, tuskin tästä enää voi pahemmaksi mennä?!

Myöhemmin asia sovitiin, halailtiin, Minea lupaili kaikkea maan ja taivaan väliltä (huomenna käydään todennäköisesti ihan sama keskustelu uudelleen!) ja lopulta pötköteltiin sängyssä Netflixin voimin rauhoittuen. Tiedän ettei tästä käytöksestä mitään palkkiota olisi pitänyt antaa, mutta Nikon tultua kotiin lähdin Minean kanssa kahdestaan käymään kaupungilla. Ajattelin että kahdenkeskinen hetki voisi tehdä ihan hyvää kaiken tuon raivoamisen ja toisillemme kiukuttelun jälkeen. Voisi ottaa vaikka tavaksi käydä kerran viikossa Minean kanssa tekemässä jotain molemmille mieluista, pois kotiympyröistä ja hetkeksi vauva pois näköpiiristä. Varmasti ihan normisettiä tällainen kapinointi uuden tulokkaan myötä, mutta harmittaa silti että meidän aurinkoisesta, superkiltistä tytöstä tulee yhtäkkiä esiin tuollaisia piirteitä..

Kaupungilla meillä ei oikeastaan ollut mitään oikeaa asiaa hoidettavana, mutta käytiin parit kaupat läpi ettimässä Minealle uusia aurinkolaseja ja mä kävin Gina Tricotista hakemassa yhden scuba-takin, josta pari viikkoa sitten tilasin väärän koon. Minealle näiden reissujen kohokohta on aina hakea kuivattuja kookoksia Punnite&Säästästä, mun kohokohta tällä kertaa oli Arnoldsin donitsi. Ite en ollut lähellekään siinä kuosissa että olisin hypännyt kameran toiselle puolelle, joten vaihteeksi Minean päivän asua. Sama setti ponipaidalla ja tyllihameella valikoitui aamulla kerhoonkin, nyt vaan yhdistettynä siistimpään takkiin ja suht uusiin Crocsin Colorlite nilkkureihin*. Mulla on itelläni nämä samat kengät mustana ja ne taisi olla syksyllä mun ulkoilujen ja puistoreissujen käytetyimmät kengät. Luulen että Mineallakin tulee aika paljon näkymään nämä jalassa nyt keväällä kunhan ilmat vähän lämpenee ja voidaan luopua villasukista.

Möhistäkään ei täyain unohdettu, vaan poju sai uuden raitajumppiksen tuliaisina. Voikohan tuo pikkumies jo olla kasvanut viikossa, kun tuntuu että kaikki jättimäiset 50cm vaatteet ei yhtäkkiä olekaan enää niin jättimäisiä?!

*kengät saatu Crocsilta