Huh mikä viikonloppu takana! On ollut pientä äksöniä perjantaista sunnuntai-iltaan ensin vähän isompien kekkereiden muodossa ja tänään puolestaan on saanut tehdä niitä arkisempia hommia eli perus kotityöt ja joitain työjuttuja, joita ei huomenna ehdi. Eilen pyörähdin Minean ja hyvän ystäväni kanssa Tampereella päiväreissun mittaisella käynnillä, niin että ehdittiin sopivasti juosta Ikea ja Ideapark läpi, ja lapset pääsi toivomiinsa paikkoihin. Alunperin suunnitelmana oli mennä Koiramäkeen, mutta kun koko päivän satoi vettä, muutettiin me suunnitelmat lennosta ja mentiin ensin Ikean leikkipaikkaan (Minean toive!) ja siitä Fun parkkiin. Ideaparkissa ollaan lasten kanssa käyty monestikin, mutta Fun parkissa tämä oli ihan ensimmäinen kerta. En ole täysin varma tykkäsinkö vai en, olihan siellä muutamia tosi kivoja laitteita ja paikka oli monipuolinen, mutta laitteisiin pääsi vain tiettyinä kellonaikoina, ja loppujen lopuksi lapsetkaan ei jaksaneet tarkistella koko ajan kelloja, vaan viihtyivät ennemminkin Hop Lopin puolella. Fun parkista siis löytyy myös Hop lop pienemmässä mittakaavassa.
Kun on koko viikonloppu mennyt myöhään valvoessa ja aikaisin herätessä, jatkuvasti jotain touhutessa, on pelastavana elementtinä toiminut kahvi. Sanoin torstaina ihan ääneenkin, että kahvilla meidänkin avioliitto on selvinnyt monesta, ja niin se kyllä osittain varmasti onkin, vaikka sanoinkin sen pieni pilke silmäkulmassa. Itselleni kuitenkin oli pienlapsiaikana kaikkein tärkeintä vertaistukea se ymmärrys, jota jaettiin ystävien kanssa kahden kesken kahvipöydässä, enkä voi sanoa ettenkö nykyäänkin nauttisi siitä, kun voi hyvällä syyllä leipoa vähän mutakakkua ja jakaa sen jonkun kanssa samalla päivän kuulumisia läpikäyden. Luin aika pysäyttävän artikkelin pienten lasten äitien väsymyksestä, etenkin siitä kuinka peruuttamattomiin tekoihin se voi johtaa ellei äidit saa riittävästi apua, ja mietin että miksen tuossa voisi ihan hyvin olla minäkin, jos ympärilläni ei olisi aina ollut niin hyvää joukkoa ymmärtäviä ihmisiä. Aina löytyy joku, jonka kanssa jakaa pulla tai keksi, jos jutustelulle on tarvetta, ja se jos mikä parantaa maailmaa.
Joskus olen miettinyt, kuinka harmi on ettei miehillä ole samanlaista tapaa istua kahvin ääreen silloin kun joku painaa mielessä, tai päinvastoin, kun asiat on hyvin ja sen haluaa jakaa läheisten kanssa. Jos meikäläinen asuisi ihan kaupungin keskustassa, aloittaisin jokaisen aamuni yhdellä take-away-kahvilla tai kutsuisin jonkun ystäväni pikatreffeille kahvilaan ennen lasten hakemista hoidosta. Ihan jo siitäkin syystä, että Jyväskylään juuri aukesi uusi kahvila, Espresso House, jonka kahvit ja tarjoilut oli sen verran taivaallisia, että koukuttumista on vaikea estää. Seuraavat kolme päivää on lasten viimeiset hoitopäivät ennen kesälomaa, joten taidan pitää loman alkamista hyvänä tekosyynä aloittaa tuleva viikko yhdellä energiaa antavalla kahvilahetkellä, tai miksei sitä voisi loman ajaksi ottaa jopa tavaksi!
hEI, KANNATTAA KÄYKÄ KOKEILEMASSA MYÖS KESKUSTAN UUSI bEANS & MORE aSEMAKADULLA! mEILLÄKIN ON OLLUT TARKOITUS PYÖRÄHTÄÄ SIELLÄ, MUTTEI OLLA VIELÄ EHDITTY, MUTTA ERITYISESTI PAIKAN KAHVIT ON KUULEMMA KOKEILEMISEN ARVOISIA.
(Ja argh tuota Capslockia, joka oli jäänyt päälle. Sisäinen kielipoliisini ei pääse tästä yli pitkään aikaan!!!)
Se voisikin olla meikäläisen seuraava vierailukohde! Piti mennä jo avajaisviikolla käymään, mutta jotenkin se jäi ja nyt ehdin jo unohtaa 🙂
Olet onnellisessa asemassa kun sinulla on ollut ystäviä joille purkaa huolia ja väsymystä. Itse olin vauvavuoden aikana lähes yksin koko ajan. Mies oli paljon töissä ja lähipiirissä oli jo lapset isompia tai oli lapsettomia ystäviä, jotka eivät todellakaan ymmärtäneet sitä miten väsynyt ja avun tarpeessa voi olla. Nyt olen itse yrittänyt auttaa ystäviäni, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä aiemmin. Ihmettelen miten selvisin! Muistiin se on jäänyt kyllä hyvinkin ristiriitaisena aikana.
Postaustoiveen vielä heitän tähän loppuun. Olisi kiva kuulla teidän lasten harrastuksista enemmän ja lähialueen (jyväskylä) tarjoamista kivoista jutuista lasten kanssa näin kesäaikaan. Onko Nokkakiven huvipuistossa pienille mitään kivaa? minne mennä kesäpäivää viettämään tms.? Parhaat leikkipuistot? Lisäksi esim. lasten ruoka-asiat kiinnostaa. meillä on nyt kieltäydytty puurosta jo pitkään 2v.tytön toimesta. Parhaat aamupalavinkit lapselle ,joka ei syö puuroa tai jogurttia?
Äitien väsymys on ehdottomasti aihe, josta pitäisi enemmän puhua niin että lähipiirikin ehkä paremmin ymmärtäisi, mitä se voi saada aikaan! Luulen, että äitit on silti asian kanssa melko yksin, vaikka isä olisikin kovin osallistuva – ainakin itsestäni aikoinaan tuntui hyvin turhauttavalta se, että usein lapselle kelpasi vain äiti tekemään arjen perusasioita. Ihanaa, että osaat olla ystäviesi apuna nyt kun he tarvitsevat sitä <3
Kiitos postaustoiveista! Voisin kyllä ehdottomasti tarttua tuohon kesätekemisiin. Aamupalavinkeissä olen ehkä hieman huono, kun meilläkään ei syödä puuroa ja useimmiten aamupala on hyvin yksinkertainen, hedelmiä, marjoja, jugurttia ja leipää. Joskus teen banaanilettuja tai suolaista pannaria, niistä lapset tykkää tosi paljon.