Juhlan valmisteluja

Ylihuomisesta alkaa jälleen meidän helmikuinen synttäriputki, kun Nooalla on 4-vuotisjuhlat ensin kavereille ja heti perään sukulaisille. Tykkään suunnitella ja järjestää juhlia, mutta ihan parasta se on silloin kun valmisteluihin on reilusti aikaa käytettävänä. Niinpä aloitan yleensä ajoissa suunnittelemaan lasten kanssa teemaa, tarjottavia ja koristeluita. Teema auttaa mielestäni siinä, että värejä, koristeluita ja leikkejäkin on helpompi suunnitella kun mielessä on jokin selkeä ajatus kokonaisuudesta. Sen ei tietenkään tarvitse olla mitään suurta, vaan teema voi näkyä vain pienessä osassa juhlia.

Nooan synttäreitä juhlitaan tänä vuonna siis ritari-lohikäärme-teemalla ja meillä se tulee näkymään hopeisina yksityiskohtina, kutsuissa ja kakuissa. Mitään erityistä en ole juhlia varten hankkinut, vain muutamia ilmapalloja, lautasia, mukeja, pillejä, strösseleitä ja tietenkin ne tarjottavat. Osa koristeista löytyi jo valmiina ja tarjoamiset teen kaikki itse, mikä säästää kuluissa huomattavasti.

Yksi osa synttäreistä minulla on vielä täysin auki, ja se on ohjelma! Jostain syystä sen keksiminen jää aina viime tippaan eikä siihen tule panostettua juurikaan, vaikka lasten mielestä kiva tekeminen on aina juhlien ykkösjuttuja. Jos teiltä löytyy hyviä vinkkejä noin 4-5-vuotiaiden vieraiden viihdyttämiseksi, niin laittakaahan niitä tulemaan. Ensin olin ajatellut hankkia lohikäärmeen pinataksi, mutta se suunnitelma kaatui lopulta liian kalliiseen hintaan. Jotain ritarimaista se kuitenkin voisi ehkä olla, tai mitä tahansa mikä toimii takuuvarmasti lapsilla kuin lapsilla.

4 Comments

  1. Eeka 7 helmikuun, 2019

    Toimiskohan leikki, jossa kiinnitetään esim. lohikäärmeen kuva seinään ja koitetaan saada vaikka tuli sinitarralla suun kohdalle kiinni. Tää taitaa tulla kyllä vähän myöhään, jos juhlat on huomenna ? Hauskoja synttäreitä ja onnea 4-vuotiaalle!

    Vastaa
    • Melina 8 helmikuun, 2019

      Tää olis ollut loistava idea ja tänään vielä mietinkin että olis voinut toteuttaa, mutta loppui aika kesken ?

      Vastaa
  2. tiina 8 helmikuun, 2019

    Hei! voisitte piilottaa jonkun lohikäärmepehmolelun (tms.) yhdessä jonkun nuken (prinsessan) kanssa, ja sitten keksiä sitä varten erilaisia vihjeitä, jotta ritarit löytäisivät lohikäärmeen ja pääsisivät pelastamaan prinsessan. Vihjeet ikävuosien mukaan. ehkä lopuksi kaikkien ritareiden aatelointi ja todistus prinsessan pelastamisesta? pelastamisen ei tarvitse tarkoittaa miekoilla taistelua, vaan se voisi olla myös antamalla oikea vastaus johonkin kysymykseen, jonka lohikäärme esittää. joku teistä voisi toimia kuninkaana ja/tai kuningattarena. lisäksi ritareille voisi opettaa jonkun helpon keskiaikaisen tanssin tai vaikkapa luutunsoittoa? jos intoa ja aikaa riittää, niin ennen prinsessan pelastamista ritareille voisi järjestää käytöstapakoulun jne.

    Vastaa
    • Melina 8 helmikuun, 2019

      Ai vitsi miten loistava idea olis ollut!! Tänään vaan aika loppui kesken niin ei ehtinyt suunnitella ja valmistella. ? Toivottavasti joku toinen saa tästä hyvän idean – täytyy vaikka jakaa leikki-ideoita joku päivä blogissa.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.