jouluähkystä palautumista & mahtavia uutisia!

Moikka!

Ette uskokaan kuinka mulla on ollut ikävä näitä ihan perinteisiä blogipostauksia! Kaiken lisäksi kun totaalinen joulun rentoilufiilis sai aikaan sen, että blogikalenterin päätyttyä pidin parin päivän mittaisen tauon ihan vaan rentoillen ja pitkiä aamu- ja päiväunia nukkuen. Joulukalenteri oli kivaa vaihtelua perusbloggaamiseen, mutta koko bloggaamisen olen aloittanut (ja hommaa jatkanut) siksi, että pääsen jakamaan ja ”juttelemaan” teidän kanssa arkisista asioista. Diy-juttuja tulee aika ajoin näkymään jatkossakin, mutta muuten täällä palaillaan takaisin blogin juurille :).

Rentoilun lisäksi oon kuluneen viikon aikana ahtanut itseeni enemmän ruokaa ja herkkuja kuin yleensä syön parissakaan viikossa, mutta eipä haittaa kun ainahan on uusi vuosi, jolloin voi lupailla kaikenlaisia elämänparannuksia. Ja ihan yhtä helposti voi myöskin jättää ne lupaukset huomioimatta parin viikon päästä, kun yrittäminen alkaa tuntua liian raskaalta ;)! Onko teillä kenties samankaltaisia suunnitelmia tiedossa?!

Kaikki pulkkailut sun muut perinteiset joululajit on tänä vuonna voinut unohtaa ainakin täällä Keski-Suomessa, mutta on se aika kulunut lahjojen kanssa näpräillessäkin. Itse sain uuden puhelimen jo vähän etuajassa, mutta uusi kameran runko tuli juuri niin sopivasti, että nyt on ollut aikaa tutustua ja opetella ihan rauhassa. Minean lahjamäärä lähti ihan käsistä (kaikilla!), ja kymmenisen pakettia päätettiin lopulta säästää helmikuun synttäreille. Paketeista löytyi muun muassa Baby Born, Muumi-laiva, pelejä, vaatteita, kävelevä kissa, ruokailuvälineet, lorupussi, jumppa-asu, elokuvia ja musiikkia ja ja.. Aika paljon kaikkea siis!

 

Täytyypä vielä tunnustaa teille, että viime päivät (vai viikot) oon myöskin hihkunut onnesta ja pantannut teiltä salaisuutta ;). Tämä mun pieni blogini nimittäin pyydettiin mukaan ihanaan Kideblogien joukkoon ja tammikuusta eteenpäin Minishow asustelee uudessa osoitteessa yhdessä muiden mahtavien Kidejen kanssa! Sanomattakin taitaa olla selvää, etten olisi tätä koskaan voinut uskoa, mutta ihan huippujuttuhan tää on, eikö?!

0 Comments

  1. Sandella / Pieniä askeleita 27 joulukuun, 2013

    Hurjan paljon onnea! 🙂

    Vastaa
  2. Suvi 27 joulukuun, 2013

    On kyllä ollut harmi, ettei täällä Keski-Suomessa ole ollut lunta, meilläkin piha oli ihan sula aattona ja nyt tänään sitten satoi lunta ja räntää sekaisin, joten huomenna taas on pihalla märkää. Toivon kuitenkin, että ehditään kokeilla joulupukin tuomaa stigaa ennen kesää :DOnnea Kideihin siirtymisestä! 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 29 joulukuun, 2013

      Kiitos Suvi! Me ollaan pari kertaa raahustettu pulkalla tuolla jäisilläkin teillä rikkoutumisen uhalla, mutta nyt ei oo edes sitä jäätä :(. Ehkä tässä vielä on toivoa talvesta!

      Vastaa
  3. Pia - Jotain tekemistä 27 joulukuun, 2013

    Paljon onnea!Sovit mainiosti Kide-joukkoon! 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 29 joulukuun, 2013

      Kiitos mieltä lämmittävistä sanoista <3! Mä muistankin että sanoit niin jo kesällä :).

      Vastaa
  4. Evelina 28 joulukuun, 2013

    Ihanaa kun siirryt meidän joukkoon <3!

    Vastaa
  5. Nikka 28 joulukuun, 2013

    No, on hienoa! Ja varsin ansaittua. Onnea! 🙂

    Vastaa
  6. Iisa 28 joulukuun, 2013

    Onnea uudesta osoitteesta! 🙂

    Vastaa
  7. Jenna - Kotiovella 28 joulukuun, 2013

    Hurjasti onnea! ihan mahtava uutinen 🙂

    Vastaa
  8. Seija 28 joulukuun, 2013

    Onnea onnea kovasti ♡ mahtava juttu!:-) Ihania pikku neidin kuvia ja joulu kuulumisia, tätä oli niin kiva lukea :-)♡

    Vastaa
  9. Jemina 28 joulukuun, 2013

    Paljon onnea! 🙂 Mahtava juttu!

    Vastaa
  10. Juuli - ihana mini. 28 joulukuun, 2013

    Ihania joulukuvia :)! Ja kiva päästä taas normaalien postaustesi pariin :).Onnea kideihin siirtymisestä, huippu juttu ehdottomasti :)!

    Vastaa
  11. Kati eiihanviela 28 joulukuun, 2013

    Onnittelut Kideihin siirtymisestä 🙂 Huomasinkin asian jo Kideblogien joulukalenterissa. Ihan mahtavaa! Kideblogit ovat kaikki niin kauniita ja sun blogi sopii sinne paremmin kuin hyvin. 🙂

    Vastaa
  12. Blogi Vanilija 28 joulukuun, 2013

    Onnittelut hienosta saavutuksesta 🙂 Ihania kuvia pikkuisesta neidosta leikkimässä.Mukavaa lauantaitat.Sanna

    Vastaa
  13. Laura 28 joulukuun, 2013

    Ihan mahtavaa, onnea! Ja hyvin pystyit pitämään salaisuuden, kun et maininnut asiasta mitään viimeksi kun nähtiin ;)…

    Vastaa
  14. Kerttu / Modernisti Kodikas 28 joulukuun, 2013

    Onnea, kaunis blogisi on paikkansa ansaninnut!

    Vastaa
  15. Kanneli 28 joulukuun, 2013

    Onnea sinulle kovasti, kuulostaa mielenkiintoiselta 🙂

    Vastaa
  16. Ansku 28 joulukuun, 2013

    Oii mahtavuutta! Onnea!!!!!

    Vastaa
  17. Jonna 28 joulukuun, 2013

    Mahtava uutinen <3 Onnea tulevaan!

    Vastaa
  18. littleB 28 joulukuun, 2013

    Hei mahtava juttu, onnea kovasti! <3

    Vastaa
  19. Meeri 28 joulukuun, 2013

    Paljon onnea upeista uutisista, blogisi sopiikin hyvin kideblogien joukkoon. 🙂

    Vastaa
  20. Viivi / Valkoinen Soihtu 28 joulukuun, 2013

    Oohhhh, hienoa! Onnea uusista kuvioista, ihana juttu♥

    Vastaa
  21. Laura, Lillalove 28 joulukuun, 2013

    Tervetuloa <3

    Vastaa
  22. Nonna 28 joulukuun, 2013

    Onnea kovasti!! Ja ihania kuvia.

    Vastaa
  23. Sanna/Kotisaari 28 joulukuun, 2013

    Ihan mahtavaa, myöhästyneet onnittelut täältäkin!! Mukana seurataan:-)

    Vastaa
  24. Saaruska 28 joulukuun, 2013

    Paljon onnea! Blogisi onkin niin ihana, että sopii enemmän kuin hyvin kideblogien joukkoon 🙂

    Vastaa
  25. Annika /Karkkipurkki 28 joulukuun, 2013

    Oi ihania uutisia, onnea kovasti! :))Mä oon ihan samoissa tunnelmissa tuon blogiarkeen palaamisen kanssa, kalenteria oli kiva tehdä, mutta kovasti on ollut ikävä niitä tavallisia postauksia 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow 29 joulukuun, 2013

      Kiitos! Niin siinä helposti käy, kun blogista on tullut kuin oma päiväkirja. Yhtäkkiä ei pääsekään purkamaan aivoituksiaan normaaliin tapaan :).

      Vastaa
  26. piipadoo 29 joulukuun, 2013

    Vau, hienoa! Onnea uusiin haasteisiin! <3-piia

    Vastaa
  27. Voi miten hieno uutinen, paljon onnea 🙂

    Vastaa
  28. Saikku Valkoista ja Kiekuraa 29 joulukuun, 2013

    Oi ku huikee uutinen!!:) Paljon onnea!<3 🙂

    Vastaa
  29. Emilia 30 joulukuun, 2013

    Paljon onnea mahtavasta uutisesta! 🙂

    Vastaa
  30. Susanna Tamminen 30 joulukuun, 2013

    Kuulostaa mahtavalta, paljon onnea <3 Ja iloista uutta vuotta!

    Vastaa
  31. happy wheels 13 tammikuun, 2014

    | My brother suggested I might like this blog.| He was entirely right.| This post actually made my day.| You can not imagine simply how much time I had spent for this info! Thanks!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.