Mikäli elämä menisi niin kuin suunniteltu, olisin tällä viikolla aloittanut laskeutumisen kohti joulua. Olisin askarrellut, suunnitellut, kirjoittanut ylös, leiponut, koristellut, kuunnellut, tunnelmoinut ja vaikka mitä. Olisin nyt postannut meidän joulukranssista ja tänään olisin hakenut kaappiin useamman purkin mustikkaglögiä valmiiksi jemmaan odottamaan viikonloppua ja tulevia iltoja, jolloin istun uudella nojatuolilla hörppien kuumaa glögiä lempimukistani. Olisin jopa käynyt viikonloppuna hakemassa lasten kanssa tonttulakit ja ainiin piparkakkutalo, pitäisiköhän siihenkin alkaa googlettamaan inspiraatiota! Joulu on ihmisen parasta aikaa, niin sen täytyy olla.

Paitsi että nyt postaankin vanhoja jouluisia kuvia kahden ja kolmen vuoden takaa. Ei ole glögiä (ja pelkään että kohta mustikkaglögi on kaupoista jo loppu!), ei ole sitä kranssiakaan vielä ja varsinkaan joulukalenteria ei ole Minealle, vaikka sellaisen lupasin askarrella. Pihakukat odottaa pystyyn kuolleina kodinhoitohuoneen altaassa ja jouluvalotkin on unohtuneet ostaa. Kotona ei tunnu yhtään jouluiselta, vaikka mieli on sitä joka päivä enemmän ja enemmän. Ensi viikon itsenäisyyspäivä tulee olemaan todellinen vedenjakaja, eikä sen jälkeen minua pidättele enää mikään. Tänään vain heräsin huomaamaan, että viime viikon neljän päivän mittainen sairastelu on ruuhkauttanut kaiken töissä niin, että nyt kaikki aika on mennyt sen purkamiseen. Onneksi helpotusta on tiedossa kunhan tästä selviän, ja kovin kaukana ei ole joululomakaan, jolloin aion olla todellakin lomalla.

Usein vanhoja kuvia katsellessa ihmettelen näin jälkeenpäin, olenko todella ollut noin idearikas ja aikaansaava. Eksyin selailemaan hyvin vanhoja joulukuvia ajalta, jolloin väkersin ihan kaiken joulukoristeista lähtien itse. Olin varmaan jo kuukautta etukäteen kirjoittanut menun ylös, leiponut pakkaseen kakkuja ja saaristolaisleipää ja pitänyt Minealle ainakin parit leipomisiltamat kavereiden kanssa. Ja jos totta puhutaan, niin valitsisin tuon vaihtoehdon tähänkin päivään, mutta tänä vuonna on vain hyväksyttävä, että oma rima on asetettava alemmas, jos mitään rimaa on olemassakaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapset saavat kokea joulun kaikilla mahdollisilla tavoilla, ehdimme istua yhdessä alas ilman kiireen tunnetta ja aattona on tarjolla paljon hyvää ruokaa ja tunnelma on rento. Ehkä siihen voisi vielä lisätä välipäivien ystävien ja sukulaisten näkemisen sekä suklaan, sillä ei ole joulua ilman suklaata!