Eilen päätin, että nyt akoi virallisesti kevät. Se alkaa siitä, kun aurinko paistaa päivisin, maat on loskassa eikä iltapäivälläkään enää tunnu siltä kuin ulkona liikkuisi keskellä yötä. Valoa on huomattavasti enemmän kuin vielä pari viikkoa sitten, ja ulkoileminen tuntuu jälleen houkuttelevalta ajatukselta muulloinkin kuin keskipäivällä – paitsi että liikkuminen rattailla sohjoisessa maassa tuntuu enemmänkin lihaskuntotreeniltä kuin kepeältä sunnuntaikävelyltä auringonpaisteessa.
Pastellivärit kuuluu takuuvarmana joka vuosi meidän kevääseen. Viimeistään pääsiäisenä täytyy kotoakin löytyä jotain pastellista, koska kirkkaiden värien kirjo ei ole ihan ominta meille, ja onhan pastelleja helpompi yhdistelläkin toisiinsa kuin vaikkapa kirkasta vihreää, keltaista ja punaista. Pastellien rakastajana olin suorastaan haltioissani tämän kevään uusista lastenvaatemallistoista, sillä sekä Gugguulla, Rodinilla että Pompilla on kaikilla valikoimissaan ihania hempeitä, pojille ja tytöille sopivia värejä! Mieleni olisi tehnyt uusia koko lasten vaatevarasto yhdellä kertaa, myydä eteenpäin syksyiset tummemmat värit ja hankkia tilalle Gugguuta kaikissa väreissä ja malleissa, mutta onneksi on hoitovapaa rajoittamassa hulluja hetken mielijohteita.
Jotain uutta oli kuitenkin hankittava, joten tilasin molemmille housut vaaleana minttuna ja myöhemmin vielä Nooalle pipon ja huivin samassa värissä. Tänään julkaistiin taas lisää uutta, ja nyt meille on matkalla vielä yksi jumppis ja hupparikin. Paksut colleget ei meillä toimi talvella haalarien ja toppatakkien alla, mutta nyt kevääksi niitä taas uskaltaa ostaa, kun kohta ulkona liikkumiseen riittää kun heittää hupparin niskaan ja pipon päähän – sitä odotellesa!
Raikkaita, keväisiä sävyjä ei tule päivitettyä vain vaatekaappiin, vaan vähitellen alkaa jokavuotinen sisustusintokin nostaa päätään. Isompien hankintojen suhteen meillä vaan on nyt menossa ei hankita mitään -vaihe niin kauan, että talo on pystyssä ja muutto alkaa lähennellä. Toisaalta tekisi mieli alkaa jo vähitellen uusia huonekaluja, ettei kaikkea tarvitsisi ostaa yhdellä kertaa, mutta mitä vähemmän muutettavaa on, sitä parempi. Joudumme kuitenkin muuttamaan kahdesti noin puolen vuoden sisään, ja ajatuksena on että koitetaan karsia näistä nykyisistäkin tavaroista mahdollisimman paljon. Muutama vaate- ja tavarakassillinen odottaa jo vaatehuoneessa sitä, että ehtisin heittää ne paikalliselle avustusjärjestölle, ja myöhemmin alkaa vielä todellinen rankan käden inventointi koko asunnossa. En tiedä, onko olemassa vapauttavampaa fiilistä kuin se, että tiedät karsineesi kaapeista kaiken ylimääräisen rojun, joka on siellä lojunut käyttämättömänä jo pidemmän aikaa.
Ajattelin kuitenkin sallia itselleni muutaman pienen päivityksen käyttötavaroihin, etenkin keittiön puolella. Tigerin uusimmassa, huhtikuun uutiskirjeessä ihastuin värimaailman lisäksi aika moneen yksittäiseen pikkutavaraan, ja lisäsin heti ostoslistalleni pakko saada -osioon tuon iiiihanan mintunvärisen kakkualustan! Nooan synttäreillä meillä oli paljon ihastusta herättäneet kultaraidalliset Tigerin paperipillit, joten nyt käyn hamstraamassa mukeja, ja samalla päivitän omat leivontakulhoni perinteisen valkoisista ja sinisistä uudelle tasolle noilla kirkkailla kupposilla. Ettei ostoslistani jäisi liian lyhyeksi, niin lasten kesäkemuille on vielä saatava pari settiä hauskoja kannellisia, pastellisia pillilaseja – aika vastustamattomia eikö! Ja miten ihanaa, että kohta se kesä ihan oikeasti on jo täällä!
Voihan ihana pastelli:) Mintun vihreä hivelee tänä keväänä kovasti silmää ja sitä tekisi mieli ostaa monessa muodossa! Gugguu vaatteita minäkin tilaisin, jos budjetti antaisi myöten:)
Joko olet arponut nosh lahjakortin?
Voin ilmoittautua halukkaaksi ostamaan teidän ruokapöydän jos siitä aikanaan luovutte ?