Nyt jo toista lomaviikkoa viettäessäni voin helposti ja sen enempiä miettimättä tunnustaa, että lomailu on ehdottomasti mun juttu. On töissäkin kivaa sitten kun sinne asti on päässyt, mutta nämä kiireettömät aamut, laiskat iltapäivät, oma herkkuhetki Minean nukkuessa, valokuvaaminen valoisan aikaan ja Minean kanssa touhuilu on ihan omaa luokkaansa. Ainut miinuspuoli on se, että yleensä silloin kun on eniten aikaa saan yleensä tuskin mitään hyödyllistä aikaan. Vai onko se hyödyllistä, että sunnuntaina kävin Helsingin Stokkalla shoppailemassa, huomenna lähdemme Tampereelle ihmettelemään ja tänään on kasattu pientä sisustusprojektia (kurkatkaahan instan puolelle @minishowblogi)?
Lumen puuttuminen on aavistuksen alkanut tympiä, kun ulkona on pilkkopimeää lähes ympäri vuorokauden ja pukeutuminenkin tuntuu yhtä hankalalta kun keväisin. Ulkoilun sijaistoimintana kävimme ennen vuodenvaihdetta ekaa kertaa HopLopissa Minean kanssa, ja olihan siellä valtavasti tekemistä. Aikaisemmin me ollaan käyty Peukkulassa, josta sieltäkin löytyy vaikka mitä kivaa, vähän pienemmässä mittakaavassa tosin. HopLopin jälkeen Minea nukahti päikkäreille noin viidessä minuutissa, eikä itelläkään ihan kauheasti ollut energiaa jäljellä kaiken sen perässä juoksemisen jälkeen!
Kivoimmat jutut HopLopissa taisi Minealle olla trampoliini, pallomeri ja liukumäet. Ajanvietettä löytyi kyllä meille vanhemmillekin, kun mieheni kanssa innostuttiin heittelemään koreja ja hakkaamaan hainpäitä ;). Mieheni jopa vitsaili, että HopLopin voisi vuokrata omille kolmekymppisillekin alkuillan peuhapaikaksi, ja saisi samasta paikasta kätevästi ruoatkin. Hampparit ei tosin ainakaan viime kerralla vakuuttaneet, joten jääköön synttärit ihan vaan idean tasolle..
Onko siellä muita innokkaita HopLopin kävijöitä?
Hei, mekin voitettiin taas HopLop-pelkomme, ja juostiin tuolla uudenvuodenaattona. Tällä kertaa saatiin kotiinviemisiksi alkava nuha, ihan käsittämätöntä moukan tuuria! Ja hei, meilläkin on ollut puolivakavana suunnitelmana HopLopin ja kolmikymppisten yhdistelmä, mutta siitä taisi olla enemmän innoissaan äiti kuin isi ;)…
Me oltiin pari päivää ennen teitä, ja itse asiassa Mineakin oli pienessä kuumeessa aattona. Tiedä sitten tuliko se sieltä, mutta pakko HopLoppiin uusiks vielä mennä :). Mennää ens kerralla yhessä!
Juuri tänään mietin, että pitäis ottaa uusinto loppukesästä ja viedä lapset pitkästä aikaa Hoplopiin. Nuo ilmat eivät todellakaan innosta ulkoiluun, mutta jotenkin mua vähän ällöttää myös se Hoplop..:D? Mutta joo, kivaa tekemistä lapsille ja hyvät päikkärit taattu – ehkäpä suuntaamme sinne ensi viikolla ;).
Ennemmin mekin kyllä jatkossakin käydään Peukkulassa kuin HopLopissa. HopLop oli niin ruuhkainen ja siellä on enemmän sellainen ’nopeat syö hitaat’ meininki, kun taas Peukkula on pienempänä paikkana paljon kotoisampi.
Jeee sain lisäiltyä sun blogin nyt blogilistaan 😀
Nää blogimuutot on niin raskaita hommia :D:D
Mut joo..
Me tykätään käydä hoplopissa, harmillista vain kun sitä ei ole neää täällä päin ollut aikoihin. Lähin sijaitsee melkein 200km päässä!
Kyllähän näihin muuttoihin liittyy paljon säätämistä, kun osoite vaihtuu, mutta mahtavaa että jaksoit nähdä vaivan :)! On ihan huippua huomata, että vanhojakin lukijoita seuraa mukana!
Onko teillä sitten mitään vastaavaa jos HopLop on niin kaukana? Vaikka kyllähän sitä muuallakin saa energiaa kulutettua.
Meillä ei täällä ole oikeastaan mitään vastaavaa :/
Hoplop ja jonkinsortin puuhapuisto täällä ennen oli mutta se meni jostain ihmeellisestä syystä konkurssiin :/
Suloinen Minea <3 Kävin muuten katsomassa POMPin pienten poikien vaatteita netistä ja olihan ne ihania.. Kiitos vielä kestityksestä ja toivottavasti nähdään piakkoin!
Teit virheen kun menit Pompin sivuille, kohta oot nimittäin tooosi koukussa! Tai ehkä sulla pysy mopo paremmin käsissä ku mulla ;). Oli ihana nähä, pian uusiks!
Ihania lomafiiliksiä ja tunnelmia! Lomailu on välillä kyllä niin paikallaan kun voi ottaa rennosti ja nauttia olostaan. Oi olette olleet täällä Helsingissä, kiva! 🙂 Oikein mukava viikonloppua ja loman jatkoa! 🙂
Mä käväsin Helsingissä itekseni äkkiseltään, mutta silti matkaan tarttui vaikka mitä. Se on oikee houkutusten paikka ;).
Itse olen tuonne kerran ovelta kurkistanut ja ehkä en ihan heti ainakaan työpäivän jälkeen paikalle mene 😉 Peukkulaan olen sentäs uskaltanut parikin kertaa. Tosin tilanne olisi varmaan toinen jos olisi omia lapsia 🙂 OIkein mukavaa alkanutta vuotta sinne!!!
Olihan siellä melkoinen härdelli kun paikka oli täynnä huutavia lapsukaisia. Peukkula on huomattavasti lungimpi paikka!
Hoplopissa tulee käytyä noin parin kuukauden välein, tytöt ja mies kävivät siellä riehumassa uudenvuodenpäivänäkin. Meidän neitokaisten lemppareita on liukumäet ja isot legoja muistuttavat rakennuspalikat ja me vanhemmat ammumme toisiamme pehmopallotykeillä:-)
Tehän käytte siellä siis melko usein! Ja mitkä pehmopallotykit? Me missattiin ne ihan kokonaan. Höh!
Mistä tuo ihana heppa mekko
on ostettu?
Heppamekko on Lindexiltä. Kannattaa olla nopea, huomasin nimittäin toissapäivänä että ne oli nyt joulun jälkeen alennuksella!
Voi sentään, onpa Minea kasvanut kovasti 🙂 Söpöläinen on!
Eikö ookin jo iso tyttö! Ja kohta jo 2 vuotta!