Leivontaohjeita tässä blogissa näkyy hyvinkin tiuhaan tahtiin, mutta ruokareseptejä ei ole tainnut tulla jaettua kuin muutama hassu. Hallitsenkin leipomisen huomattavasti paremmin kuin ruoanlaiton, ja siksi meillä enimmäkseen syödään ihan tavallista arkiruokaa kinkkukiusauksesta erilaisiin pastoihin. Viikonloppuna meillä on tapana tehdä jotain vähän parempaa, eikä silloin tulisi mieleenikään tarjoilla makaronilaatikkoa tai hernekeittoa. On kiva, että edes muutamana päivänä viikossa on aikaa ja energiaa käytettävissä enemmän kuin arjen kiireessä.
Nyt ajattelin tehdä poikkeuksen ja laittaa teille jakoon yhden helpon ja nopean peruspastaohjeen. Tämä on perinteisen kinkkupastan tuhdimpi versio ja itse kokeilemalla kehitelty. Käsittääkseni samaan tyyliin yleensäkin tehdään pasta carbonara, mutta täysin oikeaoppinen resepti tämä tuskin on. Ennemminkin tässä toteutetaan ajatusta: kokeilkaa jos uskallatte ;)!
Tarvitset:
1 pkt pekonisiivuja
2 punasipulia
3 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
mustapippuria
150-200 g parmesan juustoa
pastaa tai spagettia
Tee näin:
Viipaloi pekoni pieneksi ja leikkaa punasipuli ohuiksi puoliympyröiksi.
Keitä pasta ja valmista samalla kastike.
Paista pekonit kunnolla kypsiksi. Ite tykkään rapeista pekoneista ja laitan ne jo kylmälle pannulle paistumaan.
Lisää pekonin joukkoon sipulisiivut ja paista vielä hetki. Sipuli saa jäädä aavistuksen raa’aksi.
Laita levy pois päältä ja lisää joukkoon kananmunat (laitoin yhden kokonaisen ja kaksi keltuaista).
Raasta parmesan ja lisää kastikkeeseen yhdessä kerman kanssa.
Sekoita kastike pastan joukkoon ja nauti!
Muistutuksena vielä, että huomisen ehtii vielä osallistua Marimuksun kivaan paita-arvontaan täällä! Myöskin Marimuksun alekoodi on voimassa 15. päivään asti, ja koodilla minishow saa normaalihintaisista tuotteista (ei Ruskovilla) 15% alennusta. Klik klik joululahjaostoksille ;)!
Kuulostaa hyvältä! Mikään missä on pekonia, kermaa ja parmesaania ei voi olla huonoa! 😀
Niinpä! Herkullista ja niin ihanan lihottavaa 🙂
Hei tätä pitää kyllä kokeilla, kiitti ohjeesta! 😀 On varmaan niin hyvää!
Niin hyvää ja niin tuhtia :)!
Näyttää herkulliselta *u*
Ja sitä se onkin 🙂
Nam! 🙂 Tässä tulee nälkä blogi kierroksella kun näkee tälläisiä herkkuja 🙂 Juustoraaste kyllä kruunaa tuollaisen pasta ruoan! :-)Mukavaa päivää! <3
Heh, mullakin tulee aina vesi kielelle kun näkee leivontaohjeita blogeissa :). Ja usein tuleekin sit heti leivottua!
Kiitos vinkistä, kokeiluun menee!
Eipä kestä!
Nam -todella herkullista :)Mukavaa loppu viikkoa
Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinulle!
Sinulle on haaste blogissani 🙂
Kiitti! Näytti taas kivalta haasteelta!
Tämä on niin herkullisen näköistä ja kuulloista, yksi lempiruoistani 🙂
Tää kuuluu munkin lemppareihin! Mikä näin rasvainen nyt ei olisi hyvää 🙂
Oijoi miten herkullista 🙂 Ja älyttömän tuhtia! Mahtavaa, että joku tekee Ihan Oikeaa Ruokaa, konstailematonta ja sellaista, mikä on helppoa ja taivaallisen hyvää. Mua nimittäin on alkanut korpeemaan kaikki superfoodhifistelyt ja se, että tällaisia ruokia ei enää juurikaan arvosteta vaan kaiken pitää olla jotain ihme Himalajan harvinaisista puista kerättyä tai inkojen jo ammoisina aikoina viljelemää… Mun mielestä kaikki, missä on makaronia, on hyvää, mut komppaan myös Annikaa 🙂
Meillä kyllä tehdään sitä perusruokaa arkisin, mutta välillä sitten koitetaan jotain ”hienompaakin” ruokaa viikonloppuna tehdä. Oon samaa mieltä sun kanssa, ja ajattelen oikeestaan että mitä yksinkertaisemmat perusraaka-aineet sitä parempi ruoka. Ja varmaan terveellisempikin!
Mulla meni tuo arvonta nyt ihan ohi….Sulle olisi haaste mun blogissa-> http://sweettasteofliving.blogspot.fi/2013/11/haaste-blogi-periaatteeni.htmlOn kyllä herkullisen näköistä pastaa, pitää joskus testata!
No ens kerralla siitte! Kiva haaste, täytyy yrittää ehtiä pohdiskella omiakin periaatteita (jos sellasia edes on ;)).